Ihastunut 8/10

Mulla on ongelma, joka alkaa vähitellen ärsyttää. Oon ihastunut meidän luokkalaiseen poikaan. En millään pysty kertomaan hänelle tunteistani. Haluaisin, että kertoisit vastauksen, koska se olisi tärkeää.
Tuppisuu

Vastaus:
Voi Tuppisuu! Kurjaa, että ihastus saa sinut ärsyyntymään. Taidat olla ärsyyntynyt itsellesi, koska et pysty kertomaan ihastukselle tunteistasi, vaikka haluaisitkin. Ymmärrän, että tahtoisit minulta vastauksen asiaan, mutta valitettavasti voin vain esitellä erilaisia vaihtoehtoja. Valinta on sinun ja vastuu sen seuraamuksista myös.

Joskus ihastuminen on kivempaa, kun sitä ei kerro ihastuksen kohteelle lainkaan. Silloin ei synny sydänsuruja, paitsi tietysti siinä vaiheessa, jos ihastus löytää oman ihastuksen, joka et ole sinä. Toisaalta se, että kertoo ihastuksestaan, tarjoaa mahdollisuuden siihen, että ihastus kertoo tuntevansa samoin. Tietysti voi käydä niinkin, ettei saa vastakaikua, mutta silloin ainakin tietää, ettei turhaan haikaile asian perään. Tai sitten saa sydäntä riipivää sydänsurua osakseen.

Entä jos koittaisit olla ihastuksesi lähellä ja viettää hänen kanssaan aikaa ystävinä? Jos sitten myöhemmin tulee tunne, että haluat kertoa ihastuksesta, on se ehkä helpompaa, jos olette kavereita jo valmiiksi?

Muistan omalta kouluajaltani, miten mahtavaa oli saada takin taskuun tai kenkään lappu: Tykkään susta! Ei haitannut, ettei tiennyt ihan varmaksi keneltä se oli. Silti tuli hyvä mieli ja saattoi ainakin toivoa sen tulleen Siltä Tietyltä Tyypiltä. Ja varmaan siten kertojakin on saanut sanottua asian ja nähnyt, miten se ihastukseen vaikuttaa.

Muistan kyllä myös sydänsurut, pettymykset, epätietoisuuden ja ne hetket, kun joku totesi, että ihastus oli tipotiessään kuin taikaiskusta. Silti luulen, ettei kukaan lähipiiristäni olisi vaihtanut kokemuksia pois. Niistä oppii paljon. Välillä on ihan ok olla tietämättä mitä tehdä ja miten toimia. Silloin täytyy ottaa erätauko ja miettiä itsekseen seuraavaa askelmaa rauhassa.

Kommentit

Oma kommentti