Uusi ope 12/10

Saimme tietää, että saamme uuden open. Ensin olin iloinen, sillä olin toivonut juuri häntä. Sitten kuulin veljeltäni, että se ope on kauhea. Pelkään uutta opettajaa, jonka saamme. Veljeni on sanonut, että se on tosi ankara ja vihastuu helposti. Oon 10-v. ja painan 41 kg ja oon 152 cm pitkä.
Avun tarpeessa

Vastaus:
Toivottavasti olet huomannut opettajan olevan mukava. Syksyn alussa juttelin erään neljäsluokkalaisen kanssa samasta asiasta. Hän pelkäsi uutta opettajaa, jonka oli kerrottu olevan tiukka ja ankara. Yleensä nuo ominaisuudet tekevät opettajista turvallisia ja reiluja. He pitävät huolta oppilaistaan ja siitä, että tärkeitä asioita opitaan. No, tuo neljäsluokkalainen totesi koulun alettua, että pelottava opettaja olikin ihan superhuippu. Vaativa, reilu ja sellainen, joka sai kokemaan, että jokainen oppilas on tärkeä. Toivottavasti sinulle on käynyt samoin.

Joskus, kun emme tunne toista, saatamme ryhtyä kuvittelemaan kaikenlaista. Jostakin yksittäisestä tapahtumasta alkaa kulkea tarinoita, joiden mukaan opettajasta sitten tulee pelottava hahmo. Ei kannata antaa ennakkoluulojen muovata käsitystä ihmisestä, jota emme tunne. Uskalletaan siis tutustua ensin ja luodaan käsitykset toisesta vasta sitten.

Olet sopivan kokoinen.

Kommentit

Oma kommentti