Huolestunut 1/13

1. Minulla on ollut jo jonkin aikaa valkovuotoa, enkä uskalla sanoa asiasta kenellekään. Kerran minulla tuli runsaasti verta pikkareihini kahden päivän aikana. Mistä se johtuu? 2. Perheelläni on mennyt  pari kuukautta huonosti rahahuolien takia. Minua pelottaa, ettei vanhemmillani ole enää rahaa maksaa veroja ja laskuja. 3. Olenko normaali, jos olen 12-v., 164 cm pitkä ja painan 40 kg? Luokkakaverini sanovat minua aina laihaksi, ja kun katson kotona peiliin, näytän omasta mielestänikin hyvin laihalta. Siskollani on ollut anoreksia.
Help!

Vastaus:
1. Luulen, että sinulla on ollut kenties ensimmäiset kuukautiset, kun sinulle on tullut verta pikkuhousuihin. Käy jutustelemassa kuukautisiin ja valkovuotoon liittyvistä jutuista terveydenhoitajan kanssa. Hän osaa neuvoa sinua näiden asioiden kanssa.

2. Kerro myös samalla kotihuolistasi. Terveydenhoitajan kanssa voitte yhdessä miettiä, mitä pitäisi tehdä, että sinä jaksaisit perheenne raskaassa tilanteessa mahdollisimman hyvin. Vanhempasi yrittävät varmasti parhaansa mukaan ratkaista rahahuoliaan, jottei sinun tarvitse murehtia niistä. Raha-asiat ovat kuitenkin sellaisia, jotka usein vaikuttavat lapsien olotilaan kuvaamallasi tavalla, mikäli rahat uhkaavat perheessä olla vähissä.

3. Kerrot siskosi sairastavan anoreksiaa. Toivottavasti hän saa hoitoa sairauteensa. Kerrot olevasi hoikka, mutta et kerro suhdettasi ruokaan. Toivon, että juttelet rehellisesti kouluterveydenhoitajan kanssa myös tästä asiasta. Sinä murehdit painoasi, ja minä tulkitsen, että sinua huolestuttaa myös anoreksia. Näin isojen asioiden kanssa ei lapsena pidä jäädä yksin, vaan pitää saada tukea ja apua. Kouluterveydenhoitajan kanssa jutellen voit saada konkreettisia neuvoja ja ohjeita. Hän voi tarkastaa kanssasi ruokailutottumuksiasi jne.
Muistathan, että vaikeuksien keskelläkin sinä olet upean rohkea. Kirjoitit minulle ja pyysit neuvoa mieltäsi painaviin asioihin. Ehkä uskaltaudut kertomaan ajatuksistasi myös vanhemmillesi. Heistäkin voi olla iso apu tilanteeseesi. Voimia!

 

Kommentit

Oma kommentti