Välil pysähtyy miettii miten nopee aika kulkee ..
Nallu & Prada 3
"Prrrada, tänne tyttö", hymähdin koiralle joka laukkasi edessäni, lumen pöllytessä sen ympärillä. Neitiä oli vaikeaa erottaa puhtaanvalkeasta lumesta, sillä sen turkki oli täysin saman värinen kuin sitä ympäröivä luonto. Olin ilmestynyt kennelille varhain lauantaisena aamuna, muutaman viikon uudenvuoden jälkeen. Pyhät olivat kuluneet perheen ja kavereiden parissa, siispä olin kovin surullinen että rakas hoidokkini oli joutunut olemaan yksin niin pitkän ajan. Nyt kun kuitenkin olin saapunut kennelille, päätin ottaa siitä kaiken ilon irti. Dogo oli hipsutellut varovaisesti ovelle tupsahdettuani siitä sisään. Se oli luimistellut korviaan, kunnes oli kuullut tutun äänen ja tuntenut tutun tuoksun. Sitten sen häntä oli paukuttanut kapeassa eteisessä seiniä ympärillään. Se ei ollut rynnännyt suoraan syliini, mutta vaikutti kuitenkin suhtautuvan minuun paremmin kuin parilla edellisellä kerralla. Siispä tervehdittyämme olin laittanut neidin hihnaan ja valjaisiin, herkut ja pallon taskuuni
ja ottanut suunnan kohti kennelin ympärillä sijaitsevaa metsikköä. Silloin tällöin vihelsin Pradan luokseni, varmistaakseni että se oli edelleen hallinnassani. Tästä se sai joka kerran palkinnoksi yhden kanaherkun, joita se vaikutti rakastavan. Välillä sinkosin neidin oranssin pallon ilmaan, jolloin se juoksi häntäänsä heiluttaen sitä hakemaan.
Päästyämme hieman asutummille alueille, kytkin dogoneidin takaisin hihnaan. Se kantoi silmät loistaen rakasta leluaan suussaan, silloin tällöin kuitenkin hellittäen otettaan hieman liikaa, jolloin pallo putosi. Kerta toisensa jälkeen karvanaaman pallo hautautui lumihankeen, josta se sen sukelsi aina vain takaisin. Toisinaan Prada aivasti, pölläyttäen sieraimiinsa ajautuneet lumihiutaleet tiehensä. Huomasin pian edessämme siintävän, laventelinsinisen kaupparakennuksen. Päätin poiketa siellä karvaturrini kanssa katsastamaan tarjontaa. Pradakin huomioi pian muuttuneen määränpäämme ja suuntasi siispä kaupan ovelle häntäänsä viuhtoen. Avattuani neidille oven, se pyyhki tassunsa sisäpuolella olevaan ovimattoon. Katsoin hetken dogoa suu ammollaan, kunnes toivuin hämmennyksestä. Vippasin neidille herkun taskustani ja taputin sitä varovaisesti kylkeen. Pudisteltuani housuni ja kenkäni enimmistä lumista seurasin hoitsuani hyllyjen väliin. Onneksemme kaupassa ei ollut sillä hetkellä muita asiakkaita. En ollut vieläkään uskaltautunut ottamaan selvää Pradan asenteesta muihin karvaturreihin, erilaisista ihmisistä puhumattakaan. Muiden asiakkaiden puuttuminen soi meille kuitenkin täydellisen rauhan shoppailulle. Kiertelimme kaupassa hetken, hoitsuni haistellessa ihmeissään tavaroita ympärillämme. Kassalle päästyämme mukaan oli tarttunut muutama tarpeellinen tavara. Olin nimittäin huomioinut, että lyhytturkkinen argentinoni kärsi lenkin aikana ajoittain kylmästä ja pyyhekin tulisi tarpeeseen. Niinpä ladoin pari pehmeää tavaraa kassahihnalle:
SNOW SHOP
Pyyhe x 7 Snow [vaaleanvihreä]
Snow Dog toppapuku x 16 Snow [vaaleanpunainen]
Hinta yhteensä x 23 Snow
Maksettu x 30 Snow
Takaisin x 7 Snow
x Teitä palveli Sanna x
Hymyilevä kassaneiti pakkasi ostokseni valkoiseen, Snow Shopin logolla varustettuun muovikassiin ja antoi sen kuitin sekä vaihtorahojen kera minulle. Pradakin kurotteli kassahihnalle, saaden sympatiaa ja rapsutuksia kassaneidiltä. Hymähdin ja nyin dogon mukaani rapsuttelun loputtua. Se sujahtikin nopeasti edelleni avoimesta ovesta, minun toivotellessa kassaneidille hyvät päivänjatkot. Ulkona oli alkanut pyryttää taivaan täydeltä lunta. Suuret, märät hiutaleet tipahtelivat kasvoille ja Pradankin kirsulle. Suunnatessamme kennelin päärakennukselle, vastaan syöksyi ärhäkänoloinen ruttunaama, ilmeisesti mopsi. Huomasin dogon nostattaneen niskakarvansa pystyyn ja pysähtyneen jäykkänä seisomaan.
