Padel on vauhdikas pallopeli, jossa vaaditaan tekniikkaa ja tiimityötä

Padelissa palloa lyödään puolelta toiselle seinien ja lattian kautta. 10-vuotias Henri kertoo, mikä lajissa kiehtoo.

Vauhdikas padel vei Henrin mennessään.

Henri on mukana Padel Tampereen juniori­­akatemiassa.

Lasiseinäinen koppi, reikiä täynnä oleva jämäkkä maila ja keltainen pallo – padel on vauhdikas pallopeli, josta koko Eurooppa on hullaantunut viime vuosien aikana. Mistä padelissa on oikein kyse?

– Padel on hyvin samanlainen peli kuin tennis, mutta siinä pallo saa osua seiniin osuttuaan ensin maahan, kertoo Henri Vilhu­­nen, joka on yksi lajiin  hurahtaneista.

Tenniksen tavoin padelissa tarkoituksena on lyödä palloa verkon toiselle puolelle niin, että vastapuoli ei saa lyötyä sitä takaisin.

10-vuotias Henri sai ensikosketuksensa padeliin jo vuosia sitten.

– Kokeilin padelia ensimmäisen kerran neljävuotiaana Espanjassa, jossa asuin ennen.

Vauhdikas padel vaatii paljon harjoittelua.

Akatemian pelaajat tähtäävät huipulle ja harjoittelevat paljon.

Vauhdikkaat padelkisat kiinnostavat

Ensimmäinen kerta padel­mailan varressa ei vielä saanut tuolloin tennistä pelannutta Henriä vaihtamaan lajia, mutta kolme vuotta sitten Henri päätti kokeilla padelia uudelleen Tampereella.

– Isäni on pelannut padelia vuosia, joten minäkin innostuin siitä.

Laji vei mukanaan, ja nykyään hän treenaa viidesti viikossa.

– Joka kerta pelaamme noin puoli­toista tuntia. Lisäksi harjoituksiin kuuluu lenkkeilyä, fysiikka­treeniä ja lihaskuntoa, kuten punnerruksia.

Motivaatiota harjoitteluun antavat kilpailut, joihin Henri osallistuu mielellään.

– Olen osallistunut nyt kolmeen turnaukseen, joista yksi pidettiin Lahdessa ja kaksi Tampereella.

Henrin unelmana on päästä tulevaisuudessa osallistumaan myös kansainvälisiin kisoihin.

– Haluan tulla mahdollisimman hyväksi pelaajaksi!

Pademailassa on reikiä.

Akatemiassa huolehditaan, että ennen mailaan tarttumista läksyt on tehty.

Vauhdikas padel kutsuu rohkeasti mukaan

Padelissa voi käyttää monenlaisia lyöntejä. Henrin mielestä lajissa parasta onkin se, että palloa voi lyödä minne haluaa.

– Padel on vauhdikas pallopeli, jossa tarvitaan hyvää käden ja silmän koordinaatiota, Henri kannustaa.

Padelia pelataan aina nelinpelinä eli kaksi pelaajaa pelaa kahta muuta pelaajaa vastaan. Laji vaatiikin lyönti­tekniikan ja tarkkuuden lisäksi hyviä tiimityöskentelytaitoja.

Harjoituksissa vaihtelemme, kuka pelaa kenenkin kanssa. Olen saanut padelin kautta monia kivoja kavereita, Henri iloitsee.

Henri kannustaa kaikkia padelista vähänkin kiinnostuneita lähtemään rohkeasti pelikentille.

– Padel on tosi kiva laji, joten tietenkin sitä kannattaa käydä ainakin kokeilemassa! Henri vinkkaa kaikille.

Juttu on julkaistu Koululaisessa 5/2021.

Avainsanat

Kommentit

Oma kommentti