Francis Ashoro on 18-vuotias slummialueen kasvatti. Hän asuu Afrikan yhdessä suurimmista slummeista, Kawangaressa. Alue sijaitsee Kenian pääkaupungissa, Nairobissa. Elämä puolen miljoonan ihmisen asuttamalla alueella on ajoittain rankkaa. Vesijohdot eivät toimi päivittäin ja juomavesi on kallista.
Monilla slummin lapsilla ei ole varaa käydä koulua, koska useat heistä elävät alle eurolla päivässä. Franciksen elämään on mahtunut niin perhehuolia, huonoa seuraa kuin aikuistumistakin. Liittyminen paikalliseen näytelmäkerhoon antoi Francikselle hyviä ystäviä ja kasvatti hänen itseluottamustaan. Nyt hän haluaa kertoa muille elämästään.
Franciksen (vas.) esittämä teini-ikäinen poika ja hänen ystävänsä ovat joutuneet ongelmiin poliisin kanssa.
Uusia ystäviä
Francis asui isoäitinsä kanssa Nairobin ulkopuolella sijaitsevassa kylässä 12-vuotiaaksi asti. Isoäidin menehdyttyä pojan täytyi muuttaa Nairobiin asumaan isänsä kanssa. Sopeutuminen uuteen elämään pääkaupungissa ei ollut helppoa. Isällä ei ollut tarpeeksi aikaa pojalleen ja tämä tutustui alueen kovanaamoihin.
Huonon seuran myötä Franciksen koulunkäynnistä tuli rikkonaista. Elämä sai uuden suunnan hänen ollessaan 14-vuotias. Francis tutustui uusiin ystäviin, joiden ansiosta hän alkoi ymmärtää, ettei elämässä pääse eteenpäin ilman koulusta saatua tietoa.
Uusien ystävien myötä Francis myös liittyi paikalliseen näytelmäkerhoon. Nyt hän on 30-henkisen teatteriryhmän aktiivinen jäsen ja nuorem pien ryhmäläisten epävirallinen isoveli. Hän käy säännöllisesti harjoituksissa ja ottaa vastuuta ryhmän nuoremmista jäsenistä.
Francis opettaa heille laulamista ja huolehtii, että kaikki saapuvat ajoissa harjoituksiin ja esityksiin. Ajoittain nuorempi ryhmäläinen saattaa myös pyytää Francista välittämään ryhmänvetäjälle viestin, jota ei itse uskalla kertoa.
Yleisön lapset seuraavat näytelmää tarkkaavaisina loppuun asti.
Treenit aloitetaan hipalla
Kawangaren kouluissa ei opeteta näyttelemistä tai kuvaamataitoa, joten näytelmäkerho antaa lapsille mahdollisuuden olla luovia ja rohkaistua kertomaan omat tarinansa. Ryhmään kuuluu 30 jäsentä, joiden keski-ikä on 13 vuotta. Välillä paikalle saapuu myös ryhmäläisten syli-ikäisiä sisaruksia ihmettelemään isoveljien- ja siskojen taitoja.
Näytelmäkerho kokoontuu viikoittain Kawangaren slummissa, jossa kaikki ryhmän jäsenet asuvat. Harjoitukset alkavat alkulämmittelyllä, kuten hipalla. Tämän jälkeen ryhmä alkaa yhdessä ideoida näytelmää. Ryhmänvetäjä rohkaisee kaikkia ryhmäläisiä kertomaan omat tarinansa. Yleensä näytelmän aiheet liittyvätkin lasten elämään, kuten koulunkäyntiin tai perhesuhteisiin.
Näytelmäkerho on harjoitellut koko kevään näytelmää, jota he nyt esittävät paikallisilla alueilla. Tavoitteena on kerätä esiintymisillä tarpeeksi rahaa, jotta ryhmä voi vuokrata keskustan ammattiteatterin omaa esitystään varten.
Nopeimmat paikalle tulleista lapsista asettuvat eturiviin odottamaan Franciksen ryhmän esityksen alkamista.
Haaveena opiskelu
Näytelmäkerhon myötä kasvaneen itseluottamuksen ansiosta Francis nauttii nykyään lavalle astumisesta. Hän haluaa kertoa muille elämästään slummissa. Hän toivoo, että saisi näyttelemisellään ja itsesanoittamallaan rap-musiikilla muut ihmiset auttamaan slummin asukkaita ja arvostamaan omaa elämäänsä.
Francis lähettää terveisiä myös Koululaisen lukijoille:
– Älä ikinä lopeta unelmoimista. Varsinkin, kun olet nuori, unelmoi ja tee asioita unelmasi eteen, jotta läheisesi voivat olla ylpeitä sinusta.
Franciksen oma unelma on päästä yliopistoon opiskelemaan musiikkia ja tehdä oma musiikkivideo.
Juttu on julkaistu Koululaisessa 10/2013
Kommentit
Oma kommentti