Ongelmia

Tiedän, että Helppis on fyysisille vaivoille tai jotain, mutta mulla on ihan kauhea ongelma. Toivoisin, että tämä julkaistaisiin, jotta saisin apua.

Vuoden 2007 alussa minulle alkoi tulla paha mieli. En tiennyt sen syytä. Pahamieli-kohtauksia sattui välillä. Kun olin leirillä, sattui taas sellainen. Koitin jopa itsaria kavereiden edessä. Mitä teen? Olen koittanut viillellä, mutta en uskalla. Menen heti kuraattorille, kun koulut alkaa. Äiti ei tiedä, että olen koettanut viillellä, itsarista kyllä. Äidilläni on masennus. Voisiko minullakin olla?
Akustiina -95

Vastaus:
Helppis ei ole vain fyysisille vaivoille tai asioille, kuten huomannet aiemmista kysymyksistä ja vastauksista. Joskus joku ihmettelee kehoon liittyviä asioita ja joskus taas sitten jotakin muuta.

Se, että oma vanhempi on masentunut, on raskas tilanne lapselle. Masentunut vanhempi pystyy harvoin tarjoamaan iloisia asioita ja tavallista arkea lapselleen. Toivonkin, että äitisi saa apua masennuksen hoitoon.

Paha olosi saattaa olla masennusta, mutta se voi olla myös reaktio hankalaan tilanteeseen. ÄLÄ SATUTA ITSEÄSI! Itsensä satuttaminen ei auta, vaan hankaloittaa tilannetta. Olen iloinen, ettet uskalla tehdä sitä.

Ole ylpeä itsestäsi. Haet apua. Kirjoitit kirjeesi minulle ja kerrot, että olet menossa kuraattorin juttusille. Olet reipas ja varsin pärjäävä 12-vuotias. Olen todella ylpeä sinusta. Toivottavasti olet jo käynyt kuraattorilla, ja saanut apua ja tukea häneltä. Toivon sinulle kaikkea hyvää!

Kommentit

Oma kommentti