"Hey darling, sit down, please", kuiskailin hoidokilleni, joka kävikin istumaan häntäänsä jalkojensa väliin painaen. Mopsi katseli dogoa pää kallellaan, silmät loistaen. Se tuli varovasti lähemmäs, haistaen varmasti epävarmuuden ympärillämme. Se tuli askel askeleelta lähemmäs ja ennen kuin pahemmin ehdin reagoidakaan tilanteeseen, Prada hyökkäsi leukojaan louskottaen mopsin suuntaan. Olin kuitenkin sen verran tilanteen tasalla, että sain nykäistyä hoidokkiani takaisin päin, mopsin vinkaistessa ja perääntyessä. Katselin mopsia hetken, ennen kuin irrotin hihnan karvanaamani valjaista. Se painautui minua vasten kuin turvaa hakien. Peräännyin kuitenkin kauemmaksi ja mopsin lähestyessä Pradaa tämä kiinnostuikin lajitoveristaan. Tutustuminen sujuikin paljon paremmin kun hoitsullani ei ollut tarvetta suojella ketään ympärillään ja se tunsi itsensä suuremmaksi kuin mopsi, mitä se toki olikin. Pian tämä parivaljakko paini lumessa, välillä ne myös jahtasivat leikkimielisesti toisiaan. Kun mopsia sitten tultiin etsimään, se suuntasi jonkun kennelin työntekijän kanssa häkeille, Pradan ja minun suunnatessa sisälle.
"Taisit saada uuden kaverin", myhäilin hoidokilleni, joka jo heilautteli häntäänsä itsevarmemmin kuin oli kertaakaan heilautellut sen aikana, kun sitä olin hoitanut.
Tupsahdettuamme takaisin Pradan huoneeseen, kaivoin ostoskassistani ostamamme pyyhkeen. Irroitin dogon hihnasta ja riisuin siltä varovasti valjaat, asetin kenkäni telineeseen ja takin naulakkoon, minkä jälkeen istahdin lattialle pyyhe kädessäni. Neiti istahti viereeni ja kuivasin hellästi sen tassut ja massunalusen, jonka jälkeen taas palkitsin sen kanaherkulla. Karvanaama suuntasikin sitten olohuoneen sohvalle, jolle se ketterästi hypähti. Sitten se pyöri hetken ympyrää vilttinsä päällä, ennen kuin painautui kerälle sen päälle. Argentino tarkkaili tekemisiäni kun kävin ripustamassa märän pyyhkeen pesuhuoneen pyykkinarulle, hakemassa sakset joilla napsautin toppapuvusta hintalapun pois ja viemässä roskat ja sakset takaisin keittiöön. Kun sitten vilkaisin hoidokkini suuntaan, se tuhisi niin sikeässä unessa, kuin koirille suinkin vain on mahdollista. Niinpä nostin neitini lähes tyhjäksi läträtyn kupin lattialta, huuhtelin ja kuivasin sen, jonka jälkeen kaivoin yhdestä alakaapista esiin Pradan ruokasäkin. Annostelin kulhoon vajaat puolitoista desiä muonaa ja lorautin hieman vettä päälle. Kaivoin astiakaapista toisenkin kulhon, johon laskin mahdollisimman kylmää vettä. Putket taisivat muutenkin olla melko jäässä tähän aikaan vuodesta, eli paljoa ei tarvinnut säädellä että vesi oli mieleistä. Laskin molemmat kupit niille tarkoitetulle matolle, jonka jälkeen hipsin sohvan luo. Karvakaverini raotti hieman silmiään, haukotteli ja painoi päänsä takaisin tassuilleen, samalla kun rapsuttelin ja taputtelin neitiä. Varoin tarkasti ottamasta siihen liian syvää katsekontaktia tai koskemasta sen päälakea. Sen sijaan rapsuttelin neidin kaulaa ja korvantaustoja, ennen kuin sanoin sille heipat, heitin pallon olohuoneeseen takkini taskusta ja lähdin kotia kohti.
Vihdoin sain jotain aikaiseksi. Parempi olla lupaamatta koskaan mitään kun se ilmeisesti luo vain paineita. :------D En pahemmin tarkastanut tuota tekelettäni, kun en sitä normaalistikkaan harrasta, enkä omista kirjoitusvirheitä bongailevaa kirjoitusohjelmaa, joten voi olla että laatukin on sen mukaista. Mutta toivottavasti kelpaa + pyrin tekemään uuden tarinan kunhan Pilvenreunan saan vähän paremmin hallintaan. (:
ps. tuosta toppapuvun koosta [eli hinnasta] en ollut ihan varma, eli miinustappa enemmän mikäli Prada kuuluu noihin isokokoisimpiin. ;>
