Jenni Vartiainen: Kiusaaminen on kamalaa!

Jenni vartiainen ehdottaa kouluihin palautelaatikoita.Jenni Vartiainen

– Jokaisessa koulussa voisi olla palautelaatikko, johon kuka tahansa voi nimettömänä kertoa kokemistaan ja näkemistään vääryyksistä. Jos vaikka näkee, että välitunnilla jotain heitetään lumipallolla, tai että jotain kiusataan.

Jennillä on kokemusta koulukiusaamisesta

– Minua on kiusattu, ja olen itse seurannut kiusaamista sivusta. Olin epävarma, enkä osannut enkä uskaltanut tehdä tilanteelle mitään, en auttanut kiusattuja.

Nyt Jenniä harmittaa, että hän ei puuttunut kiusaamiseen.

– Toisaalta ymmärrän hyvin, että kiusamiseen on vaikea puuttua, koska kiusaajat ovat niin pelottavia. Halusin itsekin vain olla turvassa. Vaikka olen voinut puhua omille vanhemmilleni mistä tahansa, kiusaamista en uskaltanut ottaa puheeksi.

Pelasta ihminen kiusaamiselta

Jenni Vartiainen kannustaa ottamaan kiusaamisen puheeksi, vaikka se olisi kuinka vaikeaa.

– On tärkeää, että on joku aikuinen tai vaikka kummi- tai tukioppilas, jolle voi puhua ja joka kuuntelee. Kiusaamisesta on voitava puhua niin, ettei oma nimi tule kiusaajien tietoon. Kertomalla kiusaamisesta voi pelastaa ihmisen.

Oletko tärmännyt kiusaamiseen? Vastaa gallupkysymykseen täällä.

Teksti: Leea Puranen Kuva: Ville Juurikkala

Kommentit

Oma kommentti