Jatkosarja: Reilu luokka ja kadonneen opettajan arvoitus, osa 17

Pipun tarina alkaa vihdoinkin valjeta. Vain yksi kysymys jää vielä vaille ratkaisua.

Luku 17

Pipu taputteli vauvan takamusta ja hytkytti pienokaista sylissään.

– Tämä on Venlan vauva, hän sanoi lopulta. – Venla on minun siskoni.

– Joo, me tiedetään. Teidän äidillä on teidän molempien ylioppilaskuvat lipaston päällä, Suvi lipsautti.

– Aha. Te olette sitten tosissanne leikkineet salapoliiseja, Pipu totesi, mutta ei vaikuttanut vihaiselta. – No, Venlalla ei ole mennyt kaikki ihan piirustusten mukaan.

– Hän nousi väärään autoon, Tommi sanoi avuliaasti.

Pipu katsoi kaikkia kolmea ja suupieliä nyki kuin häntä olisi naurattanut.

– No, niinkin voisi sanoa. Venlalla on ollut kausia, jolloin minäkään en tiennyt hänen menemisistään mitään. Paitsi sen, että niihin sekoittui aika lailla päihteitä.

Vauva röyhtäisi. Pipu laski sen olkapäältään syliinsä istumaan ja jatkoi tarinaa katse vauvassa.

– Kaksi viikkoa sitten Venla soitti minulle, keskellä yötä ja hädissään. Hän puhui aika sekavia, selitti, että lapsi syntyy ja hän ei tiedä mitä tehdä. Minulla ei ollut vaihtoehtoja. Pakkasin laukkuni ja lähdin taksilla Tampereelle. Ehdin nippa nappa ajoissa. Venlan synnytys oli alkanut. Meistä ei kukaan edes tiennyt, että hän oli raskaana.

Suvi tunsi ahdistuksen kovana möykkynä rinnassaan.

– Venla itse oli ahdistunut ja sekaisin. Soitin uuden taksin, pakkasin sen verran vaatteita minkä voin ja vein hänet sairaalaan. Venla ei olisi halunnut lähteä. Hän sanoi, että poika otetaan häneltä pois. Minä sanoin, että ei oteta, jos se minusta riippuu.

– Sinä et suostunut siihen, että olisi käynyt samalla tavalla kuin Visan kanssa, Essi sanoi hiljaa.

Pipu katsoi Essiin silmät tummina.

– Miten te oikeasti tiedätte hänestä? Mitä ihmettä te olette oikein heiluneet?

– Emme vain me, Tommi vakuutti. – Sara, Olivia, Mariama ja Meri ovat olleet aktiivisesti mukana! Mutta jatka nyt tarinaa.

Pipu kohautti olkapäitään.

– Ei ole paljoa kerrottavaa. Synnytys meni onneksi hyvin. Minä pysyttelin sairaalassa käytännössä hänen sänkynsä vieressä ja sain hoitohenkilökunnan suostumaan siihen, että Venla ja poika kotiutetaan, edellyttäen, että minä olen heidän kanssaan. Ja tässä sitä nyt opetellaan vauvan hoidon alkeita. Venla on ollut aika pyörityksessä, hän on joutunut vastailemaan aika paljon sosiaalihuollon kysymyksiin. Mutta toistaiseksi me olemme selvinneet kolmistaan. Ja poika kasvaa.

– Mutta miksi sinä et ilmoittanut mitään koululle? Kaikki ovat olleet aika huolissaan, Suvi muistutti.

– En halunnut, että asiasta tulee millään muotoa julkista ennen kuin tilanne on vähän selkeämpi. Rehtorille jätin puhelinvastaajaan viestin jossa sanoin olevani kunnossa ja muutaman viikon poissa, sanoin, että toivon, että minulla on vielä työpaikka, johon tulla tämän jälkeen takaisin. Mutta en voinut kertoa hänellekään mitään tarkempaa. Se ei olisi ollut oikein Venlaa kohtaan.

– Ja entä jos olisit saanut kenkää, Essi kysyi melkein vihaisesti.

– Sitten olisin surrut, koska en saisi enää opettaa teitä. Te olette mahtava luokka. Mutta tämän pojan vointi on nyt kaikkein tärkein asia, muut tulevat sitten myöhemmin, Pipu totesi.

Äänessä oli samaa jämäkkyyttä mitä Suvi, Essi ja Tommi muistivat Pipun käyttävän luokan häiriköiden kanssa. He tiesivät sanomattakin, että tenttaaminen ei nyt kannattaisi ja huoneeseen laskeutui pieneksi hetkeksi hiljaisuus.

– Tiesitkö sinä, että asuntoosi on murtauduttu tällä aikaa, Tommi kysyi lopulta.

Ensimmäistä kertaa Pipu hätkähti.

– Mitä? Oikeasti?

