Lellitty pikkuveli 9/12

Olen 10-vuotias tyttö. Minulla on aika isot rinnat. Pelkään, että kamut kiusaavat minua sen takia. Olen 150 cm pitkä ja painan 52kg.  Minusta tuntuu, etteivät vanhempani välitä minusta. He hellivät vain pikkuveljeäni. Olen puhunut äitini kanssa, mutta sama vain jatkuu.
apua tarvitseva

Vastaus:
Rintojen koolle ei voi mitään, eikä ketään pitäisi missään tapauksessa kiusata siitä. Kannattaa käydä hankkimassa yhdessä äidin kanssa rintaliivit, jotka ovat sinulle sopivat. Uskon, että kamusi ovat niin fiksuja, että he ymmärtävät asian ja ovat sinulle kivoja. Ennen pitkää useimpien tyttöjen rinnat kasvavat isommiksi. Se on kehittyvän ja muuttuvan kehon toimintaa.

Joskus me ajattelemme, että vanhemmat huomioivat vain muita sisaruksia. Se ei ole yleensä aivan totta. Useimmiten vanhemmat kiinnittävät huomiota enemmän pikkusiskoihin ja -veljiin, koska he tarvitsevat enemmän hoivaa kuin isommat. Osa tarvitsee apua syömisessä, vaatteiden vaihdossa jne. Hienoa, että olet jutellut äidille asiasta! Toivon, että ehdottaisit äidillesi, että haluaisit viettää hänen kanssaan aikaa ihan kahdestaan. Samoin kannattaa ehdottaa yhteistä aikaa koko perheelle. Pikkuveljenkin kanssa sinulla on varmasti mukavaa.

Kerron tässä omasta lapsuudestani yhden muiston. Olin yläkouluikäisenä sitä mieltä, että vanhempani lellivät aina pikkusiskoani, joka on minua 1,5 vuotta nuorempi. Olin ihan varma, että hän sai paljon enemmän huomiota ja paljon helpommin luvan tehdä kaikenlaista. No, aikuisena keskustelimme asiasta siskoni kanssa, koska hän kertoi ystävillemme, että minä olin aina saanut hänen mielestään paljon enemmän huomiota ja minuun luotettiin enemmän, koska sain luvan erilaisiin asioihin helpommin. Kun kerroin, mitä itse olen kaikki nämä vuodet ajatellut, purskahdimme nauruun. Kerroimme asiasta vanhemmillemme yhdessä (aikuisina) ja he huokailivat, sillä omasta mielestään he olivat oikein keskittyneet tasapuolisuuteen.

Uskon, että vanhempasi yrittävät olla tasapuolisia huomioiden ikäerot. Eri-ikäiset lapset tarvitsevat erilaisia asioita. Toivottavasti jaksat pyytää huomiota, yhteistä aikaa kanssasi ja mennä syliin, kun siltä tuntuu. Kerro äidillesi myös huolistasi, jotka liittyvät rintoihin. Kerro hänelle heti, jos sinua kerrankin kiusataan, jotta asiat voidaan selvittää koulussa nopeasti. Ketään ei saa kiusata! 

Kommentit

Oma kommentti