Reilu luokka on edelleen ymmällään kadonneen opettajan tapauksesta. Suvi, Sara ja Tommi lähtevät naapurikaupunkiin tapaamaan opettajan äitiä. Selviäisikö häneltä jotakin? Jos edelliset luvut jäivät lukematta, täältä löydät luvun 6 ja luvun 7.
Luku 8
Sara lysähti luokassa pulpettiin, nojasi seinään ja tarkkaili silmäluomiensa raosta laiskasti edessään istuvaa Tarua. Tarun ja Miian mielenliikkeet tänään olivat Saralle arvoitus, aamulla he olivat moikanneet ja jutelleet normaalisti mutta sitten ruokatunnin alussa äkkiä hävinneet jonnekin, eivät olleet tulleet syömään lainkaan. Sara oli näykkinyt haluttomasti oman lounaansa mutta sen jälkeen ajatus menemisestä pihalle seisoskelemaan yksin oli vain ollut liikaa. Onneksi Suvi oli reilu, Sara ei ollut ihan varma olisiko uskaltanut tai halunnut muuten lähestyä koko tuota porukkaa.
Ja tänään siis naapurikuntaan. Siitä tulisi jännittävää – tai sitten ei. Sara kaivoi hajamielisesti matikankirjan pulpetistaan kun opettaja käski, mutta hänen ajatuksensa askartelivat tulevassa ja vähän menneessäkin. Äkkiä Sara huomasi muistelevansa tuota tapausta, jolloin Pipu oli ensimmäisen ja viimeisen kerran puhunut siskostaan.
Se oli ollut viime kevättalvea ja synkkää aikaa. Äidillä oli taas ollut joku mies kierroksessa, häntä näki kotona vain silloin tällöin ja kotona oli pirun yksinäistä. Sara raahusti sinne koulupäivän jälkeen, teki läksyt ja koetti keksiä jääkaapista ja kaapeista jotain syötävää, mutta sotkuisen kerrostalokaksion ankeus lamaannutti. Niinpä hän jossakin vaiheessa veti farkkutakin uudelleen päälleen ja lähti ulos. Jonnekin vain. Joskus hän oli mennyt Tarulle tai Miialle, mutta nämä tuntuivat aina vähän ärsyyntyvän jos hän vain ilmestyi paikalle. Kaupungilla ja ostoskeskuksessa pyöriminen oli tylsää kun ei kuitenkaan ollut rahaa ostaa mitään, mutta siellä oli sentään lämmin.
Ja yhdellä noista reissuista Sara oli sitten tavannut ne kaksi miestä, joista Pipu oli sittemmin häntä varoittanut. He olivat täysi-ikäisiä ja heillä oli mukanaan pari ammattikoulua käyvää jätkää, heidät Sara tiesikin jostain bileistä. He olivat alkaneet heittää läppää hänen kanssaan ostoskeskuksen istuskeluaulassa ja mikäs siinä, mukava oli jonkun kanssa jutella. Kun seuraavana iltana toinen tyypeistä, Kaikkonen, ehdotti pizzaa, Sara suostui. Äiti ei ollut muistanut taaskaan ostaa jääkaappiin mitään ja lämmin, oreganontuoksuinen pizza maistui taivaalliselta.
Paitsi että silloin pizzeriassa toinen kundeista oli alkanut kysellä, kiinnostaisiko Saraa lähteä heidän kanssaan jonnekin mökille viikonlopuksi. Tiedossa olisi kuulemma ”rajua menoa” joka ei ollut kuulostanut Saran korviin kovinkaan hyvältä. Pizza oli tahtonut takertua kurkkuun ja äkkiä häntä oli alkanut hirvittää.
– No, miltäs kuulostaisi, lähdetkö messiin? Voitaisiin hakea sut huomenna heti aamusta?
– Mulla on koulua, Sara sanoi nopeasti.
– No mutta koulun jälkeen sitten. Monelta sulla loppuu tunnit?
Sen verran Saralla leikkasi, että hän oli valehdellut pääsevänsä kahdelta. Pojat olivat sanoneet olevansa odottamassa silloin. Kun viimeinen tunti loppui varttia vaille yksi, Sara oli pakannut nopeasti reppunsa ja päättänyt livahtaa nopeasti koulun pihalta pois. Mutta koulun edessä olikin ollut jo auto odottamssa ja kundit olivat istuskelleet tupakalla konepellillä. Saraa oli ahdistanut, etenkin kun kaverit huomasivat hänet saman tien ja huitoivat tulemaan lähemmäksi.
