Seitsemänvuotias Aino-kissa kääntää kylkeä sylissäni. Siniset silmät ovat sirrillään, ja vaikka tutustuin Ainoon vasta tunti sitten, kissa antaa minun iskeä kylmät käteni silkkisen turkkinsa sekaan ja näyttää vieläpä tyytyväiseltä.
Mutta Aino onkin ragdoll. Kun kaunis ja lempeäluonteinen Aino kiehnää sylissäni, on helppo ymmärtää, miksi ragdoll on ollut jo 11 vuotta Suomen suosituin kissarotu.
Ragdollit ovat salakavalasti täyttäneet Ainon omistajan, Maija Stenmanin, elämän. Alunperin Maijan perheessä oli vain yksi ragdoll, Väinö. Väinö tarvitsi kuitenkin kaverin, ja pian Stenmanin taloon Helsinkiin muutti Aino. Ainosta tuli paljon muutakin kuin vain Väinön kaveri ja Maijan lemmikki.
– Ainon kasvattaja sanoi, että hän myy kissan vain sijoitukseen, eli kasvattaja halusi teettää Ainolla myös pennut. Ensimmäisen pentueen jälkeen jäinkin niin koukkuun, että päätin alkaa myös itse kasvattajaksi, ja niin Ainosta tuli Dollgarden’s-kissalani kantaemo, Maija kertoo.
Vuosien varrella Aino onkin saanut kolme pentuetta eli yhteensä 12 pentua kolmen eri kollin kanssa. Emona Aino oli huolehtivainen: se pysytteli pentujen vierellä, ruokki ahkerasti ja nuoli pentunsa tarkasti. Vain harvoin Aino tarvitsi omaa aikaa.
– Silloin Aino lähti kanssamme ulos ja tuuletti viiksiään tuulessa, mutta jo 10 minuutin kuluttua hän halusi takaisin pentujen luokse.
Mummoilu on mukavaa
Nykyään Stenmanin talossa tassuttelee paitsi Aino, myös Ainon tyttäret – kolmevuotias Sinikka ja nelivuotias Monni. Ragdollit ovat rauhaa rakastavia mirrejä, ja myös Aino, Sinikka ja Monni ovat toistensa ylimmät ystävykset, joskin Aino-äiti on lauman selkeä kuningatar.
– Joskus Monni yritti pientä yhden kissan vallankumousta, johon Aino vain totesi, että ihan turhaan yrität siinä isotella.
Pari vuotta sitten Maija päätti leikkauttaa Ainon, jotta Aino voi alkaa viettää lokoisia mummonpäiviä.
– Ajattelin, että nyt kun taloon on jäänyt kaksi Ainon tytärtä, he saavat jatkaa sukua. Vaikka Aino olikin hyvä emo omille pennuilleen, mummona hän ei jaksa hössöttää! Ei Aino äkäinen ole, mutta hän ajattelee, että hoitakoon tyttäret omat pentunsa.
Ainon ja Sinikan (vas.) virallinen väri on sininen ja kuvio on mitted, eli etutassujen kärjissä on pienet lapaset. Ragdollit ovat aina sinisilmäisiä naamiokissoja.
Kun Aino leikattiin, se söi paitsi omansa, myös tyttäriensä sapuskat, ja lihoi. Maijan mielestä Ainon luonne on kuitenkin parantunut vanhetessaan ja kissasta on tullut enemmän esiin ragdollille tyypillisiä luonteenpiirteitä: siinä missä Aino nuorempana ei paljonkaan hakenut läheisyyttä vaan puuhaili omiaan, näin elämänsä puolivälissä Aino on nautiskelija, joka astelee ihmisten ilmoille heti, kun näkee ihmisen hyppysissä kamman.
– Aino on rouvashenkilö, joka rakastaa, että häntä nypitään, räplätään, harjataan ja hierotaan, ja hän näyttää, että silitä vielä tuoltakin.
Rotumääritelmässä ragdollia kuvaillaan leikkisäksi kissaksi, mutta Maijan kissat eivät ole kovin leikkisiä.
– Lelut eivät kiinnosta ainakaan vanhemmiten. Etenkin nelivuotias Monni miettii, että ”tajuatko, että olen nähnyt tuon huiskun yli miljoona kertaa”.
Iltaisin Aino sen sijaan saa spurttihepuleita.
– Kutsumme hepulia myös iltavilliksi, ja se on ikään kuin Ainon iltajumppa. Silloin Aino juoksee villahousut heiluen ympäri taloa. Kyllä mummosta virtaakin löytyy!
