Kynsien pureskellu 10/12

1. Miten voi lopettaa kynsien pureskelun? Olen kokeillut Kynneliä, kynsilakkaa ja saippuaa, mutta mikään ei auta. Inhottavaa, kun kynnet ovat todella lyhyet. Puren kynsiä niin, että niistä tulee vähän verta. 2. Minulle tulee aina harmaalla säällä semmoinen jännä tunne. Sitä on vaikea selittää, mutta silloin tuntuu tosi yksinäiseltä. Aivan kuin olisin ainoa ihminen maailmassa. Se on inhottava tunne varsinkin koulussa, kun ei voi keskittyä kunnolla.
Michael Jackson -fanittaja

En millään saa lopetettua kynsien pureskelua. Tarvitsen neuvoja.
nallekarhu

Vastaus:
Vastaan teille yhdessä. Osalla Kynneli auttaa kynsien pureksintaongelmaan. Ajattelen, että joskus kynsien pureminen on niin tärkeän tuntuista, ettei sen lopettaminen ole helppoa. Tällöin Kynnelistä tai muistakaan apukeinoista ei välttämättä ole hyötyä. Kyseessä ei silloin ole vain ”huono tapa”, vaan tapa, joka auttaa selviämään jossain tietyssä hetkessä.

Silloin auttaa keskustelu aikuisten kanssa siitä, mitkä asiat omassa elämässä painavat. MJ-fanittaja kertookin, että harmaalla säällä tulee jotenkin omituinen, vaikeasti kuvailtava olo, joka tuottaa keskittymisvaikeuksia. Tämä voisi olla yksi asia, josta olisi tärkeää keskustella aikuisten kanssa. Joskus ilma on sellainen, että koemme sen painostavana ja ahdistavana. Joku saa tietynlaisessa säässä päänsärkyäkin, mutta asiat pitää kuitenkin selvittää ja käydä läpi huolella. Joskus asioissa on takana jotakin muuta. Kun alkaa jutella aikuisen, vaikkapa vanhempiensa kanssa, saattaa jo pelkkä jutustelu helpottaa oloa niin, ettei enää tarvitse purra kynsiä.

Kannattaa pysähtyä miettimään ja vaikka kirjata muistivihkoon millaisessa tilanteessa kynsiä alkaa purra ja miltä silloin tuntuu. Joskus auttaa se, että oikein keskittyy miettimään sitä kuinka kohta alkaa purra kynsiä. Useimmille kynsien pureminen tulee silloin tosi vaikeaksi.

 

Kommentit

Oma kommentti