Koululaisen AD esittelyssä

Haastattelin Koululaisen AD:ta Tinka Lindrothia.

Art Director eli AD on Tinkan ammattinimike visuaalisen suunnittelun alalla. Työssään Tinka tarvitsee ensinnäkin sommittelutaitoa ja ns. ’’ värisilmää ’’. Sosiaaliset taidot ovat välttämättömiä, sillä suuri osa hänen työstään tapahtuu usean ihmisen yhteisesti tekemänä. Muiden mielipiteet on otettava huomioon ja kritiikkiäkin täytyy ottaa vastaan.

Tinka kertoo työstävänsä neljää eri lehteä, Koululaista, Suosikkia, Lemmikkiä sekä Villivarsaa. Tinka vastaa näiden lehtien ulkoasusta esimerkiksi valitsemalla kuvat ja tekstit sekä tekemällä niistä yhtenäisen. Värien pitää olla juuri oikeita ja fontien tyylien sopivia.

Lisäksi Tinka myös suunnittelee kuvauksia kuin myös kuvituksia. Lehden ja sen rakenteen suunnittelu, sisältäen sisällön ja teeman, on tärkeää työtä.

Tinka kertoo joskus haaveilleensa ammatista lastenkirjojen kuvittajana, sillä hän on aina pitänyt piirtämisestä. Tinka päätyi opiskelemaan Lahden muotoiluinstituuttiin. Hänellä ei ollut aikomuksia edes pyrkiä sinne ennen kuin hänen ystävänsä sitä ehdotti.

Art Directorin ehkä tärkeimpiä ominaisuuksia ovat luovuus, yhteistyökyky sekä järjestelmällisyys, mutta tietokonetaitojen täytyy myös olla kunnossa. Ne Tinka kyllä hallitsee. Nyt hän on toiminut AD:na 4-5 vuotta ja pitää työstään valtavasti. Ryhmätyö ja mukavat työkaverit ovat kaiken perusta. Työ on sopivasti vapaata ja sitä saa tehdä lapsille, joka saa aina hymyn huulille.

Teksti: Tet-harjoittelija Waltteri Koivunen

Kommentit (17)

7.11.2009 klo.13:42 Aika-Kone

Aika-Kone kirjoitti:

moj

7.11.2009 klo.18:55 lyyli

lyyli kirjoitti:

aika siistiä olla ad

9.11.2009 klo.16:39 <3

<3 kirjoitti:

No… ite en kyl haluis olla ad, mut on kai se ihan kivaa

11.11.2009 klo.15:55 teemu111

teemu111 kirjoitti:

hahhaaaa

13.11.2009 klo.18:49 hihii!

hihii! kirjoitti:

Hyvä Tinka! AD rulettaa!

14.11.2009 klo.14:2 Hah

Hah kirjoitti:

ois kiva olla ad.XDXDXDXDXD

15.11.2009 klo.18:54 omppu96

omppu96 kirjoitti:

moi vaan!:D

15.11.2009 klo.19:4 Britney-fani

Britney-fani kirjoitti:

Se on mukavaa se….. En lukenu ees ko otsikon, kyllästyin jo siihen :–S

20.11.2009 klo.16:29 makkara

makkara kirjoitti:

luulisin et on rankaa

20.11.2009 klo.16:29 makkara

makkara kirjoitti:

luulisin et on rankaa

16.12.2009 klo.17:23 DAA***

DAA*** kirjoitti:

oikeesti siis on pissis ja voi lol oikeesti jotkut menee johonkin paskan hajuseen paikkaan kerron itestäni vähän…oon vitosella…poltan,vedän huumeita , mul on 5 lävistyst ne on ihanii ja muuten aion saada vauvan 13 - v tai no oon jo yhtyny kato mun kuukautiset on alkanu ja mun poikaystäväl tulee spermaa se on saa´keluin hyvää mä rakastan sitä oon ottanu silt suihin 5 krt

28.12.2009 klo.14:11 porno

porno kirjoitti:

moi ollan m…. ja p…. daa mikä on spremmaa ja porno on kivaaaaaaaaa seksi me ollan 9 ja 9

19.3.2010 klo.18:26 snuffel kani

snuffel kani kirjoitti:

Daa nimi merkki IME MUNAA JA PORNOO SEN SPREMMAN KANS VAA…

25.4.2010 klo.10:39 AnSku11

AnSku11 kirjoitti:

Daa nimimerkki ime parsaa pervvo ookssä vähä pummi

25.4.2010 klo.10:40 AnSku11

AnSku11 kirjoitti:

arvaa kui paljo mua kiinostaa sun seksi asias-lolo

17.1.2012 klo.6:36 qiTRLeDDbtaFnL

qiTRLeDDbtaFnL kirjoitti:

If you're lokonig to buy these articles make it way easier.

19.1.2012 klo.12:51 yWGdgiPG

yWGdgiPG kirjoitti:

BEUXJ5 <a href=”http://bsyciwujtaeo.com/”>bsyciwujtaeo</a&g t;

Kommentointi on sallittu vain kirjautuneille käyttäjille.
mainokset