Nenän kaivaja 2/09

Ongelmani on yksinkertainen, mutta hirveä: Olen koukussa nenän kaivamiseen. Noloa, hirveää ja vielä nolompaa on kertoa tämä. Kaiken kukkuraksi SYÖN rään… Aloitin jo ihan pienestä enkä voi lopettaa, vaikka yritänkin. Yleensä kaivelu tapahtuu, kun olen hermostunut tai tylsistynyt tai nälkäinen. Miten voin lopettaa? En todellakaan pysty kertomaan tätä kenellekään muulle…
Kalapuikko

Vastaus
Ongelmasi on toki hankala, mutta ei se nyt ihan hirveä ole. Eiköhän jokainen kaiva nenää joskus ja moni on tullut sitä maistaneeksikin. Eroon pahoista tavoista pääsee usein siten, että koittaa keksiä jotakin muuta tekemistä.

Koita unohtaa koko nenän kaivaminen. Kun olet hermostunut tai tylsistynyt, koita miettiä, mitä hyvää juuri siinä hetkessä on. Tylsyyden keskellä on itsestä kiinni, mitä ryhtyy puuhastelemaan. Hermostuessaan jostakin kannattaa miettiä, mitkä asiat ovat sillä hetkellä hyvin. Jos kaiken aikaa pelkää kaivavansa nenää, tulee asiaa ainakin mietittyä koko ajan. Jos sitten huomaat kaivavasi nenääsi, lopeta ja muista – lopettamista voi yrittää aina uudestaan. Älä anna periksi, vaan luota siihen, että onnistut pääsemään eroon sinua häiritsevästä tavasta.

Kommentit

Oma kommentti