– Joo. Siellä oli heitelty tavaroita hujanhajan ja kun me menimme käymään, ovi oli auki ja siellä oli joku sisällä. Karkasi kodinhoitohuoneen ovesta ennen kuinehdimme tehdä mitään, Tommi valaisi.

Pipu mietti hetken.

– Voi olla, että ovi jäi minulta hötäkässä raolleen. Soittelen äidilleni ja käsken hänen käydä tekemässä inventaarion. Mutta veikkaan, ettei siellä ollut paljoa varastamisen arvoista.

– Telkkari oli ainakin paikallaan, Tommi valaisi. – Mutta oliko mahdollista, että varkaat etsivät jotakin muuta?

– Niin kuin mitä?

– Niin kuin huumeita. Jos he tiesivät venlan taustasta, niin he saattoivat ajatella, että piilottelet jotain. Siellä oli pengottu lähinnä paperikansioita, mikä minun mielestäni oli aika omituista.

Essi ja Suvi katsoivat Tommiin hämmentyneinä. Tällähän nyt oli teorioita suorastaan vilisemällä! Pipu rypisti otsaansa ja näytti miettivän.

– Venlan niskaan hengittää pari aika epämääräistä tyyppiä. Sen takia minä teidän tekstiviestin saadessani päätin vastata siihen ja tulla katsomaan, mitä hänelle oli toimitettu. Ajattelin, että tilanne rauhoittuisi. On ihan mahdollista, että samat tyypit ovat olleet asialla minun kotonani myös.

– Pitäisikö sille asialle tehdä jotain, Suvi kysyi heti.

– Ei ainakaan teidän, Pipu sanoi painavasti.

Samassa ovi kolahti. Venla pisti päänsä olohuoneen ovesta sisään.

– Toin pullaa. Laitanko kahvia?

– Kiitos, kyllä meille maistuu, Essi vastasi reippasti. Parempi oli käyttäytyä kuin tämä olisi ihan normaali visiitti. – Ja onneksi olkoon, kaunis poika sinulla!

Venla hymyili ensimmäisen kerran. Väsynyt ja rähjääntynyt olemus tuntui muuttuvan kuin taikaiskusta hymyn myötä.

– Hän on suloinen, eikö olekin, Venla sanoi tyytyväisenä. – Minä laitan sen kahvin.

Venla katosi keittiöön. Suvi hymyili äkkiä Pipulle.

– Kyllä teillä varmaan kaikki järjestyy. Mutta voi että minä toivoisin, että tulisit takaisin kotikaupunkiin ja meille opettajaksi! Ja mahdollisimman pian. Koulussa on kurjaa sijaisen kanssa.

Pipu naurahti.

– Ehkäpä pääsenkin jo pian, eihän sitä tiedä. Venlalla on tästä asunnosta vuokrarästejä ja hänen vuokrasopimuksensa on irtisanottu viime kuussa. Minä selvitin rästit vuokraisännän kanssa ja sain sovittua, että tämän kuukauden ajan tämä asunto vielä pysyy. Mutta jos Venla suostuu sen jälkeen muuttamaan kaupunkia, niin voisin varmaan tulla takaisin. Mutta se riippuu ihan siitäkin, onko minulla vielä työpaikka odottamassa!

Venla toi kahvikupit tarjottimella, lisäksi pullaa ja maitotölkin. Suvi ja Tommi tarttuivat innokkaasti kuppeihinsa, mutta Essi nousi tuolilta ja lähestyi Pipua.

– Saanko minä pitää vauvaa? Saisit sinäkin juoda kahvin kahdella kädellä.

Pipu hymyili.

– Ole hyvä vain! Sinulla taitaa olla pikkuveljen ansiosta tästä hyvä kokemus?

– Juu, on. Äiti tolkutti aina, että tue niskaa. Kerhossa tädit nauroivat, kun kannoin vauvanukkeakin niska tuettuna, Essi naurahti ja nosti pikkupojan ammattimaisin ottein syliinsä.

Kun kahvi oli juotu ja Venla vetäytynyt toiseen huoneeseen imettämään vauvaa, Pipu saattoi Suvin, Tommin ja Essin ovelle, Hän rutisti lujasti jokaista oppilastaan vuoron perään.

– Sanoisin, että sanokaa terveisiä koko luokalle, mutta jospa nyt pidätte tämän pienen porukan tietona vielä toistaiseksi. Kunnes asiat vähän selkenevät, Pipu sanoi lopuksi.

– Juu, me pidämme, Tommi lupasi reippaasti.

Heiheit ja ovi sulkeutui takana. Mietteliäänä kolmikko vaelsi portaita alas.

– Yksi asia mietityttää vielä, Tommi sanoi kun he olivat pihalla.

– Mikä niin, Essi kysyi.

– Kuka murtautui Pipun asuntoon? Ja mitä hän sieltä etsi?