Kuukautiset 11/13

Olen 11-v., 162 cm pitkä ja painan noin 45 kg. Olenko ok? Mistä korkea painoni voi johtua? Minulla on ollut kuukautiset noin puoli vuotta ja minua ärsyttää, kun välillä tulee paljon verta ja välillä vähän. Lisäksi aina muutama päivä ennen sekä kuukautisten aikana minulla on hirveästi vatsakipua, päänsärkyä ja välillä jopa oksennan. Onko se normaalia, ja voiko kivun saada pois? En ole kasvanut ollenkaan kuukautisten alun jälkeen, eli puoleen vuoteen. Onko se normaalia? Minua on ruvennut huolestuttamaan, että jäänkö tämän pituiseksi. Äitini on 174 cm ja isäni 182 cm. Onko mahdollista, että en enää kasva pituutta? Rintani ovat jo aika isot. Kannattaisiko minun alkaa käyttää toppien sijasta rintaliivejä?

Vastaus:
Sinuna luottaisin peilin näkymään. Koska painoasiat huolettavat sinua noin vahvasti, toivon sinun käyvän punnituttamassa itsesi kouluterveydenhoitajalla. Kerrothan samalla hänelle huolistasi.

Pituuskasvuun vaikuttavat monet asiat. Jokaisesta tulee oman mittaisensa ja kasvupyrähdyksiäkin tapahtuu monenikäisenä. Pituuskasvun ja oman hyvän olon kannalta on tärkeää syödä riittävästi ja monipuolisesti. Samoin riittävä lepo ja nukkuminen ovat tärkeitä asioita. Älä murehdi pituusasioista. Sinulla on vielä monia vuosia aikaa kasvaa.

Kuukautisvaivoihin kannattaa pyytää apua vanhemmilta ja käydä kertomassa asiasta myös kouluterveydenhoitajalle.

Rintaliivien käytöstä minun on vaikeaa sanoa, mutta jos topeista ei ole enää tukea sinulle, voi olla aika siirtyä rintaliiveihin. 

Kommentit

Oma kommentti