Okei, eli tänne ois sit tarkotus laittaa KAIKKI tarinat, jotka haluu välkälle laittaa. Kenenkään ei sit tartte tulla tänne sanoon, et "Turha aihe, turha aihe. Lukkoon!" Veli Artemiski sano, et tällainen ois hyvä täällä. Näin säilyy rauha maas. Tarinoitten laittajat ja lukijat saa keskustella tääl tarinoista, ja ne jokka ei tykkää niistä, ei tartte tulla kommaamaan tänne. Eli kaikki välkälle laitettavat tarinat tänne.

Mä en valita että, tämä olisi turha aihe, mutta on vaan yksi kysymys. Entä jos tarinat menee sekaisin?

Laittaa selkeän otsikon, niin tietää mistä tarinasta/jatko-osasta on kysymys.

Tää on hyvä idea.

hp-fani 4ever:

Tää on hyvä idea.

Joo niin on..

1. Luku

Laitoin puuteria mustelman päälle. Hän oli taas lyönyt minua. Olin virunut kotona monta päivää miettien kohtaloa. Mutta nyt oli taas aika jatkaa. Ryhdistäydyin ja kävin suihkussa. Kaupassa oli käytävä, koska kaapissa virui vain hapantunut maitopurkki. Vilkaisin peiliin. Näin vain siniset kärsivät silmät ja ruskeat lyhyet hiukset. Päälleni laitoin raidallisen hupparin ja farkut. Oli mukavaa taas käydä ihmisten ilmoilla. Kävelin parin kilometrin matkan, selvitellen ajatuksiani.
Oli kulunut jo viisi vuotta siitä kun tapasin minun "sen oikean". Ei se oikeasti ollut minun oikeani, mutta rakastuneena kaikki on vaaleanpunaista ja ihanaa. Pari ensimmäistä vuotta oli ollut tavallista. Muutettiin yhteen ja mieheni kosi minua. Mentiin kesällä naimisiin. Mutta sitten ilmeni viat. Mieheni oli juoppo. Hän oli monta iltaa putkeen baarissa, kuluttaen oman ja minun palkkani juopotteluun. Silloin hänellä oli vielä työ. Mutta sitten juopottelu vei kaiken ajan.
Saavuin kaupalle ja keräsin ostokseni. Maito hyllylle tullessani näin mieheni baari kaverit. Ja kuulin heidän keskustelun.
"On sillä Jarmolla paljon naisia, yksi kotona ja monia baarissa", toteisi toinen vähän huppelissa.
Järkytyin. Jarmo oli mieheni. Vaikka hän oli väkivaltainen ja juoppo, en olisi koskaan uskonut että hän olisi minua pettänyt.
"Kyllhä mua shäälittää sehn vaimo", kännissä oleva toveri sammalsi.
Olin aivan shokissa. Kaikki rupesi pyörimään silmissäni. Nojasin kaljahyllyyn. En voinut nojata siihen, koska se muistutti likaa miehestäni. Yhtäkkiä kaikki sumeni. Heräsin hetken päästä. Huolstuneet kasvot tuijottivat yläpuolellani.
