Kiusattu 9/12

Minua on kiusattu koulussa ulkonäköni vuoksi, ja siitä on jäänyt arvet minuun. Olen vieläkin ihan maassa, vaikka asia selvitettiin jo (kerroimme koulun rehtorille, sillä opettajat eivät tehneet mitään). Pelkään, etteivät arvet poistu minusta ollenkaan. Itken edelleen salaa huoneessani iltaisin ja puran pahaa oloani päiväkirjaan sekä huutamalla tyynyyn. Tuli tässä kirjoittaessa mieleen, että olenko ok, vaikka painan 49 kg ja pituutta on 165 cm? Mikä tekee ihmisestä pissiksen?
Lettu

Vastaus:
Kiusaaminen satuttaa ja loukkaa syvästi. Hienoa, että olette saaneet asian selvitettyä ja kiusaaminen on nyt loppunut. Nyt voit keskittyä toipumaan kokemuksesta. On ihan ymmärrettävää, että itket. Meistä jokainen olisi surullinen, vihainen ja loukkaantunut jouduttuaan kiusaamisen kohteeksi. Osaat purkaa pahaa oloasi hienosti. Huutaminen ja kirjoittaminen auttavat varmasti.

Suosittelen, ettet itke huoneessasi enää salaa. Kerro vanhemmillesi, että asia satuttaa sinua yhä ja saa sinut itkemään ja olemaan vihainen. Pyydä heiltä apua selviämiseen. Kiusatuilla toipuminen vie usein paljon aikaa, vaikka kiusaaminen loppuisikin. Muista tehdä myös asioita, jotka saavat sinut hyvälle tuulelle. Muista katsoa itseäsi lempeästi ja arvostavasti. Olet oikein ok. Mietihän, mitä kaikkea hyvää sinussa on ja mitä hyvää muissa ihmisissä lähelläsi on.

Pissis voi varmasti olla miten vain. Yleisesti pissiksinä pidetään tyttöjä, jotka pukeutuvat ja meikkaavat tietyllä tavalla. Pissisten liikkuminen, asennot ja eleet voivat olla tietynlaista. Tärkeää osaa tässä tyylissä näyttelevät puhetapa sekä asiat, joista puhutaan ja joita tehdään. Tietysti pissis liikkuu aina seurassa, joten pissikseksi voinee tulla vain ollessaan toisten pissisten seurassa. Itse ajattelen, että nämä jaot ovat olleet olemassa kauan. Ehkä ne ovat yritystä tehdä eroa itsen ja muiden välillä. Ryhmäjaot voivat olla hyväkin asia. Tärkeintä on tietysti, ettei ketään pakoteta mihinkään ryhmään eikä ketään jätetä leikkien tai muiden juttujen ulkopuolelle siksi, että hän on johonkin tyyliryhmään kuuluva henkilö. Loppujen lopuksi jokainen meistä on ainutlaatuinen ja täysin erilainen kuin kukaan muu.

 

Kommentit

Oma kommentti