Jatkosarja: Reilu luokka ja kadonneen opettajan arvoitus, osa 20

Luku 20

Jos sijaisopettajalla on jotain tekemistä opettajan asuntoon murtautumisen kanssa, mitä pitää tehdä? Suvi päättää ryhtyä toimeen.

Seuraavana aamuna ensimmäisen tunnin puolivälissä Suvi viittasi, ilmoitti, että hänen oli käytävä rehtorin kansliassa ja poistui saatuaan Nilkiltä hajamielisen nyökkäyksen. Rehtorin oven takana tuntui, että happi loppui. Reksi oli ihan mukava tyyppi, mutta osasi olla myös ankara, eikä Suvi kauhean mielellään olisi tavannut häntä yhtään ylimääräistä kertaa. Mutta nyt oli pakko.

Suvi koputti ovelle ja saatuaan sisältä murahduksen, astui rehtorin kansliaan. Rehtori katsoi papereistaan vähän hämmästyneenä pientä tyttöä.

– Kas, huomenta. Mitä asiaa?

– Minä… minä olen Suvi. Olen Pipun oppilaita.

Rehtori nyökkäsi kannustavasti.

– Saimme eilen tietää tuosta meidän sijaisestamme yhden asian enkä tiedä, kenelle siitä pitäisi puhua. Niin ajattelin, että tulen puhumaan sinulle ja kysymään, mitä pitäisi tehdä.

Rehtorin katse oli nyt kiinnostunut.

– Okei. No tuota, istuhan alas ja kerro koko juttu.

Suvi asettui tuolille ja kertoi. Kun pääsi vauhtiin, puhumisesta tuli helpompaa. Hän puhui hieman kierrellen ja kaarrellen Kaikkosesta, mutta toisaalta, Sara oli eilen kertonut hänelle, miten oli itse ollut vähällä lähteä Kaikkosen porukan matkaan, ja antanut Suville luvan puhua siitä myös rehtorille. Niinpä Suvi antoi tulla koko tarinan.

– Eli Kaikkosella on pientä närää jo valmiiksi Pipua kohtaan ja jos hän kuuli meidän sijaiseltamme, että Pipun asunto on tyhjillään, niin se saattoi olla hänen porukkansa, joka murtautui sinne.

Rehtori nojasi kyynärpäitä pöytään ja leikitteli kuulakärkikynällä.

– No niin, näin meidän kesken sanottuna, tämä teidän sijaisopettajanne ei ole tehnyt kauhean hyvää vaikutusta sen enempää opetustaidoillaan kuin tyylillään muutenkaan. Me emme tietenkään voi määrätä, keiden kanssa opettajakunnan jäsenet ovat vapaa-ajallaan tekemisissä, mutta Kaikkosella on tässä kaupungissa tietty maine, eli sinänsä hyvä, että tulit puhumaan asiast. Minä mietin, miten tästä mennään eteenpäin, sopiiko näin?

– Totta kai, Suvi sanoi ja kiipesi ylös tuolilta. – Minä menen takaisin tunnille.

– Hyvä juttu. Ja kiitos, Suvi! Oli rohkeaa tulla tänne käymään.

Sulkiessaan kanslian oven takanaan, Suvia hymyilytti. He olivat viime aikoina tehneet asioita, mitkä olivat vaatineet aika paljon enemmän rohkeutta kuin rehtorin kansliaan meneminen. Mutta hyvä, että rehtori piti häntä rohkeana.