Hymy on herkässä, vaikka haastatteluja ja kuvauksia on ollut aamusta asti.

Robin teki voimakirjan fanien kanssa

Robinista kertovan Yhdessä-kirjan idea syntyi viime talvena puoliksi läpällä. Kirjaa olivat mukana tekemässä Robinin fanit, Susa Ruuhilahti sekä Robin itse.

Tieto Robinin lehdistötilaisuudesta Helsingin keskustassa on levinnyt nopeasti somessa: paikan ulkopuolella parveilee toistakymmentä innokasta fania, jotka jaksavat odottaa idoliaan saadakseen nimmareita ja valssiselfieitä.

– Viime syksynä julkaistu Yhdessä-albumi kosketti Robinin faneja ja siitä tuli valtavasti palautetta, kertoo Robinin viestintäkoordinaattori ja yksi kirjan kirjoittajista Susa Ruuhilahti. Robin heitti ilmaan ajatuksen, että tehdään kirja, jota fanit ovat mukana tekemässä. Kun ajatus tuntui hyvältä vielä seuraavanakin päivänä, kirjaa alettiin pikku hiljaa koota.

Tsemppiä ja uskoa unelmiiin

Mukana kirjaa oli tekemässä yli 200 fania, joiden kanssa käytiin 27 somekeskustelua ja järjestettiin muutama työpajatapaaminen. Keskusteluihin osallistui sekä poikia että tyttöjä. Suljetuilla keskusteluilla oli tarkat alkamisajat. Materiaalia tuli valtavasti, ja lopulta se koottiin kirjaksi.

Yhdessä-albumin julkaisun jälkeinen faniposti teki Robiniin vaikutukseen.

– Oli hauskaa kuulla, miten paljon minun musani on vaikuttanut faneihin ja auttanut heidät raiteilleen, kun elämässä on ollut hankalia juttuja, esimerkiksi kiusaamista. Oli myös kiva kuulla, miten fanit tulkitsevat biisejäni jokainen aivan omalla tavallaan, kertoo Robin.

Kirjassa pohditaan tuttujen biisien kautta vaikeitakin aiheita kuten erilaisuutta, mokaamista ja epävarmuutta. Robinin ajatusten lisäksi kirjassa on mukana jokaisella aukeamalla myös fanien mietteitä sekä kysymyksiä lukijalle.

Omat lempparit

Kirjan tekeminen oli Robinista tosi siistiä. Robinilla on paljon faneja, jotka ovat olleet mukana alusta asti. Viime kesäiset faniristeilyt myytiin loppuun todella nopeasti, ja laivalla oli paljon innokasta faniporukkaa. Fanit tuovat idolilleen keikoille muun muassa pehmoleluja, piirustuskansioita ja virkattuja sukkia.

Robinin mielestä kirja on varsin onnistunut, ja hänen onkin vaikea nostaa vain muutama aukeama lemppareikseen. Hivenen aikaa mietittyään laulaja valitsee seuraavat aukeamat:

– Kultakehykset, koska siinä biisissä on tärkeä sanoma, Sä oot hyvä, just noin. Lapinkesä sen takia, että Vesku Loiri on minun suuri idolini, on hienoa saada esittää hänen biisiään. Kirjan lopussa oleva fanittamisen ABC, koska se on niin hauska. Sitä lukiessa tulee hyvälle tuulelle.

Haastattelutuokiot päättyvät ja Robin astuu faniensa luo, jotka piirittävät välittömästi idolinsa päästäkseen selfiekuviin hänen kanssaan. Idoli ei petä fanejaan tälläkään kertaa, vaan jakaa nimmareita ja on mukana selfiekuvissa hymyssä suin.

Avainsanat

Kommentit

Oma kommentti