Kilpirauhanen 8/11

1. Mulla on kilpirauhasen vajaatoiminta. Vaikuttaako se jotenkin, jos en syö lääkkeitäni? Äiti on sanonut, että kun on kilpirauhasen vajaatoimintaa, niin joitakin hormoneja kehittyy vähemmän kuin muita. Mitä (jos näin on)? Voisitko myös kertoa jotain kilpirauhasen vajaatoiminnasta ja missä kilpirauhanen on? 2. Isoveljeni on kehitysvammainen ja hän kiusaa minua tosi usein. Heti kun tulen kotiin, hän rupeaa kiusaamaan. En haluaisi olla kotona silloin, kun veljeni on kotona, koska hän esim. potkii, lyö ja nipistää. Mitä voisin tehdä? 3. Ärsyynnyn yleensä tosi helposti. (Esim. kun isoveli kiusaa, rupean huutamaan hänelle, jolloin veli ärsyyntyy vielä enemmän.) Mitä voisin tehdä? 4. Olen tosi laiska, enkä jaksa tehdä kotitöitä, soittaa soittoläksyjä enkä joskus pestä hampaita. Voisiko se auttaa, että kävisin useammin ulkona? Kiitos jos vastaat!

Vastaus:
1. On tärkeää syödä lääkkeet, jotka lääkäri on sinulle määrännyt. Mikäli lääkkeitä ei syö, kilpirauhasen vajaatoiminta tuottaa paljon ikäviä vaikutuksia, esimerkiksi väsymystä ja kasvamisen häiriöitä monen muun asian lisäksi. Älä siis missään tapauksessa jätä lääkkeitä syömättä. Äitisi on ihan oikeassa. Kysy häneltä lisää tietoa sairaudestasi. On hyödyllistä, että tiedät, mistä siinä on kyse ja miksi hoitaminen on tärkeää. On erilaisia syitä, miksi kilpirauhanen ei kaikilla toimi kuten sen pitäisi. Osalla se toimii liian tehokkaasti ja toisilla heikosti. Näihin voidaan vaikuttaa lääkityksellä, ja ihmisellä on silloin parempi olla.

2. Kerro äidillesi veljesi kiusaamisesta. Jos asiaa ei saada loppumaan, kannattaa varmaan viettää aikaa omissa oloissaan. Ehkä veljesi on vammansa vuoksi vaikeaa ymmärtää, että sinua sattuu tai että kiusaaminen ei tunnu sinusta mukavalta. Silti et saisi joutua kohtaamaan kiusaamista, vaan kodin pitäisi olla hyvä ja mukava paikka. Joskus asiassa auttaa se, että viettää koulun jälkeen aikaa kirjastossa, kavereilla jne. Mene kotiin vasta silloin, kun vanhemmat palaavat töistä. Tästä pitää kuitenkin sopia vanhempien kanssa, mikäli niin aiot tehdä.

3. Uskon, että ärsyyntyminen on ymmärrettävää. Ei meistä kukaan halua tulla lyödyksi tai joutua nipistyksen kohteeksi. Toivon, että sanoisit veljellesi selvällä äänellä, että hänen tekonsa saavat olosi kurjaksi ja lähtisit pois huutamatta. Joskus tällaiset muutokset omassa toiminnassa saavat myös toisen toiminnan muuttumaan. Sinulla on oikeus kuitenkin olla suuttunut ja loukkaantunut, jos sinua kiusataan. Muista pyytää vanhemmiltasi apua!

4. Ulkoilu on tärkeää! Ulkoile paljon. Se auttaa myös kotiasiaan. Et ole silloin koko ajan kotona veljesi kiusan kohteena. Samoin itseään niskasta kiinni ottaminen on tärkeää. Hampaat pitää pestä. Hampaiden kunto vaikuttaa paljon terveyteen ja suusta täytyy pitää huoli. Samoin kotityöt ja soittoläksyt on tehtävä. Meistä jokainen joutuu tekemään välillä asioita, jotka eivät ole maailman mukavimpia ja joiden sijaan haluaisi tehdä jotain muuta. Toiselta kantilta asioita miettiessään saattaa huomata, että soittoläksyn tekemättömyys estää oppimasta lisää. Opettajana voi olla aika tylsää, jos toinen ei ole lainkaan harjoitellut. Silloinhan opettaja ei pysty tekemään työtään hyvin. Kotitöissä autetaan samalla koko perhettä arjessa. Miten kävisi, jos kaikki jättäisivät asiat tekemättä? Ei olisi enää puhtaita vaatteita, puhtaita astioita, ruokaa ei laittaisi kukaan, eikä ruokaakaan olisi, jos joku ei kävisi kaupassa. Kannattaa siis tehdä oma tärkeä osansa hommista, joilla on vaikutusta monen ihmisen hyvinvoinnille

Kommentit

Oma kommentti