"Onneksi heräsit, meinasin jo käskeä Pirkon soitamaan ambulanssin", Kasvot sanoivat.
"Mää oon ihan kunnossa", Sanoin nousten seisomaan.Keräsin levinneet ostokseni ja kassalla vielä maksaessani käteni tärisivät.
En jaksanut kävellä vaan menin linja-autolla. Matkalla näin käsi kädessä kulkevan parin ja sydäntäni kouraisi. Kyyneleet valuivat silmistäni. Vollotin kuin pieni kakara. Koti ovella huomasin pahimman. Jarmo oli tullut kotiin. Avasin oven ja keittiöstä kuului kamalaa kiroamista.
"Eikö tässä talossa saa mitään ruokaa?" Hän rupesi huutamaan, kun huomasi minut keittiön ovella.
"Kävin kaupassa", Sopersin.
"Toitko sinä mitään järkevää ruokaa vai pelkkiä kasvis mömmöjä?" Karjuva mieheni kysyi.
"Toin minä sinulla lenkkimakkaraa", Sanoin ojentaen paketin.
Hän avasi sen ja rupesi syömään sitä kylmänä.
Mieheni oli komea monen päivän ryyppyreissujenkin jälkeen. Siilitukka korosti korkeaa leukaa ja hänen vihreät silmänsä toljottivat väsyneesti.
"No mitää asiaa sulla on vielä?" hän kysyi suu täynnä makkaraa.
"Kuulin sun naisista", sanoi palakurkussa.
Mieheni punastui. En ole koskaan nähnyt hänen punastuvan.Mutta puna ei kestänyt ikuisesti. Hän muuttui torjuvaksi.
"Mitä se sulla kuuluu, Nainen. En ole yhden naisen mies",Hän sanoi häpeilemättä.
"Mutta mää uskoin tosi rakkauteen!" huusin itkun sekaisesti.
"Tosirakkautta ei ole! Kyllä se sinun pitäisi tietää!"Vastaus kuului.
"Mutta mää luulin että me oltais aina yhdessä", Sopersin.
"Sää oot ihan idiootti!" Mieheni huusi.
"Haista ite kuule pitkät!" Raivoisin.
Lyönti pysäytti raivoamiseni. Verenmaku tuli suuhuni. Mieheni vain vilkaisi minua ja lähti rymyämään yläkertaan. Kesti hetken ennen kuin taas olin järjissäni.
"Onneksi ostin suklaata",ajattelin. Taas tulisi ilta yksin vain television ja suklaan kanssa. Katselin elokuvaa puoleen yöhön asti jolloin nukahdin.
Näin unta. Unessa minä makasin sairaalassa. Olin saanut lapsen. Lapsi nukkui selkä minuun päin. Vauva heräsi ja rupesi itkemään.Nostin sen syllini. Kasvot eivät olleet tavallisen vauvan kasvot vaan Jarmon kasvot. Tiputin vauvan järkytyksessä lattialle ja siitä kuului sama ääni kun kaljapullo tippuu lattialle. Heräsin kirkuen.



