Taivallahden peruskoulun 4 B purjehtii kohti Reilunmaan satamaa. Oulun normaalikoulun 4 B:n tavoitetalo sijoitettiin luokan oveen, jotta oppilaat muistaisivat tavoitteensa aina luokkaan tullessaan. Kädenjäljet toimivat allekirjoituksena. Nämä asiat pitävät Aseman koulun kolmoset ilmassa ja matkalla kohti reiluinta luokkaa 2016. Nämä asiat pitävät Aseman koulun kolmoset ilmassa ja matkalla kohti reiluinta luokkaa 2016.

Reilu luokka -kisan 2. tehtävän voittaja: Unelmien koulupäivä

Puumalan yhteiskoulun neljäsluokkalaiset voittivat Reilu luokka -kisan toisen tehtävän. Koko kilpailun sato oli iloista ja inspiroivaa luettavaa.

Puumalan yhteiskoulun neljäsluokkalaiset päättivät järjestää hauskan unelmakoulupäivän, johon myös vanhemmat kutsutaan. Päivän suunnittelu alettiin kokoamalla puu, jonka lehtiin oppilaat saivat kirjoittaa ajatuksiaan ja toiveitaan siitä, mitä he haluaisivat tehdä unelmapäivänään.

Unelmapäivän puu

Puumalan yhteiskoulun nelosten unelmien päivää varten koottiin suunnittelupuu.

Yksi unelmapäivän ohjelmanumeroista tulee olemaan näytelmä siitä, millaista koulu oli vanhempien aikaan ja millaista se on nyt. Unelmapäivää vietetään huhtikuussa, ja sitä ennen nelosilla on koko talvi aikaa suunnitella ikimuistoista lauantaitaan.

Koululaisen tuomaristo kiittelee voittajatyötä etenkin siitä, että se lujittaa myös yhteistyötä vanhempien kanssa. Lisäksi idea päivästä on monipuolinen ja iloinen tapa puuhata yhdessä.

Nelosilla on luvassa toinenkin unelmapäivä, kun he pääsevät nauttimaan voitostaan Kanelia kainaloon, Tatu ja Patu -elokuvaan. Hyvää leffareissua ja onnea!

Matka reilumpaan tulevaisuuteen

Säynätsalon Lehtisaaren koulun 6 A lähetti meille hienon, tarinallisen tavoitevideon, jossa oli yhdistelty niin tv-uutisten kuin 1900-luvun alun mykkäelokuvien tyylejä.

Videolla havainnollistettiin sopimusta, jossa luvataan, ettei haukuta toisia livenä tai somessa, huolehditaan, että kaikki otetaan mukaan ja autetaan toisia tarvittaessa. Luokka aikoo seurata tavoitteen toteutumista pitämällä arviointipalaverin kerran viikossa, ja vanhemmatkin on kutsuttu mukaan valvomaan tavoitteen toteutumista.

Aseman koulun kolmasluokka taas lähtee ilmapallojen avulla lukuvuoden mittaiselle matkalle, jonka aikana pyritään lopettamaan kiusaaminen, parantamaan ryhmähenkeä ja tekemään koulusta kiva paikka kaikille. Luokan taideteoksen ilmapalloihin on kirjoitettu asioita, jotka pitävät koko porukan ilmassa. Joka maanantai aamupiirissä valitaan pari ilmapalloa, jotka sillä viikolla toteutetaan.

Myös Helsingin Taivallahden peruskoulun 4 B tekee matkaa – merellä. Luokan mielestä tärkeintä tällä hetkellä on taata kaikille työrauha, ja kaikki reilut teot vauhdittavat nelosten purjevenettä seinälle askarrellussa merimaisemassa kohti määränpäätä, Reilunmaan satamaa. Kun satama saavutetaan, luokka aikoo tehdä yhdessä jotain superkivaa.

Kiitos kaikille osallistujille loistavista tuotoksista!

Avainsanat

Kommentit

Oma kommentti