Supernormaalia tuo uusia kasvoja televisioon – Koululainen esittelee taitavat näyttelijät

Ylen uusi Supernormaalia-sarja alkaa tällä viikolla. Mukana on liuta lahjakkaita nuoria, joista osan Koululainen esittelee tässä jutussa.

Supernormaalia-kuvauksissa Vieno ja Kerttu nojaavat seinään ja odottavat kuvausten alkamista.

16-vuotiaat näyttelijät Vieno Kinnunen (vas.) ja Kerttu Liukko tähdittävät Ylen uutta nuortensarjaa.

Tällä viikolla starttaa Supernormaalia, Ylen uusi fiktiivinen draamasarja koululaisille. Ensimmäiset kymmenen jaksoa ovat jo katsottavissa Yle Areenassa.

Sarjan keskiössä on 7–luokkalainen Aino ja hänen perheensä ja luokkakaverinsa. Juuri alkava yläkoulu tuo mukanaan muun muassa uusia ihastumisia, pettymyksiä, riitoja ja sovintoja, joita kaikkia sarjassa käsitelläänkin.

Sarjassa näyttelee liuta lahjakkaita nuoria, joista osalla ei ollut mitään kokemusta näyttelemisestä ennen tätä projektia.

Ainon näyttelijä, tamperelainen Kerttu Liukko, 16, kertoo, että kuuli aikanaan koekuvauksista ja ajatteli, miksi ei kokeilisi osallistua.

– Sairastuin viikko ennen koekuvauksia, joten en päässyt ensimmäiseen koekuvaukseen. Ajattelin, että siinä meni se, Kerttu muistelee.

Hän pääsi kuitenkin kokeilemaan toisissa koekuvauksissa. Ja onneksi niin, sillä työryhmän jäsenistä Kerttu on loistava Aino.

Näyttelemisen ohella Kerttu käy lukiota ja harrastaa sirkusta, jota hän on harrastanut yhteensä jo kymmenisen vuotta.

– Omat lajini ovat pyramidit ja käsilläseisonnat, ja olen nyt esiintymisryhmässä. Se on sikahienoa!

Supernormaalia-hahmon Mirianin näyttelijä Vieno Kinnunen haluaa näytellä vielä pitkään

Ainon parasta kaveria Miriania näyttelee myös tamperelainen Vieno Kinnunen, 16. Vieno pääsi mukaan, kun Supernormaalia-työryhmä tuli hänen koululleen jakamaan ilmoituslappuja.

– Mietimme kavereiden kanssa, että voisimme hakea. Ja sitten menimme koekuvauksiin, enkä uskonut, että pääsen tänne, mutta tässä sitä ollaan, Vieno hymyilee.

Hän myös tietää, että sarjan tekijöillä on alusta asti tietty näkemys sille, millaisia sarjan hahmot ovat, ja miltä hahmot näyttävät.

– Ohjaaja Rami Saarijärvi sanoi minulle, että tiesi heti, kun näki minut, että olisin hyvä Mirian.

Toisin kuin Kerttu, Vieno on aikaisemmin harrastanut näyttelemistä. Näytteleminen on hänestä ollut aina mielenkiintoista.

– Tiedän, että haluan näytellä vielä pitkään nyt, kun tähän pääsin ja olen pitänyt tästä paljon. Haluan tehdä sitä jatkossakin, Vieno toteaa.

Tällä hetkellä Vieno käy myös lukiota ja harrastaa jalkapalloa.

Kerttu Liukko (Aino): ”Vieno on yksi läheisimmistä kavereistani”

Kerttu ja Vieno molemmat näkevät itsessään joitakin yhtäläisyyksiä hahmojensa Ainon ja Mirianin kanssa.

– Aino on tosi päättäväinen, ja ehkä minäkin olen. Joskus, kun saan idean, niin suunnittelen heti, miten teen sen, ja Aino on samanlainen, Kerttu kertoo.

– Mirian aina kyseenalaistaa Ainon ideoita ja miettii, kannattaako niitä toteuttaa. Minussa on tällaista kanssa, Vieno sanoo.

Kerttu ja Vieno ovat molemmat innoissaan sarjan julkaisusta.

– Odotan, että näemme sen lopputuloksen, jota olemme kuvanneet, Vieno sanoo.

– Toivon, että ihmiset tykkäävät siitä, Kerttu lisää.

Sarjan ensimmäinen kausi on kuvattu vuosi sitten kesällä.

– Olemme ehtineet muuttua, joten se jännittää, luulevatko katsojat, että olemme vielä täysin samanlaisia. Vuosi on iso aika kehittyä ulkonäöllisesti ja henkisesti, Vieno muistuttaa, ja Kerttu nyökkäilee.

Kaksikko ei tuntenut toisiaan ennestään. Kuvauksissa he ovat ystävystyneet.

– Kyllä Vieno on yksi minun läheisimmistä kavereistani, Kerttu sanoo.

