Jonsun kirje Joulupukille

Arvon Joulupukki!

Siitä on kulunut jo useita vuosia, kun viimeksi tapasimme. Aika on kulunut salakavalasti ja liian nopeasti. Odotan jouluaattoa innolla!

Sitten viime tapaamisemme on tapahtunut paljon. Olen käynyt tuhansissa paikoissa Ozin maasta Pihtiputaalle, laskenut lampaita, tavannut niin monta ihmistä ,että unohdan liian usein nimet ja sen mistä tunnemme ja toisinaan myös unohtelen muita merkittäviä asioita. Äiti sanoikin, että olin silloin tosi väärässä, kun väitin, ettei näin nuorena voi saada dementiaa.

Olen tehnyt paljon hyviä tekoja myös tänä vuonna. Autoin ystäviäni ja aina kuin mahdollista tuntemattomiakin toisinaan turhankin haastavassa elämänkoulussa, pelastin myös taitojeni mukaan itseni monesta pinteestä ja lahjoitin aikaani (Voi kunpa niin tapahtuisi useamminkin) ihanille sukulaisilleni. Ja joka kerta, kun minua on pyydetty läheisteni toimesta ulos, olen totellut niin usein kuin vain olen pystynyt.

Niin, näissä kirjeissä lienee usein tapana haaveilla kaikenlaisista tarpeellisista ja vähemmän tarpeellisista lahjoista. Onhan joulu useimmille meistä merkityksellinen perinteinen juhla, joten tässä muutama mahdollisimman vähän luontoa kuormittava toive.

Olisin kovinonnellinen, jos jouluaattona paketista paljastuisi rauhaa, rakkautta ja iloa, koska olen erittäin kiinnostunut tämän kiehtovan pallon tilasta. Pehmeä paketti voisi sisältää lunta, sillä kuka tietää enää, onko sitä edes joulukuussa. Toivottavasti pakkasia on luvassa  tänäkin talvena. Sisällä voisin leikkiä sukulaisten,perheeni ja koirien (niin nykyisten kuin menneidenkin)kanssa, ja siinä olisi suureksi avuksi terävät aistit ja hyvä mielikuvitus.

Toivotan Sinulle, parahin Joulupukki, mitä hauskinta ja mielenkiintoisinta joulunaikaa ja onnellista ja toiveikasta uutta vuotta. Sekä tietenkin hilpeää mieltä!

Sydämellisin terveisin,

Jonsu, ystäväsi Helsingistä 

Kommentit (18)

2.12.2008 klo.15:14 annan fani

annan fani kirjoitti:

jonsu on kiva

2.12.2008 klo.20:16 embzzu

embzzu kirjoitti:

Viisasta toivoa rauhaa, rakkautta ja iloa.
Sydämmellisen ihanaa joulua kaikille koululaise lukijoille!

6.12.2008 klo.16:0 merika10

merika10 kirjoitti:

jonsu on tosi kiva!


Hyvää joulua kaikille lukioille!

T.merika10 vierailija

12.12.2008 klo.14:27 abreu97

abreu97 kirjoitti:

oi to9si hyvin tehty mä tein nimittäin ihan surkeen..! ;((

12.12.2008 klo.22:15 nakkienvihaaja

nakkienvihaaja kirjoitti:

mun mielestä on aika kornia toivoa aina vaan jotain rauhaa ja rakkautta!!

19.12.2008 klo.17:12 Izga-97

Izga-97 kirjoitti:

Aika hyvin keksitty noi jutut… :)

20.12.2008 klo.11:3 Riisi96

Riisi96 kirjoitti:

Mikäs siinä jos ei halua lahjoja, onhan jonsu saanutkin varmaan ihan tarpeeksi nuorena lahjoja. :) Hauskaa Joulua!

20.12.2008 klo.12:3 eimpäs kerro

eimpäs kerro kirjoitti:

HYVÄÄ JOULUA JA ONNELLISTA UUTTA VUOTTA!!(mä oon paras!!)

25.12.2008 klo.16:37 Pörri

Pörri kirjoitti:

Tai sit et, eimpäs kerro… ;DDDD :])])

29.12.2008 klo.11:29 lupuna229

lupuna229 kirjoitti:

öhöm..lunta lahjapaketissa?

30.12.2008 klo.12:27 Annafani...

Annafani... kirjoitti:

Hyvin keksitty. ONNELLISTA UUTTAVUOTTA KAIKILLE!!!!!!!!!!!!

3.1.2009 klo.9:35 Joku97

Joku97 kirjoitti:

Kiva kun joku ees toivo lunta :) Hyvää uutta vvuotta kaikille!

13.3.2010 klo.18:23 Joku97

Joku97 kirjoitti:

Moooooooooooooooooooooiiiiiiiiiiiiiiiiiiii

13.3.2010 klo.18:49 hei!

hei! kirjoitti:

Minun kirje Joulupukille:
Moi,Pukki! Minä toivon maailmanrauhaa, jne… Mutta sitten toivomuksiini. Odotan nukkeja vähintään 10, saa olla Barbeja, ei Bratzitkaan haittaa. Odotan vähän lelukirjojakin. Legot kelpaisi saada. Ai niin, älä tuo vaatteita.

14.3.2010 klo.15:46 hei!

hei! kirjoitti:

Ai niin, jos mahdollista, tuokin vielä jotain nukkepyjamia… Unohtui, että haluanhan minä vaatteita…

21.3.2010 klo.17:54 hei!

hei! kirjoitti:

Minua piristää aina nähdä, että joku kirjoittaa Joulupukille.(: Niin, se se vain on kivaa, sillä itsekin kirjoitan.

12.6.2010 klo.20:52 Laalaa@

Laalaa@ kirjoitti:

Mielestäni on ihana lukea, jos joku kirjoittaa Joulupukille. Se kun ei tarkoita, että siihen tarvitsee uskoa.:D

17.11.2010 klo.16:33 minzi

minzi kirjoitti:

Ihana kirje <3 hyviä lahjoja ainakin Jonsu toivoo; rauhaa yms. Toivoisin itse tänä jouluna esim. Wii:tä.

Kommentointi on sallittu vain kirjautuneille käyttäjille.
mainokset