2. luku

Huohottaen avasin silmäni. Oli kirkasta pitkästä aikaan. Kuulostelin hetken. Mieheni oli onnekseni lähtenyt. Laskin jalkani maahan mutta nostin ne äkkiä ylös. Jalastani vuosi verta. Olin huitaissut unissani kaljapullon maahan. Linkutin vessaan hakemaan laastaria. Otin rikkalapion ja aloin siivoamaan. Siivotessani huomasin kirjeen joka ol tippunut mieheltäni. Avasin kirjeen pahin mielessä. Ja kyllä se oli pahinta mitä voi olla. Kirjeen oli kirjoittanut Vilma, mieheni entinen tyttöystävä. Hän kirjoitti olevansa hyvin pahoillaan että häiritsee meidän perhe-elämää tällä uutisella, mutta hänen poikansa haluaa tavata isänsä. Siinä se tuli. Jarmo oli isä. Minä luulin ettei hänellä ole mitään perheenlisäystä, vaan hankkisi ne minun kanssani sitten, kun aika näyttäsi parhaalta. Pojan nimi oli Justus. Justus oli kuuden vanha. Hänen äitinsä halusi tehdä Justukselle loistavan lapsuuden. Kirjeen ohessa oli kuva Vilmasta ja Justukesta. Vilma oli todella viehettävä. Justus suloinen, hänestä huomasi isänsä piirteet. Olin vihainen ja huolissani. Huolissani Justuksesta ja vihainen Jarmolle. Postin kolahdus keskeytti ajatukseni. Laskuja tuli kamalan monta. En jaksanut avata niitä. Mutta katseeni kiinnttyi kuoreen jossa luki: Herra ja Rouva Jokinen. Siellä oli kortti jossa kutsuttiin minut ja Jarmo kaukaisen serkkuni häihin. En ollut ajatellut häntä moneen vuoteen. Mutta hän muisti minut.Musitin hyvin serkkuni joka kutsui minut häihin. Hänen nimensä oli Päivi. Hän ei ole koskaan ollut kaunotar tai no en ole minäkään ollut. Olimme joskus ikusia ystäviä. Elimme maaseudulla. Leikimme joka päivä barbeillla ja juoksimme ulkona hänen koiransa kanssa. Mutta sitten me muutettin kaupunkiin. Lupasimme toisillemme kirjoittaa koko ajan, vaikka tiesimme ettei se onnistuisi. Muistan vielä sen hetken kun lähdimme. Päivi oli tullut vilkuittamaan ilman kenkiä. Hän lähti juoksemaan automme jälkeen. Hän juoksi suoraan ruosteiseen naulaan Mutta hän vain hymyili. Kaupungissa oli erinlaista kuin maalla. Maalle jäi lapsuus. Ja kapungista tuli nuoruus. Sain paljon uusia ystäviä ja päivi jäi taka allalle. Nyt vain lähettämme toisillemee joulukortteja, niin kuin kaikille tutuille lähetetään. Ihanaa nähdä Päivi pitkästä aikaan.Viitsisinköhän soittaa Päiville. Olisikohan se liian tunkeutuvaa. Päätin olla soitamatta, nähdään me kumminkin häissä. Jarmo oli onneksi jo häipynyt baariin. Saisin viettää lauantai-illan yksin. Muut ikäiseni naiset viettää illat baareissa ja elokuvissa. Selasin aamun lehteä. Aamupalaksi join vain kahvia. Rupesin lukemaan juttua: Väkivaltaisista miehistä. Luin jutun ja päätin etten enää jäisi tänne. Rymysin yläkertaan ja etsin mahdolisimman ison pahvilaatikon. Alimmaksi pakkasin vaatteeni, sitten pari hyvää kirjaa, sitten valokuvakansion ja osoitekirjan. Sitten otin vielä iki vanhan nalleni ja laitoin sen kaikkein päälimmäiseksi. Otin salaisesta raha piilopaikasta kaikki rahani. Ja sitten otin lompakon ja lähdin alakertaan. Kirjoitin lapun jossa luki: "Jarmo-Kulta. Ihmettelet varmaan miksei nainen ole kotona ja lenkkimakkaraa kaapissa. Olen lähtenyt. Sinun juomisesi ja lyömisesi karkoitti minut sinun luotasi. Nyt sinä voit pitää ryyppy bileitä täällä, kun minä en ole tielläsi. Hyvää loppu elämää sinulle ja muista käydä justuksen luona. Rakkaudella: Virpi."
Laitoin paperin päälle vielä kihlasormuksen tositteeksi. Sitten Lähdin ulos.Mutta sitten tuli ajatus minne menisin. Äitini luokse en haluaisi mennä. Isäni luokse ei ainakaan pystyisi menemään. Mietin pitkään minne menisin, mutta ketään muuta ei jäänyt jäljelle kuin Päivi. Käväisin sisällä hakemassa vielä kutsukortin. Hän asuisi parin kymmenen kilometrin päässä. Linja-auto olisi paras vaihto ehto. Odotellessa linja-autoa näin pari humalassa olevaa tyttöä.