Seura- vai sylikissa
Ragdoll tarkoittaa suomeksi räsynukkea. Rotu on saanut nimensä siitä, että kyseiset kissat pystyvät valahtamaan sylissä veltoiksi. Maija kertoo, että kaikki ragdollit ovat ihmisiin syvästi kiintyviä seurakissoja ja viihtyvät siellä missä ihmisetkin, mutta kaikki eivät suinkaan ole sylikissoja.
– Sinikan viimekesäisestä pentueesta Vikke on sellainen, että aina kun sen omistaja istahtaa sohvalle, Vikke kiipeää syliin 30 sekunnin sisällä. Aino sen sijaan tulee harvoin itse syliin, mutta viihtyy kyllä sylissä, kun hänet sinne nostaa.
Koska ragdoll on seurakissa, Maija suosittelee ragdollia vain kotona viihtyville ihmisille.
– Jos ragdoll joutuu olemaan säännöllisesti yli kuusi tuntia yksin kotona, se tarvitsee kissakaverin. Joskus koira- tai kanikaverikin käy. Kun Aino oli pienempi, meillä oli kääpiökani Virtanen. Aino pelkäsi Virtasta, mutta Väinö taas ajatteli, että Virtanen on jännä. Se otti Virtasen usein kiinni ja kellisti sen selälleen, muttei Väinö sille ikinä mitään pahaa tehnyt.
Ragdollin omistajan on syytä varautua siihenkin, ettei arkiaskareita joudu enää ikinä tekemään yksin.
– Kun puuhastelen keittiössä, Aino tulee kysymään, saisiko hänkin ruokaa. Aino tarkkailee myös pyykkien lajittelua ja toivoo, että päästäisin sen saunaan – Aino kun tykkää viettää siestaa lauteilla. Kun taas syön aamiaista ja luen Hesaria, Aino haluaa ehdottomasti parkkeerata itsensä keskelle lehden aukeamaa. Työntelen häntä sivuun sen mukaan, mitä kohtaa milloinkin luen.
Maija neuvoo, että jos tykkää lötköstä sohvaperunasta, on ragdoll oikea valinta.
– Jos taas haluaa sähäkän kissan, muu rotu on parempi. Ragdoll ei kiipeile verhoissa eikä raavi tai pure, ja meidän kissamme teroittavat kyntensäkin vain raapimapuuhun.
Aino on käynyt kolmesti näyttelyssä, vaikka olisi mieluummin jäänyt kotiin lempinojatuoliinsa.
– Näyttelyura oli hyvä päättää, kun Aino valmistui championiksi.
Vaara vaanii ulkona
Koko Ainon elämä ei kuitenkaan ole ollut sohvaperunointia, vaan Aino koki myös hurjan seikkailun ennen kuin alkoi odottaa ensimmäisiä pentujaan. Tuolloin Aino oli ensimmäisillä treffeillään Tampereella, jossa Ainon kollikaveri asui.
– Aino ei oikein viihtynyt, ja kun kollin omistaja jätti ikkunan auki, Aino pujahti ulos. Onneksi asunto oli sentään ensimmäisessä kerroksessa!
Kun Maija kuuli Ainon karanneen, hän meni huolesta sekaisin ja tapetoi katoamispaikan lähialueen rappukäytävät, tolpat ja bussipysäkit Ainon etsintäkuulutusilmoituksilla. Pian Maijan puhelin alkoikin soida, sillä Ainon oloista kissaa oli nähty etenkin tietyn taloyhtiön alueella.
– Kävimme viikon aikana neljä kertaa etsimässä Ainoa. Kun neljännellä kerralla ajoimme taloyhtiön pihaan, Aino käveli vastaan. Se oli seikkailusta kuitenkin niin peloissaan, että meni kaksi tuntia ennen kun saimme sen kiinni.
Sen koommin Aino ei ole vapautta kaivannut eikä kissa tunne vielä vuosienkaan jälkeen kiinnostusta avoimia ikkunoita kohtaan. Maija haluaakin muistuttaa, ettei ragdollia saisi ikinä päästää yksin ulos.
– Mitään kissaa ei saisi päästää juoksemaan vapaana, mutta etenkin ragdollit ovat niin hyväuskoisia hölmöjä, että ne eivät osaa varoa mitään ja ulkoilu voi olla niille kohtalokasta.
Juttu on julkaistu Koululaisessa 3/2014
???!