Tunnelma katossa
Kyllä kannatti osallistua!
– Osallistun aina kaikkiin lehtien kisoihin, enkä koskaan voita mitään! Kun sain sähköpostia, että olen voittanut Koululaisen luistelukisan, ajattelin että tämän pitää olla vitsi, Matilda Tuomi, 13, kertoo.
Matilda voitti joulukuun Koululaisessa olleen luistelukisan hienolla tempullaan HSM (High School Musical).
Palkintona oli liput luistelun EM-kisojen naisten vapaaohjelmaan. Mukaan Matilda otti serkkunsa Mia Carlssonin, 13.
Tunnelma Areenalla oli mieletön. Halli oli melkein viimeistä paikkaa myöten täynnä ja kaikki kannustivat luistelijoita hienosti. Varsinkin suomalaisluistelijoiden kohdalla hallin katto meinasi lähteä lentoon. Kädet olivat turvoksissa ankarasta taputtamisesta.
Kisa oli huikea, eikä dramatiikkaa puuttunut. Sydän jätti pari lyöntiä väliin, kun Kiira Korpi lensi päin kaukalon laitaa. Laura Lepistö luisteli itsensä Euroopan mestariksi ja Susanna Pöykiö sai pronssimitalin. JES!
Teksti ja kuvat: Minna Huuhka
Kommentit
Oma kommentti