Luku.3

Tytöistä tuli mieleen Jarmon yksi ilta. Hän oli juonut niin paljon että oli sammunut ojaan. Minun piti etsiä hänet. Siihen kului monta tuntia ja olin huolesta sekaisin. Sitten Jarmo oli löytyi. Raahasin 180- senttisen miehen kotiin. Tai entiseen sellaiseen. Linja-auto tuli ja nousin kyytiin. Menin istumaan linja-auton takaosaan. Siellä sai olla rauhassa. Jännitys ja levottumuus hhipi sisälleni. Entä jos Päivi käännyttääkin minut pois. Mitä sitten tekisin. Ilman kattoa pään päällä. Ilman lämpöä. Ilman Jarmoa. Ei nyt en saisi murtua. Minun pitää jatkaa elämää. Linkki pysähtyi nytkähtäen. Kaikki oli outoa ja ihmeellistä. Missäköhän Päivi asui.Aikani pähkäiltyäni päätin kysyä joltain missä Päivi asui?
"Anteeksi mutta tiedättekö missä Päivi Sillanpää asuu?" Kysyin komealtamieheltä.
"Ai se Päivi. Kyllähän kaikki tietää missä se asuu. Sehän muutti sen pohatan luo asumaa." Mies sanoi ja piirsi minulle kartan missä Päivi asui. Sinne oli pitkä matka. Huolestutti lähteä kävelemään valkoisilla lenkkareilla.
"Minä voin viedä sinut sinnepäin, koska asun siellä päin.", Mies sanoi. Onneksi pääsen autolla. Mutta se ei ollutkaan mikään auto, vaan se oli pieni pappa tunturi.
"Tule minun taakseni ja pidä tiukasti kiinni. Minulla ei ole kypärää. Ei kai se haittaa?" Kysyi mies hymyillen.
"Ei kai", Sanoin ääni väristen. Sitten me lähdettiin. Vauhti ei ollut päätä huimaava mutta minua pelotti silti. Uskalsin avata silmäni vasta puoli matkassa. Perille päästyäni nousin tavaroitteni kanssa jalat täristen. Mies jo lähti liikkeelle. Muistin kysyä hänen nimeään.
"Kiitos ja mikä sinun nimesi?" Huusin hänen perään.
"Marco ja ei pö kestä. Kukas muuten sinä olet?" Hän huusi.
" Virpi" Huusin iloisesti.Pienen kävely matkan käveltyäni, silmäni ei meinaa uskoa näkemääni. Luulin että Päivi asuu rivitalossa tai pienessä omakoti talossa mutten oisi ikinä uskonut, että oikein kartanossa. Kartano on suuri ja keltainen. Siinä on kamalan paljon ikkunoita ja suuri puinen ovi. Pihassa oli talli, koska kuulin jostain hevosten hirnuntaa. Pihatie oli pitkä ja siinä oleva hiekka on täydellistä. Suihkulähde on hienoa marmoria. Puutarhatontutkin on täydellisiä. Ovelle päästyäni huomasin ettei ovessa oleovikelloa. Siinä on vain suuri kultainen leijonanpää kolkutin.Koputin kolkutinta ja oven avasi hiiren näköinen nainen. Ei Päivi voi näyttää tältä. Hän oli pljon iloisemman näköinen, kun lapsena nähtiin. Voi hyvänen aika sentään.
"Niin?" Kysyi oven avannut nainen,
"Anteeksi, mutta oletko sinä Päivi?" Kysyin hämilläni.
"Rouva on ratsastamassa Herra Heinon kanssa. Mitä asiaa teillä on hänelle?" Kysyi nainen kylmästi.
"Olen hänen ystävä", Sanoin hyvilläni siitä ettei tuo kylmä nainen ollut Päivi.
"Rouva käskee odottamaan häntä eteisessä", Hän sanoi kylmästi johdattaen eteiseen. Eteinen oli suurempi kuin minun entisen talon suurin huone.
"Selvä juttu. Mikä sinun nimesi n?" Kysyin virittäen lämpimämpää tunnelmaa.
"Kaisa", Sanoi Kaisa katsoen koko ajan kylmästi minuun jotten vahingossakaan koskisi täydellisiin tapetteihin. Mutta yhtäkkiä Kaisa kumarsi ja häipyi pois. Päivi oli tullut takaisin ratsastukseltaan Heinosen kanssa. Ensin en ollut tunnistaa Päiviä. Päivi oli aivan uskomattoman opea bleiserissään ja vaaleissa ratsastushousuissaan.
"Kuka sinä olet?" Hän kysyi julmasti.
"Mi-minä olen Virpi. Etkö muista" Sanoin ääni väristen.
"Virpi. Sinäkö se siinä. Hyvänen aika sentään", Päivi sanoi minua halaten.Olin hämmästynyt, että Päivi oli ottanut minut niin hyvin vastaan. Halasin häntä ihmeeissäni. Kohta hän lopetti halaamisen.
" Miiksi olet täällä?" hän kysyi.
" No tuota kun. Äh selitän myöhemmin", Sanoin hämilläni.
" Selvä. Haluattko jotain virvoitusjuomaa?" hän kysyi kohteliaasti.
" Kahvia, kiitos. Mutta sinähän asut loisto lukaalissa", Sanoin virnistäen.
" Niinpä. Sitä saa, kun rakastuu rikkaaseen mieheen", sanoi päivi virnistäen takaisin.
"Kun ollaan juotu kahvit, niin minä esittelen taloa. Sinä olet näköjään jäämässä pitemmäksi akaa. Mutta se ei haittaa menoa yhtään", Päivi sanoi iloisesti. Pian kahvit tulivatkin ja me menimme pieneen kahvittelu huoneeseen. Tai ei se oikeastaan pieni huone ollut minun entisen taloni huoneisiin, mutta tämän talon kaavoissa oli.
" Niin, miksi tulit?" Päivi kysyi totisena.
" Jarmon alkoholi ongelm kävi liian rankaksii", Sanoin surullisesti.

