Tietoa Greyson Chancesta

Voisitkohan kertoa jotain Greyson Chancesta? Kiitos!
Fanautunut

Vastaus:
Yhdysvaltalainen Greyson Chance saattaa olla seuraava tähtiartisti, sillä sen verran nopeasti 13-vuotiaan pianisti-säveltäjän ura on lähtenyt käyntiin. Nuori teksasilainen nimittäin teki viime vuoden keväällä oman versionsa Lady Gagan Paparazzi-kappaleesta ja latasi sen YouTubeen. Nyt videon on käynyt katsomassa yli 30 miljoonaa kävijää. Viime vuonna hän vieraili Ellen DeGeneres’n show’ssa. Hän myös julkaisi ensimmäisen sinkkunsa Waiting Outside the Lines viime vuoden loppupuolella.

Greyson on syntynyt elokuun 16. päivänä vuonna 1997 ja hänen perheeseensä kuuluvat vanhempien lisäksi isosisko Alexa sekä isoveli Tanner. Kahdeksanvuotiaasta asti pianoa soittanut Greyson pitää suurimpana idolinaan Lady Gagaa. Muita vaikuttajia ovat muun muassa Christina Aguilera ja Elton John.

Kommentit

Oma kommentti