Jatkokertomus: Ananasjäätelöä ja arvoituksia, osa 7

Oletko jo lukenut aiemmat osat?

Siitä tuli pitkä päivä. Vinse olisi ollut täysin valmis menemään takaisin talolle, rähjäämään ja uhkaamaan poliisilla. Amandalla oli täysi työ saada Vinse luopumaan suunnitelmasta.

– Usko nyt, siitä ei ole meille mitään hyötyä. He eivät kerro meille mitään, eikä meillä ole mitään syytä kutsua poliisia, kun Saran äidistä ei ole tehty katoamisilmoitusta.

– Mutta jotain tässä on tehtävä, Vinse murahti.

– Niin on. Meidän pitää odottaa.

– Odottaa mitä?

– Odottaa, että se nainen lähtee yksin ulos tai se mies lähtee jonnekin, ja voimme jutella naisen kanssa kahdestaan. Hän tietää jotain ja olisi kertonutkin sen meille, jos mies ei olisi keskeyttänyt.

Vinse puhisi edelleen kiukkuisena.

– Mutta onhan tässä pystyttävä oikeasti tekemään jotakin.

– On tässä paljonkin tehtävissä, Amanda vastasi tyynesti. – Siinä bussipysäkin lähellä oli R-kioski. Käy hakemassa meille jotain evästä. Tässä odottaessa voi tulla nälkä.

Vinse murahti, mutta totteli ja lähti kävelemään bussipysäkille. Kun hän palasi sipsipussin, jäätelöiden ja limsan kanssa, Amanda istui edelleen roskakatoksen kulmalla. Vastaukseksi Vinsen kysyvään katseeseen hän pudisti päätään: talolta ei ollut lähtenyt ketään.

– Ei ole tämä jäätelö Saran kioskin ananasjäätelön veroista, huokaisi Vinse ja nuolaisi masentuneesti kuningatartuuttia.

– Enkös minä sanonut, että siellä on kaupungin parhaat jäätelöt, Amanda naurahti avaten perunalastupussin. – Ja on sen syytäkin olla hyvää, kun se on saattanut meidät tällaiseen liemeen!

Mutta jäätelö loppui, perunalastupussi tyhjeni, aurinko meni pilveen ja vähitellen Amandankin hyvä tuuli raukesi. Tunnit kuluivat, ja entistä enemmän alkoi tuntua, ettei koko yrityksessä ollut mitään järkeä. Vinse ehdotti säännöllisin väliajoin, että yritettäisiin vielä uudestaan käydä ovella, käytäisiin poliisilaitoksella tai tehtäisiin jotain muuta ratkaisevaa. Viimeinen bussi tuli ja meni ja Amanda tajusi, että heidän olisi käveltävä rautatieasemalle.

Mutta lopulta, kun iltapäivä alkoi olla jo pitkällä, odotus palkittiin. Talon ovi narahti auki ja nainen, yhä edelleen pukeutuneena Saran äidin villatakkiin, tuli roskapussin kanssa pihan poikki. Amanda nykäisi Vinseä hihasta ja salaman nopeudella he kiersivät katoksen kulman taakse piiloon.

Nainen käveli hitain askelin roskakatokselle, heitti pussin roskikseen ja kääntyi mennäkseen takaisin talolle, kun Vinse astui kulman takaa suoraan hänen eteensä.

– Älä mene, ole niin kiltti, Vinse sanoi rukoilevasti.

Nainen säikähti niin, että hypähti ilmaan. Amanda kiiruhti paikalle ja silitti naisen olkapäätä.

– Anteeksi, ei ollut tarkoitus säikäyttää! Mutta meidän TÄYTYY saada tietää, mitä Melikelle on tapahtunut. Me emme kerro miehellesi, että puhuit meidän kanssamme. Mutta meidän täytyy tietää. Sara on huolesta suunniltaan.

Nainen katsoi lapsia. Hänen kasvoillaan oli hätääntyneen villieläimen ilme. Lopulta hän vilkaisi huultaan purren talon suuntaan ja näytti tekevän päätöksensä.

– Minä kerron, mistä te voitte löytää hänet. Mutta sitten teidän täytyy luvata, että ette tule enää ikinä tänne takaisin.

Täältä löydät jatkosarjan muut osat!