Luku.4

"Voi", Sanoi Päivi aidosti surullisena.
"Elämä on rankkaa", Sanoin itkuisena. Yhtäkkiä rupsi itkettämään aivan kamalasti. ja niinpä rupesin itkemään. Päivi halasi minua ja minä itkin siinä aika kauan.
"No niin ja nyt rauhoitutaan", Päivi sanoi äitimäisesti.
"Kyllä äiti", Sanoin jo hieman iloisemmin. Me joimme kylmät kahvimme ja lähdimme kiertämään suurta taloa. Talossa oli ainakin seitsemän kymmentä huonetta. Kaikkein upein huone oli Päivin ja hänen miehensä huone. Se oli suuri ja siinä oli ikkuna josta näkyi upea maisema. Parveke oli tietysti. Sänky oli vanhan aikaisen moderni. Vaatekaappia ei ollut, vaan oli kokonainen vaatehuone. Tapetit näyttivät kamalan kalliilta.
"Milloin sinun miehesi tulee?" Kysyin.
"Hetkenä minä hyvänsä," sanoi Päivi.Yhtäkkiä huoneeseen tuli mies, joka ei ollut kuvitelmani vastainen. Hän suuteli tottuneesti Päivin huulia. Mies oli kalju ja tukeva. Hänellä oli paksut, kuivat ja rohtuneet huulet. Hänellä oli pyöreät silmälasit, jotka olivat suuren nenän päällä. Hänellä oli rumat ratsastus vaatteet aivan eri luokkaa, kuin Päivin vaatteet. Luulin, että Päivi olisi menossa edes vähän komeamman miehen kanssa naimissiin. Yhtäkkiä päähäni tuli ajatus siitä, että Päivi olisi miehen kanssa vain siksi, koska miehellä oli paljon rahaa. Pyyhkäisin ajatuksen mielestä ja menin tervehtimään paria.
"Hei minä olen Virpi", Sanoin kohteliaasti.
"Minä olen Anselmi. Mitäs sinulla on asiaa tänne?" Hän sanoi nuolaisten rohtuneita huulia.
"Väli aikaisesti vain minä täällä asustelen, jos vaan käy?" sanoin.
"Kyllä tänne tarvitaan kauniita naisia enemmänkin"; Hän sanoi.
"Anselmi!" Päivi kielsi leikkisästi ja löi miestään pepulle.
Anselmi nauroi räkäisesti ja minä tunsin oloni epämukavaksi.Anselmi lähti tekemään tietokoneella töitä ja Päivi vei minut suureen vierashuoneeseen. Päivi lähti, ja minä rupesin laittamaan huonetta vähän parempaan järjestykseen. Selasin aikani kuluksi valokuva kansiota. Osassa kuvassa olin vielä pieni ja joissain jo vähän suurempi. Yhdeltä aikakaudelta ei ole yhtän kuvaa, koska olin silloin masentunut. Äiti ja isä oli silloin juuri eronneet ja vaikka olin silloin joviisitoista luulin, että eroaminen oli minun syytäni. Olin allapäin, koska minulla ei ollut kavereita. Sitten on minusta kuvai, kun olen päässyt lukion läpi. Sitten alkaa kuvia minusta ja Jarmosta. kelaan ne nopeasti ohi.Yhtäkkiä kuuluu surinaa oven pielestä ja sitten rupeaa kuulumaan puhetta.
"Minä täällä päivi. Puhun talopuhelimella, ruoka on valmista. Se on katettu ruokasaliin.", Oven pielus sanoo. Se oli hyvä uutinen koska minulla jo rupesi tulemaan nälkä. Lähdin etsimään ruokasalia. Kesti hetken ennen kuin löysin ruokasalin. se oli suuri ja siellä oli pajon suuria, tammisia tavaroita. Istuin pöytään ja eteeni tuli herkullinen ruoka-annos.Söin hyvällä ruokahalulla annokseni ja kun olin noussut. Päivi pysäytti minut.
"Onko sinua kohdeltu hyvin ja oletko nyt kylläinen?" Päivi kysyi huolissaan.
"Kyllä. Kaikki on hyvin", Vastaan. Päätän lähteä kävelylle läheiselle pellolle. Ulos päästyäni huomaan, että ulkona on ihana ilma. Aurinko paistaa ja taivaalla on pari pilveä. Kävelen läheiselle pellolle. Uppoudun ajatuksiini ja yhtäkkiä minut kaata pieni valkoinen koira. Kun pääsen ylös huomaan Marcon ja hänen koiransa.
"Anteeksi kamalasti, että Himpula kaatoi sinut. Himpula on vielä pentu. Et kai ole vihainen", Marco kysyi.
"En tietenkään, sehän oli vahinko. Ihana nimi koirallasi", Sanoin hymyillen.
"Se on täydellinen nimi pienelle tytölle. Sinähän olet se Virpi jonka tänään kyytsäsin Pohatan luokse", Hän sanoi minut muistaen.
"Minäpä minä. Taidat olla useastikkin täällä, koska uskallat päästää himpulan juoksentelemaan", Sanon.
"Täällä me aina käydään lenkillä. Meillä on sama matka. Haluatko kävellä sen mun kanssa.?" Marco kysyi.
"Kyllähän se käy", Sanoin iloisesti. Loppu matka meni nopeasti Marcon ja Himpulan kanssa kävellessä. Kohta olimme perillä Päivin oven takana.
"Mulla oli hauskaa. Voisimme kävellä useammin. Käykö vaikka huomenna samaan aikaan", Marco kysyi.
"Ky-kyllä se käy", Sanoin änkyttäen ja puna nousi poskilleni, koska komea Marco pyysi minua tavallaan ulos. Marco lähti, mutta kääntyi vielä tien päässä vilkuttamaan ja Himpula haukkui iloisesti.

