Shrek-musikaalin meikkihuoneessa – Näin syntyy vihreä maski

Kertakäyttönenä, lateksiliimaa ja vihreää maalia. Tavallisen miehen kasvot muuttuvat Shrekin naamaksi tunnissa.

Animaatiosta tuttu Shrekin tarina nähdään nyt teatterin lavalla musikaalina. Peacockin lavalle Helsingin Linnanmäellä astelee melkoinen joukko satuhahmoja. Shrekin, suolla asuvan erakon roolissa on kaksoismiehitys. Vuoropäivinä roolia näyttelevät Jon-Jon Geitel ja Petrus Kähkönen.

Esitys kestää 2 tuntia 40 minuuttia, mutta maskin tekoon kuluu ennen esitystä tunti ja pukeutumiseen, äänenavaukseen sekä muuhun valmistautumiseen toinen mokoma eli esityspäivälle tulee pituutta reilusti.

Tapaan näyttelijä Jon-Jon Geitelin ennen maskin tekoa, eikä vihreästä väristä näy vielä pilkahdustakaan.

geitel_6282

Koelaulusta rooliin

Musikaalit ovat tuttuja Jon-Jonille, sillä hän näytellyt aikaisemmin Tarzan-musikaalissa sekä Aladdin-musikaalissa. Musikaalinen kaveri laulaa myös Roope Salminen & Koirat -bändissä ja lisäksi hän on ollut ääninäyttelijänä muun muassa Alvin ja pikkuoravat -animaatiossa. Kesä on kulunut bändin kanssa keikkaillessa ympäri Suomea, ja nyt aikaa vie koko syksyn ajan esitettävä Shrek.

– Minua pyydettiin aasin roolia varten koelauluun. Se taisi mennä nappiin, koska sen jälkeen minua pyydettiin Shrekin–rooliin.

Musiikilla on iso merkitys Jon-Jonin elämässä, ja musikaalissa esiintyminen onkin tosi mukavaa.

– Kaksoismiehitys ei haittaa olleenkaan, vaan toisen esityksestä voi ammentaa paljon, kertoo Jon-Jon.

Musikaaliroolin esittäminen on haastavaa, ja kun esityksellä on pituutta melkein kolme tuntia, se asettaa maskillekin melkoiset vaatimukset.

geitel_6333

Jörö rekkamies

Jon-Jon luonnehtii esittämäänsä hahmoa jöröksi suomalaiseksi mieheksi.

– Shrek muistuttaa rekkamiestä, joka viihtyy mieluiten yksinään. Tyyppi ei osaa oikein kertoa tunteistaan ja se pelkää, että muut tuomitsevat sen.

Vihreän jätin ulkomuoto hämää, sillä hän on itseasiassa rauhaa rakastava olento, jolla on hauras ja haavoittuva sydän. Suolle lapsena hylätty jättiläinen rakentaa ympärilleen muurit, koska haluaa suojella itseään. Shrek kokeekin, että koko maailma on häntä vastaan, mutta samalla hän syyllistyy itse tuomitsemaan myös kaikki muut.

– Tarinassa selvitään huumorin avulla ennakkoluuloista ja vastakkainasettelusta, ja kaikki päättyy lopulta hyvin.

Näin syntyy Shrek

Teatterin maskeeraaja Milja Mensonen odottelee Jon-Jonia jo meikkihuoneen puolella. Hän kertoo, että Shrekin maski on haastava tehdä. Kaiken pitää syntyä tunnissa. Kun maski kootaan monesta osasta, on tiedettävä, mitä tekee.

Ensimmäiseksi näyttelijän tukka kiinnitetään pinneillä ihan päätä myöden. Hiusten päälle vedetään ohut verkko. Sen alta laitetaan mikrofonit, jotka teipataan poskiin kiinni. Mikrofonien piuhat menevät selän taakse ja jäävät esiintymisasun alle piiloon.

geitel_6326

Seuraavaksi Jon-Jon saa päähänsä Shrekin vihreä hupun, jossa on korvat sekä kaulaa peittävä osuus. Omien korvien kohdalle leikataan pienet aukot ja sitten maski liimataan partaliimalla kiinni ihoon.

Seuraavaksi on vuorossa nenäkappaleen kiinnitys, joka yhdistetään jo päässä olevaan huppuun lateksiliimalla. Sen kiinnittäminen vaatii pientä viimeistelyä, mutta Milja kiinnittää osat tosiinsa näppärästi. Nenäosa on kertakäyttötavaraa eli jokaiseen esitykseen pitää valmistaa uusi osa.

geitel_6341

– Meillä olisi haaveena täällä maskeeraamossa, että meillä olisi muutamia nenäosia aina valmiina, koska niiden tekemiseen kuluu aikaa jonkin verran. kertoo Milja.

Kasvojen muut osat meikataan nestemäisellä vihreällä meikillä, jota levitetään sekä pensselillä että sormilla. Silmiin Milja tekee viivat mustalla rajauskynällä ja kulmakarvat syntyvät mustalla värillä. Lopuksi vielä ripsiin sekä huuliin väriä.

geitel_6375

Viereisessä tuolissa valmistuu aasin maski, ja tuolille istuu seuraavaksi muitakin vihreitä hahmoja kuten Pikku-Shrek, jota illan esityksessä näyttelee Miska Sagulin.

Jon-Jonin on aika siirtyä pukuhuoneen puolelle, jossa hän saa Shrekin asun päällensä. Kaveri tulee vielä moikkaamaan meitä täydessä tällingissä, eikä häntä todellakaan tunnista samaksi kaveriksi, jonka tapasimme hetkeä aiemmin. Vajaa kolmituntinen sukellus sadun maailmaan Shrekinä voi alkaa.

Avainsanat

Kommentit

Oma kommentti