Minttu on Tähti-kisan tuomari

Minttu Penttinen, 20, on paitsi Summeri-ohjelman uusi juontaja, myös Tähti-kisan tuomari. Minttu, Tähti-kisan tuomari

Millainen esitys tekee sinuun vaikutuksen?

– Hyvä esiintyjä uskoo siihen mitä tekee. Oli sitten aikuinen tai lapsi, täytyy uskoa itseensä. Tekemisen meininki on tärkeää, ja iloisuus välittyy katsomoon.

Millainen esiintyjä olet?

– Olen aina innoissani esiintymisestä. Olen soittanut pianoa ja tanssinut katutansseja, joten olen esiintynyt paljon. Olen kotoisin Äänekoskelta, ja kävin siellä Koskelan tanssi -nimisessä koulussa. Siellä annettiin taiteen åerusopetusta. Siellä oli kaikki joulu- ja kevätnäytökset, joissa esiinnyin. Muistan siis hyvin, miltä esiintyminen tuntuu!

Jos esiintyminen jännittää, mitä voi tehdä?

– Ramppikuumetta helpottaa, kun harjoittelee esityksen kunnolla. Juuri ennen esitystä voi hengittää syvään ja miettiä, että esitys menee ihan hyvin. Ja vaikka ei menisikään, se ei haittaa mitään. Kannattaa myös hyppiä, pomppia, juosta ja puhallella jännitystä pois. Liikkuessa voi yrittää olla ajattelematta jännitystä.

Millaisia esityksiä odotat näkeväsi Tähti-gaalassa?

– Toivon näkeväni paljon iloisia, energisiä ja erilaisia esityksiä ja lapsia. Toivon, että siellä on kaikilla hauskaa. On ihanaa päästä katsomaan hauskoja esityksiä.

Mintun lisäksi Tähti-kisan tuomaristossa ovat Talent-voittaja Miikka Mäkelä, Salatut elämät -näyttelijä Tung Bui ja päätoimittaja Ville Kormilainen. Gaalan juontaa Janne Kataja.

Teksti: Leea Puranen Kuva: YLE Kuvapalvelu

Lue myös Tungin vinkit täältä ja Miikan vinkit täältä.

Kommentit

At last! Someone with the insight to solve the porblem!

Kivaa ku Minttuki on tuomaristos! Se o iha ok juontaja (mul ei oo lemppari juontajaa)

Missähän ne videot on onks kellään hajuu…ku mä en löydä niit! Ja noi vinkit on tosi hyviiii!xD

Jee! Minttu on tuomariii! =) Koskahan videot tulee tänne äänestettäväksi??? Tänään pitäis tulla!

Kiva, kun on ees yks naistuomari, ku Koululaisen päätoimittajaki on täl hetkel mies… Ku Sirkku ei oo enää vaa Ville…

Vähänkö siistiä!!!Minttu Penttinen on minun kaima!
Meillä on ihan sama etunimi!!!Jee!
Minttu on hyvä tyyppi!:D

Oma kommentti