Mun tarina.

olen aivan samaa mieltä Karashka kanssa. Ps: tää ei ny kuulu oikee tänne mutta mehän puhutaan tarinoista niin että menkää mun uuteen kerhoon: Daniela hevonen osa 1/5. Uus tarina ja parempi.

Vähän hyvä tarina.

Nemmi, tarinasi on tosi hyvä. Jatka!

Tosi hyvä tarina sulla Nemmi.

Kiitos kaikki. Jatkan huomenna. <3

Luin juuri äsken. Tosi hyvä! Tänään tulee siis jatkoa?

Huomasin vain, että aikamuoto vaihtelee. Esim. Päivi kysyi. Minä vastaan. Ei kai se haittaa.

Mulla on kaikki tarinani kerhossani niin sinne voi tulla kattoon. Sori jos nyt sanoin mutta laitan pian ehkää erään toisen tarinani tänne.

Ei se haittaa, täähän on sitä varten...

Luin Nemmin tarinasta ekan luvun, se oli tosi hyvä! Yksi parhaimmista mitä oon lukenut (:

olin lukenu noi nemmin tarinan kaikki muut luvut paitsi ton vikan ja nyt löysin sen joten jatkoa vaan!

"Oli pimeää, kuuntelin musiikkia ja luin kirjaa fikkarin valossa. (Taskulamppu) Yhtäkkiä valo sammui, en nähnyt mitään. Kunnes salama löi kovaa taivaalla. Näin, kuinka ikkunaani oli kirjoitettu: Minä näen sinut.... Menin lähemmäs ja lähemmäs.. Viesti oli kirjoitettu sisäpuolelta. Käännyin äkkiä katsomaan ovelle, en nähnyt mitään. Sitten fikkarin valo syttyi ja otin sen käteeni, otin kuulokkeet pois korviltani, ja osoitin fikkarin valolla ovea kohti. Ovan kahvassa oli verta, oven toisella puolella johtava verijana johti alas rappusia. Alakerta oli muuttunut ruumishuoneeksi, alhaalla oli jokin tumma hahmo joka hoilasi ihan sykopaattista laulua. Viimeinen porras narahti ja osoitin valolla tummaa hahmoa, se katsahti minuun. Sen silmät olivat isot ja mustat......

Jatkoo tulee, jos joku haluu

Eli tää kertoo siitä, kun Jennyn vanhemmat on eronnut, ja isä asuu Californiassa naisystävänsä kanssa. Nainen on tosi mukava ja raskaana (Jenny ei tiedä sitä . Sitten Jenny menee isänsä luo viikon lomalle kesällä bestiksensä Kellyn kanssa. Heillä tulee olemaan mahtava loma.
ALKAA! :

Jenny istui sängyllään. Hän hiplasi hermostuneena päiväpeittoa. Lattialla oli hänen käsilaukkunsa, sekä valtava valkoinen vedettävä matkalaukku. Jenny oli selvästikin lähdössä matkalle.
Viikon matkalle.
Kellyn kanssa.

