Oletko jo lukenut aiemmat osat?
Sairaalassa haisi desinfiointiaine. Vinse tunsi olonsa vähän huonovointiseksi ja jännitys kouristi vatsanpohjaa muutenkin, kun Amanda työnsi auki vieraan sairaalahuoneen oven. Huoneessa oli kaksi sänkyä. Toisessa joku vanhempi nainen selaili puhelintaan. Toisessa sängyssä makasi liikkumaton hahmo, tumma tukka levällään tyynyllä.
Amanda ja Vinse vilkaisivat toisiinsa ja hiipivät varovasti lähemmäs sänkyä. Naisen silmät olivat kiinni, toista poskea peitti iso mustelma ja vasen käsi oli kipsissä. Kasvot olivat kalpeat, mutta ei epäilystäkään, etteikö kyseessä olisi valokuvasta tuttu nainen.
– Melike, Amanda sanoi enemmän itselleen kuin kenellekään muulle. Vinse hänen vieressään nyökkäsi lyhyesti.
Nainen hätkähti kuullessaan nimensä. Silmät räpsyivät hetken ennen kuin avautuivat, ja sitten nainen kohottautui vähän vaivalloisesti.
Amanda kiirehti vuoteen ääreen.
– Nostanko vähän tätä sängyn päätyä? hän kysyi niin reippaasti kuin pystyi.
– Kiitos, nainen vastasi vähän väsyneesti. Kun sängynpääty oli saatu ylös, hän katsoi Amandaa kuin yrittäen muistella, oliko nähnyt tätä ennen. – Tunnenko minä sinut? Melike kysyi suoraan.
– Minä olen Vinse ja tämä on Amanda, Vinse sanoi nopeasti. – Me olemme Saran kavereita. Ja tulimme ikään kuin etsimään sinua.
– Etsimään?
Vinse ja Amanda vilkaisivat toisiinsa. Oliko nainen sekaisin? Eikö hän tiennyt, että oli kulunut kaksi viikkoa siitä, kun hän oli viimeksi nähnyt Saran?
– Sara oli sinusta huolissaan, Amanda sanoi nopeasti.
Nainen hymyili.
– Voi sitä tyttöä, hän sanoi lempeästi. – Mutta Jamil varmasti on pitänyt hänestä hyvää huolta, vai mitä?
Amanda sydän alkoi hakata.
– Tuota noin…
Amanda ei ehtinyt pitemmälle, kun Vinse nykäisi häntä.
– Katso, Vinse sanoi ojentaen kännykkänsä Amandalle.
Tämä vilkaisi ruutua. WhatsApp-viesti Ollilta.
”Sara kertoi juuri, että heillä on joku Jamil-niminen sukulaismies Seinäjoella. Ilmeisesti liikkuu aika epämääräisissä porukoissa. En tiedä, onko tästä apua, mutta halusin kertoa teillekin.”
Amanda vilkaisi hätääntyneesti Vinseen ja sitten Melikeen.
– Tuota, Jamilko tämän teki? Tai siis, mitä sinulle on tapahtunut?
Melike rypisti otsaansa.
– Jamil? Ei. Minä olin auto-onnettomuudessa. Eikö Sara kertonut teille?
– Auto-onnettomuudessa, Amanda sanoi ohittaen kysymyksen. – Mitä tapahtui?
Melike huokaisi hieman.
– Se oli ihan puhdas vahinko. Jamil tuli minua junalle vastaan. Lähdimme kävelemään siitä, ylitimme suojatietä, ja se auto tuli kulman takaa. En tiedä oikein, mitä tapahtui, siinä on pari minuuttia vähän sumun peitossa, mutta auto osui vasemmalle puolelle. Minulla murtui käsi, ja yksi kylkiluu on poikki. Se teki reiän keuhkoon, ja olen joutunut siksi olemaan täällä teho-osastolla hoidossa. Vasta eilen pääsin tähän tavalliselle osastolle ja viikon päästä toivottavasti jo kotiin toipumaan.
Amanda tunsi kaikesta huolimatta helpotuksen ailahduksen sisällään. Melike olisi pian kunnossa ja pääsisi kotiin.
– Soittiko Jamil ambulanssin? Vinse kysyi terävästi.
– Soitti. Ja hän ehdotti, että lähtisi Helsinkiin pitämään huolta Sarasta.
Amanda ja Vinse vilkaisivat toisiinsa.
– Sanoiko Jamil siis menevänsä Helsinkiin? Amanda kysyi.
Melike näytti selvästi alkavan huolestua.
– Sanoi. Hän sanoi, että soittaa Saralle, jotta tämä ei olisi huolissaan, ja menee meille huolehtimaan kioskista ja Sarasta siihen saakka, kun minä pääsen kotiin.
Vinse nielaisi. Kiukku kupli sisimmässä, mutta juuri nyt turha hermoilu ei auttanut.
– Oletko sinä kuullut Sarasta sen jälkeen? Amanda kysyi.
– Minun puhelimeni meni rikki siinä autokolauksessa, Melike sanoi ja viittasi yöpöydälle. Amanda veti yöpöydän laatikon auki ja löysi sieltä puhelimen, jonka näyttö oli halki ja pimeänä. – Jamil on kerran soittanut sairaalaan. Hän vakuutti, että kaikki on hyvin ja Sara lähetti terveisiä.
Amandaa pyörrytti. Hän ja Vinse katsoivat taas toisiinsa, eivätkä osanneet sanoa mitään.
– Annoitko sinä Jamilille rahaa? Vinse kysyi.
Nyt Melike alkoi jo hermostua selvemmin.
– Annoin. Minulla oli lompakossani yli kaksi sataa euroa, olin juuri nostanut käteiskassaa. Annoin ne Jamilille, kun nousin ambulanssiin. Hän lupasi, että menee saman tien Helsinkiin ja huolehtii Sarasta siihen saakka, kun minä pääsen kotiin. Mutta miksi ihmeessä te kysytte? Onko Saralla kaikki kunnossa?
Tykkään tosi paljon näitä useammin
Todella hyvä!?