Read hour -kampanja haastaa kaikki lukemaan samaan aikaan

Tiistaina 8.9. juhlitaan lukemisen hienoutta. Osallistu Read hour -kampanjaan ja houkuttele ystäväsikin mukaan!

Tartutko mieluiten seikkailukertomukseen, tietokirjaan vai kenties Koululaiseen? Tiistaina 8.9. järjestettävään Read hour -tempaukseen voi osallistua nappaamalla eteensä minkä tahansa itseään kiinnostavan kirjan tai lehden ja lukemalla sitä tunnin ajan.

Lasten ja nuorten säätiö järjestää jo toista kertaa Read hour -kampanjan, jonka tarkoituksena on innostaa ihmisiä lukemaan ja muistuttaa lukutaidon tärkeydestä. Tavoitteena on saada mahdollisimman moni suomalainen lukemaan yhtä aikaa. Samana päivänä vietetään YK:n kansainvälistä lukutaitopäivää. Vaikka Suomessa lähes kaikki nuoret osaavat lukea, maailmassa on miljoonia ihmisiä, jotka eivät osaa lukea edes aikuisena.

Read hour -kampanjan suojelijana toimii tasavallan presidentti Sauli Niinistö. Hän muistuttaa kampanjan nettisivuilla, kuinka kirja voi olla matka toiseen maailmaan tai hetki ystävän seurassa. Sauli Niinistön lisäksi lukemiseen kannustavat myös monet muut julkisuudesta tutut henkilöt, kuten tubettajasisarukset Elina ja Sofia, laulajakaksoset Eino ja Aapeli, näyttelijä Krista Kosonen sekä entinen uimari Hanna-Maria Seppälä.

Read houriin voi osallistua kotona tai vaikkapa koulussa koko luokan kesken. Tempaukseen voi lähteä mukaan myös sosiaalisen median kautta #readhour-tunnistetta käyttämällä.

Read hour pidetään tiistaina 8.9. klo 14–15. Lisätietoja kampanjan nettisivuilta.

Avainsanat

Kommentit

Oma kommentti