Californiaan.

Äiti oli ilmoittanut isän ehdotuksen Jennylle tasan kaksi viikkoa sitten. Jenny oli meinannut haljeta riemusta. Hän hyppi innoissaan ylös alas ja halaili äitiään kerta toisensa perään. Isällä oli ollut kaiken maailman "masennusta", sitten uusi työ, sitten talo-remontti ja nyt uusi, ihana nainen, Kelsie. Siksi Jenny ei ollut päässyt vielä kertaakaan isän luo, vaikka tämä oli muuttanut äidin ja Jennyn luota pois jo vuosi sitten, kun Jenny oli vasta 12.
Oikeastaan Jenny ei ollut koskaan ollut edes ulkomailla. Isä ja äiti olivat, viisi kertaa. Jenny oli jo pelkästä lentokoneesta innoissaan.
Kun hän sitten sai kuulla, että myös joku kaveri voisi lähteä matkaan, hän jo hieraisi silmiään ja nipisti itseään. - Voiko tämä olla totta? Kellyn kanssa matkaan!
Äiti oli nauranut. - No, arvasinkin että se on noin selvää. Kelly lähtee mukaan.
Ja niin oli Kellyn vanhemmille ja Kellylle soiteltu viikon ajan ja niin homma oli selvä. He saivat luvan! Niin oli varattu kaksi meno-paluu lippua Espanjasta Californiaan.

Nyt Jenny sitten oli valmiina lähtemään. Oli sunnuntai, ja kone lähtisi kahden tunnin kuluttua. Hän nappasi kantamuksensa ja suuntasi alakertaan, jossa äiti pakkasi omaa käsilaukkuaan. - No niin kulta, lähdetäänkö lentokentälle? Kello on jo kuusi.
- Jep. Jännittävää, tuumasi Jenny. - Mitä sinä sitten teet täällä kun olen viikon pois?
- Töitä, huokaisi äiti. - Ehkä dataan ja saunon.
- Selvä, hihitti Jenny ja halasi äitiä. - Tulee ikävä.
- Niin minullekin! äiti puhkesi kyyneliin.
- Äiti, älä nyt vielä ainakaan itke, Jennyä nauratti.
- En.. mennään nyt.

Pian he olivat jo Kellyn kotona. Tämä hyvästeli juuri vanhempiaan. Jennyn äiti, Nora, hyppäsi autosta ulos ja tervehti Kellyn vanhempia. Kumpikin vahti sivusilmällä Kellyn pikkusisaruksia; Jonasta, Suria ja Julieta.
- Nyt lähtevät tytöt sitten matkaan! intoili Nora virnistäen hassusti.
- Niin, niin, siunailivat Kellyn äiti ja isä.
Kelly ja Jenny perääntyivät.
- Että nuo vanhemmat jaksavat. Mehän menemme isän luo, ja viikoksi, emme vuodeksi! Jenny nauroi.
- Niin.. mutisi Kelly. Hän näytti siltä kuin joku olisi kuollut.
- Hei.. hei, mikä sulla on? Onko joku huonosti? hätäili Jenny.
- Ei, ei. Jännittää vaan.. Kelly vastasi hymyillen.
- Minuakin. Tulee vähän ikävä äitiä.
- Jep. Mulla myös. Ja Jeppeä.. ja kaikkia sisaruksia, vanhempia.. luetteli Kelly pudistaen päätään. - Jeppe on mulle niin rakas, vaikka se onkin vain koira.
- No.. kyllä sä pian unohdat ikävän. Meille tulee mahtava loma! Jenny löi nyrkillä ilmaa innoissaan.
- Niin kai, epäröi Kelly. - Mutta.. onko tämä varmasti isällesi okei?
- Tottakai! Älä nyt tuollaista huolehdi! He ovat Kelsien kanssa vain iloisia, Jenny vakuutti. - Ole siellä kuin kotonasi.
- Okei. Kiitti, Kelly tarttui ystäväänsä kädestä. - Mennään hyvästelemään.

