Ääninäyttelijänä animaatiossa

Ääninäyttelijä Niilo Syväoja on 20-vuotias näyttelijä. Ääninäyttelijänä hän on työskennellyt 8-vuotiaasta asti. Hän on tehnyt lukuisia äänirooleja erilaisissa lastenohjelmissa ja -elokuvissa, kuten Kim Possiblessa ja Jali ja suklaatehtaassa. Lisäksi hän on näytellyt elokuvissa Helmiä ja sikoja, Tummien perhosten koti, Harjunpää ja pahan pappi, Pussikaljaelokuva ja Australia. Niilo kertoo myös laulaneensa Espoon musiikkiopiston kuorossa.

Niilo antoi äänensä myös Happy Feet 2 -elokuvan Mumblelle. Niilo ei kuitenkaan ole ainut ääninäyttelijä, eli dubbaaja, tässä elokuvassa, sillä jokainen hahmo tarvitsee oman äänen.

Vielä vajaa kymmenen vuotta sitten elokuvat dubattiin muualla maailmassa vasta alkuperämaan ensi-illan jälkeen. Nykyään elokuvaa tehdään samanaikaisesti kaikkialla maailmassa. Elokuvan alkuperämaassa hahmojen suun liikkeet tehdään ääninäyttelijän puheeseen sopiviksi. Muualla maailmassa ääninäyttelijät joutuvat näyttelemään elokuvan ”raakaan versioon”, jossa hahmoilta saattaa puuttua pää tai suu. Tehtävä on haastava, sillä puhetta on mahdotonta mukauttaa hahmolle sopivaksi, jos ei näe sen kasvoja.

– Elokuvan tekoon meni yhteensä yhdeksän tuntia. Kuusi tuntia meni elokuvan raakaversion tekoon ja kolme final materiaalien tekoon, Niilo kertoi.

Final materiaaleiksi kutsutaan elokuvan lopullisia kuvamateriaaleja, joiden avulla elokuva voidaan viimeistellä.

Ennen elokuvat tulivat tuotantoyhtiöille suurissa keloissa, joille ääninäyttelijät näyttelivät repliikkinsä suoraan. Jos repliikki epäonnistui, sitä oli vaikea tehdä uudestaan.

Nykyään elokuvat ovat digitaalisessa muodossa ja yhtä repliikkiä voidaan tehdä monessa osassa ja vaikka kuinka monta kertaa. Nykypäivän teknologia on niin edistynyttä, että Happy Feetin kaltainen elokuva on mahdollista tehdä.

Mistä leffassa on kyse?

Happy Feet 2 on jatko-osa elokuvan ensimmäiselle osalle. Elokuvan ensimmäisestä osasta tuttu Mumble-pingviini on nyt kasvanut aikuiseksi ja saa seurata oman Erik-poikansa varttumista.

Erik on pieni, eikä tällä ole samanlaisia tanssilahjoja kuin muilla. Hän häpeää osaamattomuuttaan ja erilaisuuttaan ja päättää karata ystäviensä kanssa toiseen pingviiniyhdyskuntaan toivoen, että siellä hänet suvaittaisiin paremmin. Siellä hän tutustuu salaperäiseen Sveniin, lentävään pingviiniin. Erik ihailee Sveniä ja hänen taitoaan ja haluaa myös oppia lentämään. Mumble koettaa toppuutella poikaansa, mutta turhaan. Luonnonvoimat kuitenkin koettelevat pingviiniyhdyskuntaa ja kaikkien jäätikön eläimien on lyötävä hynttyyt yhteen, jotta pingviinit selviäisivät hengissä. Tästä alkaa hurja selviytymistarina!

Elokuvan aiheet olivat ajankohtaisia, selkeitä ja ne olivat tulkittu hyvin. Kokonaisuus oli selkeämpi kuin Happy Feet 1:ssä. Joskus kuitenkin tuntui, että aiheita oli vieläkin muutama liikaa. Lisäksi katsojan oli paikoin vaikea seurata elokuvan kulkua, sillä henkilöiden tekojen syitä ei kerrottu koskaan ääneen, vaan ne jäivät katsojan tulkittaviksi. Elokuva sisälsi hyvää tilannekomiikkaa ja mahtavia oivalluksia. Elokuva kutkutti nauruhermoja! Musiikki oli myös suuressa osassa elokuvaa. Vanhat ja hieman uudemmatkin musiikkimaailman klassikot saivat paikkansa elokuvassa.

Teksti: Emmi-Juulia Hirviniemi, Koululaisen tet-harjoittelija Kuva: Annituuli Kasurinen