Murrosikä 10/13

Kaverini ovat yhtäkkiä alkaneet pilkata minun vaatteitani. He sanovat vaikka, että onpa rumanvärinen paita tai vastaavaa. Mitä voisin tehdä, ettei minua kiusattaisi vaatteistani? Minulle on myös alkanut ilmestyä finnejä, ja olen ollut kiukkuisempi kuin ennen. Onko minulle tulossa murrosikä?

Vastaus:
Ensiksi haluan sanoa kaikille, ettei toisen vaatetukseen tule puuttua loukaten. Jokainen pukeutuu haluamallaan tavalla tai niin kuin on mahdollista. Sinua kysyjä, kehotan kertomaan ystävillesi, että pukeutumiseen liittyvät kommentit loukkaavat. Pyydä, että he lopettavat.

Voi olla, että murrosikä on alkamassa, mutta monet muutkin asiat voivat kiukuttaa, esimerkiksi kiusaaminen vaatteista. Muutkin vaikeudet vaikuttavat meihin huonontamalla mielialaa. Olipa kiukkuisuuden aiheuttaja mikä tahansa, on hyvä purkaa mielipahaa esim. jutellen, piirtäen, kirjoittaen, liikkuen tai musiikkia kuunnellen.

Finneihin auttaa ihonpuhdistus sekä säännölliset ja terveet elämäntavat. Ihonhoitoon kannattaa pyytää neuvoja ja apua huoltajilta. Samalla kannattaa todeta, että olet huomannut olevasi kiukkuisempi. 

Kommentit

Oma kommentti