Asiaa Ponyo rantakalliolla -leffasta

Voisitko kertoa elokuvasta Ponyo rantakalliolla? Esimerkiksi, että kuka elokuvan on tehnyt? Suurkiitos jo etukäteen!
Ponyo98

Vastaus:
Ponyo rantakalliolla
on japanilainen animaatioelokuva, joka kertoo pienestä kalanpoikasesta, Ponyosta, jonka suurin haave on tulla ihmiseksi. Vuonna 2008 valmistuneesta elokuvasta vastaa pääosin Japanin kuuluisin animeohjaaja Hayao Miyazaki, sillä hän on sekä käsikirjoittanut että ohjannut elokuvan. Ennen Ponyota Miyazaki on tehnyt esimerkiksi Henkien kätkemä -animaatioelokuvan, joka voitti Oscar-palkinnon vuonna 2003.

Ponyo rantakalliolla ilmestyi Suomen elokuvateattereihin viime syksynä, ja suomenkielisestä ohjauksesta vastasi Pekka Lehtosaari. Elokuvan ääninäyttelijöinä ovat muun muassa Elena Leeve, Ismo Alanko sekä Pertti Koivula. Pääosaa eli Ponyota näyttelee vasta 8-vuotias Aada Kuoppa. Leffan suomenkieliset sivut löytyvät osoitteesta www.ponyo.fi.

 

Kommentit

Oma kommentti