Haukuttu 3/12

1. Isäni on ärsyttävä. Aina kun teen jotain, hän valittaa siitä. Jos en tee mitään, hän valittaa silloinkin. Jos menen kaverille, niin heti hän sanoo: ”Senkin kyläluuta, koko ajan olet vain kavereitten kanssa.” Isäni kiusaa vain minua, eikä ollenkaan isosiskoani. Usein hän sanoo minua pelkuriksi. Olen kyllä pelkuri, mutta ei tunnu kivalta, jos oma isä haukkuu. Menen aina vessaan itkemään. 2. Olen 11-vuotias tyttö ja painan 50 kg. Olen hirveän läski ja haluaisin pudottaa painoa, olen yrittänytkin. 3. Haluaisin kirjekaverin, mutta en uskalla kysyä äidiltä lupaa siihen, ja isäni kumminkin vain haukkuisi minua.

Vastaus:
1. Vanhemmat tuntuvat monesta ainakin joskus vähän kurjilta. Se on tavallista. Ymmärrän, että isän sanat ärsyttävät, mutta mieti hetki asioita, jotka tekevät isästäsi ihanan, upean ja sinulle rakkaan isän. Omalla suhtautumisellamme vaikutamme paljon siihen, miten meidät kohdataan. Mieti myös millaisista asioista isä sinulle ”valittaa”. Onko puheissa perää edes hieman – voisitko tehdä jotakin, mitä olet jättänyt tekemättä tai jättää tekemättä asioita, joita olet tehnyt? Mieti rauhassa ja rehellisesti asioita.

Ota kyläilyasia esiin vanhempiesi kanssa. Keskustele asiasta heidän kanssaan. Kysy, minkä verran saisit heidän mielestään olla kylässä ja millaisilla pelisäännöillä. Vanhemmilla on oikeus asettaa rajoja, ja sinun tulee niitä noudattaa. Jos saatte yhteisesti sovitut säännöt aikaan, sinulta poistuu yksi asia, josta saat valituksia.

Jos tuntuu siltä, että isä valittaa sinulle turhista asioista, kerro asiasta vanhemmillesi. Juttele heidän kanssaan. He osaavat kertoa millaisia muutoksia sinun ja toisaalta isän pitäisi tehdä, jotta kaikilla olisi hyvä olla, ja rauha palaisi taloon.

Miksi isä sanoo sinua pelkuriksi? Juttele tästäkin asiasta vanhempiesi kanssa. Ketään ei saa kiusata, nimitellä eikä loukata. Kerro heille, että pelkuriksi nimittely saa sinut pahalle mielelle ja itkemään.

2. Juttele painoasioistakin kotona. Olkaa vanhempiesi kanssa yhteydessä kouluterveydenhoitajaan, mikäli vanhempiesi mukaan tarvitset ravitsemusneuvontaa. Todennäköisesti vanhemmat tekevät kotonanne valtaosan ruoasta, tai ainakin ostavat ruoat. Myös vanhempiesi täytyy muuttaa ostos- ja ruokailutottumuksiaan, jotta sinä voit muuttaa ruokailuasi terveellisempään suuntaan. Muutoin laihtuminen ei onnistu terveellisesti. Siksi kouluterveydenhoitaja on hyvä apu asiassa.

3. Kysy rohkeasti kirjekaveriasiaa. Toivottavasti saat itsellesi mukavia kirjekavereita, joiden kanssa vaihtaa kuulumisia ja ajatuksia.

Kommentit

Oma kommentti