Tietoa Happoradio-bändistä

Voisitko kertoa jotakin Happoradio-nimisestä bändistä. Esim. ketä kuuluu, milloin perustettu ja muita tietoja. Kiitos.

Vastaus
Happoradio-niminen rokkiyhtye on perustettu vuonna 2001 Helsingissä. Alkuperäiseen kokoonpanoon kuuluivat laulaja/kitaristi Aki Tykki, kitaristi Miki Pii, basisti Jatu Motti sekä rummuttaja Markku DeFrost. Jo ennen Happoradiota bändin jäsenet tunsivat toisensa ja soittivatkin Sydänyö-bändissä. Vuosien varrella Miki Pii on jättäytynyt yhtyeestä ja kitaraa onkin tullut rämpyttämään AH Haapasalo.

Yhtye on ehtinyt levyttämään neljä albumillista melodista poppi-rokkia. Ensimmäinen täyspitkä levy Asemalla ilmestyi vuonna 2003, ja siltä kaapaistu Pois Kalliosta -hitti nosti pojat Suomen musiikkikartalle oikein kunnolla. Kuitenkin Happoradion suosituin levy on ollut tuorein, eli viime vuonna julkaistu Kaunis minä. Levyllä muuten vierailee Idols-menestyjä Katri Ylander.

Kommentit

Oma kommentti