Joulu on Petelle rauhan aikaa

Pete Parkkosen jouluun kuuluu perinteitä ja pipareita.

Koululainen tapasi Tähdet, tähdet -ohjelman voittajan Pete Parkkosen, joka viettää joulun aikaa keikkaillen ja rauhassa perhepiirissä.

Petelle tärkeintä joulussa onkin yhdessäolo perheen kanssa. Vaikka laulaja matkustaa paljon, viettää hän jokaisen joulunsa kotikunnallaan Pihtiputaalla.

– Ilman perhettä ei ole joulua, Pete tiivistää.

Joulun alla kiharatukkainen artisti esiintyy tavanomaisten keikkapaikkojen sijaan kirkkokonserteissa, joissa hän esittää yhdessä Tuuletar-yhtyeen kanssa uudelleen sovitettuja versioita perinteisistä joululauluista. Juuri klassiset joululaulut ovat Peten omiakin suosikkeja.

– Vaikka ovathan ne aikamoisia ränkytyksiä, laulaja naurahtaa.

Kaikki jouluruoat maistuvat Petelle yhtä lailla, mutta perinteisesti Parkkosten joulupöytään kuuluvat ainakin isän tekemät paisti ja kinkku. Myös kotitekoisia pipareita on oltava!

Joka vuosi perhe sopii yhdessä, että lahjoja ei osteta, mutta silti lahjakääreitä päästään availemaan aina aattona.

Peten perhe taitaa olla kilttiä väkeä, sillä Joulupukki ei jätä koskaan väliin vierailua Parkkosilla.

Katso myös video: Pete Parkkonen ja Mansikka Koululaisen pipokuvauksissa
Testaa myös: Oletko tonttu, poro vai pipari?
Lue myös: Kuonot kohti joulua

Avainsanat

Kommentit

Oma kommentti