Ensin Kellokoskella opittiin olemaan reiluja. Sitten voitettiin mielettömiä palkintoja.
TV-kamera pyörii pulpettien välissä. Valokeilassa on kuuma. Kana höpöttää oppilaiden kanssa liloja saparoitaan sukien. Suomen
reiluimmasta porukasta, Hyökännummen 4. luokasta tehdään ohjelmaa MTV3:lle, Juniorille ja Koululaiseen. Ollaan Kellokoskella.
Luokka palkitaan ruhtinaallisesti. Pöytä notkuu Huimala-lipuista, Wii-pelikonsolista, kirjoista, lehdistä ja Paula-repuista. Ilmaisia palkinnot eivät ole. Niiden eteen on nähty vaivaa. Luokka on koko syksyn tehnyt Reilu luokka -kisan tehtäviä. Luokkahenki on parantunut, mutta onko tässä oikeasti Suomen REILUIN luokka?
Teakin sai syljet päähänsä
Kolme sadasta alakouluikäisestä on joutunut kiusaamisen kohteeksi. Myös Hyökännummen 4. luokalla on kiusattu.
– Viime vuonna yks oppilas löi ja haukkui mua, Elli-oppilas kertoo.
Kiusaaminen loppui, kun tyyppi vaihtoi koulua. Nyt Elli haluaa auttaa kiusattuja.
– Jos jotain kiusattais, menisin väliin, Elli vakuuttaa.
Kiusaaminen ei ole harvinaista. Joka kymmenes oppilas on kiusannut toista. Huhu kertoo, että tässä luokassa on jopa syljetty toisten päälle. Tämä saa Tea Hiillosteen puistelemaan päätään.
– Kerran keikalla ostarissa jotkut pojat sylkivät tukkaani, Tea muistelee inholla.
– Kiusaaminen tuntuu kiusatusta pahalta. Ja lyöminen sattuu, tietää oppilas Ville.
Kiusaaminen on väkivaltaa ja siitä voidaan tehdä rikosilmoitus! Ensin kuitenkin kannattaa ilmoittaa asiasta aikuiselle. Näin tehtiin myös reilussa luokassa. Ensin puhuttiin opettajalle, sitten vanhempien kanssa.
Kisan tehtävät ovat myös parantaneet ryhmähenkeä. Luokkalehteä oli hauska tehdä yhdessä ja hieno lopputulos nosti tunnelmaa. Tylsät välitunnit täytettin välituntileikeillä. Samalla kun saatiin oppilaat liikkumaan ja tutustumaan toisiinsa, kiusaaminenkin väheni.
Luonto huomioon
Kisan myötä opitiin olemaan reiluja myös luonnolle ja eläimille. Takapenkissä istuvalla Sebastian haluaisi ihmisten kiinnittävän huomiota arkipäivän asioihin.
– Lämmitystä voisi laittaa pienemmälle. Bensan hintaa voisi nostaa, etteivät ihmiset ajaisi niin paljon. Lyhyet matkat voisi kävellä, eikä mennä autoa, Sebastian kertoo.
– Ihminen tulee myös vähemmällä vedellä toimeen, Julia lisää.
Bileet saa oppilaat sekaisin
Hyökännummen 4. luokka ei ehkä ole maailman reiluin luokka, mutta niin reiluja he ovat, että jakavat palkintonsa koko koulun kanssa. Koko koulu on kutsuttu Tea Hiillosteen konserttiin.
Liloilla leggareilla tanssiva Tea on upea näky! Koko koulu bailaa ja heiluttaa käsiään. Reilu luokka kutsutaan lavalle esittämään oman räppinsä ja tanssimaan Tean kanssa.
”Ne vahtii kaikkee mitä mä teen
Ja ne tahtoo löytää joka virheen
Ou nou se on tekopirtee
Ou nou se on sekopirtee
C’mon tuu mukaan (3x)
C’mon baby tuu mun mukaan”
Teksti: Merja Hemmilä
Kommentit
Oma kommentti