Kasvisten inhoaja 3/11

En pidä kasviksista lainkaan ja syön niitä todella vähän, ehkä pari salaatinlehteä joskus päivällisellä. En myöskään pidä marjoista tai hedelmistä. Olen yrittänyt totutella ja maistella niitä aina vähän, mutta ei se toimi. Olin pienenä allerginen suurimmalle osalle kasviksista. Siksi en ole pienestä asti opetellut syömään niitä. Olen jo kuitenkin 13-vuotias, ja mielestäni minun olisi jo pitänyt tottua kasviksiin, mutta en kerta kaikkiaan onnistu. Olisiko mitään vinkkejä kuin vain maistaminen?
Sudenkorento 97

Vastaus:
Valitettavasti en osaa neuvoa konstia, joilla vihannekset ja marjat alkaisivat maistua mielestäsi herkullisilta. On hienoa lukea, että kuitenkin syöt niitä jonkin verran. Maku kehittyy ja muuttuu elämän aikana. Kun maistelee niitäkin asioita, mistä ei niin pidä, saattaa joskus huomata pitävänsäkin niistä.

Kerrot olleesi allerginen, ja siksi mielestäni on ymmärrettävää, ettet pidä kasviksista tai marjoista. Joskus voi olla, etteivät jotkut ruoka-aineet sovi itselle, vaikka ei olisikaan allerginen enää. Tällöin jokin vihannes tai muu sellainen ei vain maistu hyvälle kuin pienenä annoksena.

On sanottu, että ruokaa pitäisi maistaa 15 kertaa, että tietäisi tykkääkö mausta vaiko ei. Jos tällä periaatteella maistelet kaikki mahdolliset kasvikset ja marjat, saatat löytää hyvälle maistuvan kasviksen ja koko joukon marjoja. 

 

Kommentit

Oma kommentti