He tulivat Kellyn vanhempien luo. Nämä halasivat toisiaan pitkään. Sitten Kelly suukotti kaikkia pikkusia sisaruksiaan. He olivat varmaan aika pyörällä päästään; Jonas on viisi-vuotias, Suri kaksi ja Julie puoli vuotta. Yhtäkkiä kauhea hössötys ja lähtöhässäkkä.
- Meille tulee ikävä. No, pidä hauskaa, äiti sanoi Kellylle.
- Joo, lupaan, virnisti Kelly ja vilkaisi Jennyä. Tämä leikki parhaillaan Jeppen kanssa.
- Heippa! kaikki huusivat Kellylle. Kaikki, paitsi Nora ja Jenny.
- Hei hei, nähdään maanantaina! ! vastasi Kelly. Jennykin vilkutti Surille, Jonasille ja Julielle. He olisivat varmasti myös ikävöineet Kellyä, jos olisivat ymmärtäneet tilanteen. Mutta he olivat vielä niin pikkuisia kaikki kolme.

Jatkoo tulee jos tykkäsitte!

http://img2.timeinc.net/people/i/2007/gallery/summer_music/miley_cyrus.jpg

[url=http://photo.sing365.com/music/picture.nsf/Nikki-Webster-photo/836FBD44BC2719D048256DDE0013BA53 /$file/Nikki+Webster.jpg]http://photo.sing365.com/music/picture.nsf/Nikki-Webster-photo/836FBD44BC271 9D048256DDE0013BA53/$file/Nikki+Webster.jpg

Eka on Jenny ja toka Kelly.

(rottis):

"Oli pimeää, kuuntelin musiikkia ja luin kirjaa fikkarin valossa. (Taskulamppu) Yhtäkkiä valo sammui, en nähnyt mitään. Kunnes salama löi kovaa taivaalla. Näin, kuinka ikkunaani oli kirjoitettu: Minä näen sinut.... Menin lähemmäs ja lähemmäs.. Viesti oli kirjoitettu sisäpuolelta. Käännyin äkkiä katsomaan ovelle, en nähnyt mitään. Sitten fikkarin valo syttyi ja otin sen käteeni, otin kuulokkeet pois korviltani, ja osoitin fikkarin valolla ovea kohti. Ovan kahvassa oli verta, oven toisella puolella johtava verijana johti alas rappusia. Alakerta oli muuttunut ruumishuoneeksi, alhaalla oli jokin tumma hahmo joka hoilasi ihan sykopaattista laulua. Viimeinen porras narahti ja osoitin valolla tummaa hahmoa, se katsahti minuun. Sen silmät olivat isot ja mustat......

Anteeksi jos olen pilkunviilaustuulella... se kirjoitetaan psykopaattista, ei sykopaattista. Mutta ei se mitään. Jatka, niin saadaan tietää kuinka käy. Tarinan alku oli aika nopea, mutta eiköhän se siitä.

Luku 1. Menin ekaa kertaa heppahovi-tallille. Sää oli ihana, oli vähän lunta talon katolla. Kun saavuin tallille, näin 3 tallityttöä jotka ratsastivat. Katsoin laitumelle ja näin siellä ihanin hevosen. Juoksin nopeasti tallille. Onneksi tallissa ei ollut ketään koska ne tytöt oli ratsastamassa. - ahaa! Sen hevosen nimi on Daniela, mietin. Otin kännykällä kuvan Danielasta. Olin noin 3 metrinpäässä ovea, kunnes ne tallitytöt jotka olivat ratsatmassa tulivat. - Moi, sanoin tytöille. - Hah! Mikä norka, tytöt huusivat. Lähdin nopeasti pois tallista. Aloin kuunella T.I - 24´s biisiä mp3:sesta. Kun olin Danielan luona, aloin taputtaa Danielan turpaa. - Olet ihana hevonen, sanoin. Daniela ei tehnyt muutaku söi heinää. - Onkos ihana hevonen? yksi nainen kysyi. -Liian söpö, vastasin. - Kiva minun nimi on Laura ja olen tämän tallin omistaja, Laura vastasi. - Ki-ki-va. Näytät aika nuorelta, ihmettelin. - Olen vasta 23 vuotias, laura kertoi. - Okei olen 15, vastasin ja lähdin kotiapäi. ( Jatkuu)