– No niin, siinähän sä olet, eiköhän lähdetä menemään, Kaikkonen oli kommentoinut. Äänensävy oli huoleton, mutta silmät katsoivat Saraa kuin haukka.
Sara oli nielaissut ja yrittänyt kävellä muina miehinä auton ohi.
– En mä usko, että mä tulen teidän mukaan kuitenkaan, sori, Sara yritti sanoa niin rauhassa kuin pystyi.
Kundit vihelsivät. Heitä oli neljä, Sara totesi äkkiä. Jos he päättäisivät, että hän lähtisi heidän kanssaan, Sara ei pystyisi tappelemaan vastaan.
– Äläs nyt viitti olla vaikee. Kyytiin nyt vaan, pidetään vähän hauskaa, Kaikkonen totesi, tumppasi tupakkansa maahan ja nousi tullen Saraa kohti.
– Sara!
Helpotus tuntui varpaissa asti kun Sara tunnisti opettajansa äänen. Hän kääntyi ja katsoi Pipua äänetön vetoamus silmissään. Pipu vilkaisi tyttöön ja katsoi sitten tiukasti Kaikkoseen. – Terve, Henri. Sinä varmaan tiedät, että Sara on alaikäinen, juuri täytti kaksitoista?
– Mitäs se tähän kuuluu, Kaikkosen äyskähdys oli kuin sylkäisy.
– Sitä vain, että sä tuskin haluat että käyn juttelemassa ehdonalaisvalvojallesi tai isällesi, että yrität tehdä tuttavuutta roimasti alaikäisen pikkulikan kanssa? Siitä ei seuraa mitään nättiä, voin kertoa. Muistaakseni sinulla oli asunto tätisi ansiosta, mutta hänkään tuskin pitää sinua siinä enää vuokralla jos kuulee ikäviä? Eli jospa nyt kuuntelisit järjen ääntä tässä kohtaa, Henri.
Kaikkonen oli toivottanut Pipun tervemenneeksi erinäisiin paikkoihin, mutta Pipun ilmekään ei ollut värähtänyt.
– Nouskaahan nyt autoon ja huristelkaa tiehenne siitä. Ja katsokaa että ette enää tule tänne koulun nurkille pyörimään, Pipu oli vain komentanut.
Pojat nousivat muutamien epämiellyttävien toivotusten kera autoon ja auto ajoi pois. Sara katsoi Pipua ja häntä itketti. Pipu oli totisen oloinen.
– Ovatko nuo pojat sinun hyviäkin tuttujasi, hän kysyi.
Sara pudisti päätään itkua niellen.
– Hyvä. Ihan itsesi takia, Sara, älä enää mene heidän seuraansa. Tuo Kaikkonen on kiusankappale, on aina ollut. Onneksi tunnen hänen vanhempansa parista yhdistysjutusta, niin pystyn aina vähän saamaan häneltä kunnioitusta, tiedän hänen taustoistaan vähän liikaa. Mutta sinä, Sara, älä tee samaa erehdystä kuin minun siskoni. Hän…No, sanotaanko, että hän nousi aikanaan väärään autoon. Ja hän ei saanut elämäänsä ikinä raiteilleen sen jälkeen. Minä ymmärrän, että sinulla on kotona ollut ankeaa, mutta älä tee mitään tosi tyhmää, jooko?
Sara nyökkäsi ja katsoi muualle. Pipu taputti häntä olkapäälle ja lähti sitten pistelemään koulun pihasta kohti kotiaan. Sara oli silloin ohimennen miettinyt, mitä Pipun siskolle oli tapahtunut, mutta helpotus oman tilanteen ratkeamisesta oli ollut niin iso, että asia oli jäänyt.
– Sara, tuletko laskemaan taululle seuraavan laskun!
Sara hätkähti hereille muistelmistaan, kahmaisi kiireesti vihkonsa ja marssi taululle. Toivottavasti lasku menisi oikein. Ja toivottavasti illan bussireissu naapurikuntaan sujuisi hyvin.
Kommentit
Oma kommentti