Riitoja 9/08

Olen 11-vuotias tyttö. Riitelen äidin kanssa joka päivä, mikä ei niinkään huolestuta. Mutta aina huudettuani äidille riidan aikana, juoksen omaan huoneeseen ja hakkaan itseäni nyrkein tai teräväpäisillä tavaroilla. Kerran kun olin yksin kotona, minulle tuli yhtäkkiä lohduton olo ja aloin hakata päätäni uuniin. Otsaani tuli iso kuhmu ja valehtelin äidille kolauttaneeni pääni pöydänkulmaan. Riitojen jälkeenkin tuntuu, ettei kukaan välitä. Kerroin hakkaamisesta parhaalle kaverilleni. Hän sanoi, että pahoinpitelen itseäni ja että minulla voi olla jokin psyykkinen sairaus. Ystäväni käski myös mennä puhumaan koulunterveydenhoitajalle, mutten halua, koska vihaan koko tyyppiä. Mitä minun pitäisi tehdä?
Huolestunut

Vastaus
Riitely on rankkaa puuhaa ja joskus riitaan voi joutua, vaikka ei haluaisikaan. Se, että sinun pitää satuttaa itseäsi, herättää huolen. Joskus olo voi olla tosi kurja, mutta siitä olosta pitäisi selvitä muutoin kuin itseään satuttaen.

On tärkeää, että kerrot asiasta äidillesi. Jos hänelle on vaikeaa kertoa, turvaudu kouluterveydenhoitajaan tai kuraattoriin. Ota mukaasi loistava ystäväsi, jolle asiasta olet jo kertonut. Hän on osannut ehdottaa aivan oikeaa asiaa – aikuista auttamaan asiassa.

Riita saa sinut tuntemaan jotakin, jota et meinaa kestää. Olet varmasti jo huomannut, ettei itsensä satuttaminen auta mitään, vaan se itse asiassa tekee sinulle entistä pahemman mielen. Älä anna ajatuksen, ettei sinusta välitetä, ohjata sinua. Se ei ole totta. Sinulla on hyvä ystävä ja äidillesi olet tärkeä, rakas ja ihastuttava. Valehteleminen ei auta mitään. Älä satuta itseäsi enää!

Kommentit

Oma kommentti