Vienossa parasta on Kertun mukaan se, että hänelle voi puhua aina kaikesta.

– Kerttu on kuvauksissa minun tukeni ja turvani, Vieno kertoo.

Molemmat nuoret lisäävät, että sarjan kuvauspaikalla voi kyllä puhua kenelle tahansa työryhmän jäsenelle.

– Heidän kanssaan on turvallinen olo, Kerttu kertoo ja Vieno jatkaa – Ketään ei tarvitse pelätä.

Lue lisää: Äänenmurros on hankaloittanut Kuura Rossin uraa: ”Kun kasvaa lapsesta teiniksi, ei välillä ole hirveästi töitä”

Supernormaalia-näyttelijät Vieno ja Kerttu istuvat tuoleilla ja nauravat selkä kameraan päin.

Näyttelijät Vieno Kinnunen (vas.) ja Kerttu Liukko ystävystyivät Supernormaalia-kuvauksissa.

Supernormaalia-Nikon näyttelijä Voitto Maasola on esiintynyt musikaaleissa

Sarjassa Ainon pikkuveljeä Nikoa näyttelee 13–vuotias tamperelainen Voitto Maasola.

Itsekin yläkoululainen Voitto kuuli kuvauksista äidiltään.

– Meidän koulussamme ei ollut hakua, mutta kävin sitten muualla haastattelussa. Minulla kävi tuuri ja pääsin mukaan.

Voitolla on kokemusta näyttelemisestä musikaaleissa. Hän kertoo, että musikaaleissa näytteleminen on paljon jännittävämpää kuin sarjassa, joten siksi Supernormaalia-kuvaukset eivät ole häntä pahemmin jännittäneet.

Yksi haaste Nikolla on kuitenkin ollut. Sarjassa Voiton hahmo Niko harrastaa cosplayta eli pukuilua, ja Niko nähdäänkin usein ompelukoneen ääressä.

– Minä en ompelusta tykkää, enkä usko, että ikinä opin ompelemaan, Voitto naurahtaa.

Muut sarjan tekijät ovat kehuneet Voiton heittäytymistä rooliinsa.

– Se ei ole ollut vaikeaa, kun sarjaa on tekemässä kiva porukka. Kaikki menee hyvin ja nopeasti, Voitto kehuu.

Voitto istuu kuvauspaikan aulassa sinisellä sohvalla ohjaaja Ramin vieressä.

Voitto Maasola (vas.) valmistautuu kuvaushetkeen Supernormaalia-sarjan ohjaajan Rami Saarijärven kanssa.

Veeti Salmi (Lukas) opiskelee autoalaa ammattikoulussa

16–vuotias Veeti Salmi näyttelee myös yhtä päähenkilöä, Lukasta, joka on Ainon ja Mirianin luokkalainen. Veeti päätyi sarjaan, kun hänen koululleen tultiin etsimään nuoria näyttelijöitä.

– Kaveriporukassa mietittiin, pitäisikö hakea.

Veeti muistaa, miten yksi kavereista sanoi hänelle, ettei hän kuitenkaan pääse mukaan, joten turhaan hän hakee.

– Mietin sitten vain, että pääsen jättämään väliin matematiikan tunnin, jos menen haastatteluun, Veeti muistelee.

Veeti sai kuin saikin kutsun takaisin seuraaviin koekuvauksiin ja ”täällä nyt ollaan”. Tällä hetkellä hän opiskelee ammattikoulussa autoalaa. Supernormaalia on kuitenkin herättänyt kiinnostuksen näyttelijäuraan nuoressa, jolla ei myöskään ollut mitään kokemusta näyttelemisestä ennen.

– Autot kiinnostavat edelleen yhtä paljon. Olemme veljeni kanssa pienestä asti korjailleet niitä, Veeti kertoo vielä lopuksi.

Supernormaalia-näyttelijät Kerttu ja Veeti hymyilevät kameraan kuvauspaikalla.

Veeti Salmi (oik.) näyttelee Lukasta, joka yksi sarjan päähenkilöistä.

Voit katsoa sarjaa Yle Areenassa tai 11.8. alkaen sunnuntaiaamuisin Yle TV2 -kanavalta.

Supernormaalia-tuottajan vinkit näyttelemisestä haaveileville

Supernormaalia sarjaan koekuvattiin nuoria neljällä koululla Tampereella. Lisäksi projektista tiedotettiin muihinkin kouluihin ja erilaisiin harrastusseuroihin. Tavoitteena oli, että mukaan hakeutuisi myös nuoria ilman näyttelijäkokemusta. Tuottaja Julia Palmiola vinkkaa kaikille näyttelijäurasta haaveileville nämä asiat:

  • Kannattaa pitää silmät auki netissä! Tuotantoyhtiöt ilmoittavat välillä somekanavillaan avoimista hauista.
  • Erilaiset roolitusfirmat ja casting-toimistot ja heidän netti- ja somesivut kannattaa ottaa seurantaan.

Avainsanat

Kommentit

Oma kommentti