Tubettaja Anniinaws: ”Listaan ärsyttäviä asioita puhelimeeni”

Tubettaja Anniinaws viihdyttää jakamalla arkea helpottavia niksejä ja listaamalla ärsyttäviä asioita, joihin seuraajat voivat samaistua.

Kesään on vielä aikaa, mutta paina sitä odotellessa seuraava vinkki mieleesi: kun tulee oikein kuuma päivä, täytä suihkepullo vedellä ja viilennä oloasi suihkuttelemalla vettä päällesi.

Vinkki on yksi niksi- eli life hacks -videoihin erikoistuneen tubettaja Anniina Juutilaisen, 16, omista suosikeista.

– Vesisuihke viilentää mukavasti. Seuraajatkin ovat kiitelleet tästä vinkistä, mikkeliläinen Anniina kertoo.

Ideoita Anniinaws-kanavansa videoihin tubettaja tallentaa puhelimensa muistisovellukseen.

– Tykkään kerätä itselleni vinkkejä arjen helpottamiseen. Jos keksin vaikka kätevän tavan tyhjentää astianpesukoneen, kirjaan sen ylös. Kun vinkkejä kertyy tarpeeksi, teen niistä videon.

Vinkki-ideoita Anniina saa myös kavereiltaan, mutta hän haluaa aina testata kaikki niksit itse.

– Minulle on tärkeää, että ne oikeasti toimivat, etten jaa mitään turhaa muille. Aika moni videoiden vinkki on sellainen, mitä käytän itse tosi usein.

Kaverit kannustivat

Ensimmäisen julkisen videon Anniina latasi Youtubeen keväällä 2016. Innostus kuvaamiseen oli alkanut jo aiemmin, sillä ennen omaa kanavaansa Anniina teki videoita pikkusiskolleen ja kavereilleen.

– Meillä oli Whatsapp-ryhmä, jossa julkaisin videoita. Kuvasin esimerkiksi kaverini synttäreitä ja kerran sairastaessani tein odotukset vs. todellisuus -videon kipeänä olemisesta, Anniina muistelee.

Kaverit tykkäsivät videoista ja ehdottivat, että Anniina alkaisi ladata niitä muidenkin iloksi Youtubeen. Anniina innostui ideasta, ja kun vanhemmatkin antoivat luvan, ensimmäinen video oli pian kuvattu ja julkaistu. Se sai heti paljon näyttökertoja ja kommentteja, mikä kannusti jatkamaan. Nyt seuraajia on jo liki 40 000.

– Kun on tuntikausia kuvannut ja editoinut videota ja saa vihdoin ladattua sen Youtubeen, tulee hyvä fiilis. Seuraajani ovat todella tiiviisti mukana tässä jutussa, ja heiltä tulee aina paljon positiivisia kommentteja. Sekin tuntuu tosi kivalta.

21 ärsyttävää asiaa

Niksivideoiden ohella erityisen suosituiksi Anniinan kanavalla ovat nousseet 21 ärsyttävää asiaa -videot, joita on tähän mennessä julkaistu kaksi. Molemmat keräsivät nopeasti paljon kommentteja siitä, kuinka listattuihin ärsytyksen aiheisiin on helppo samaistua. Kukapa ei olisi ärsyyntynyt kengässä valuvasta sukasta tai jonkun tavasta maiskuttaa purkkaa.

Vastaavia videoita on toivottu lisää, ja Anniinalla onkin puhelimessaan tallessa pitkä lista uusia ärsytyksen kohteita.

– Ärsyttäviä asioita on tosi helppo keksiä lisää, tubettaja nauraa.

Anniina paljastaa olleensa pienempänä todella ujo ja arka, mutta tubettamisen myötä hän on rohkaistunut huomattavasti.

– Kun videoita tekee niin monen ihmisen nähtäväksi, antaa se yllättävän paljon rohkeutta.

Anniina Juutilainen

Kuka: Tubettaja, opiskelija

Syntymäaika: 11.09.2003

Kotipaikka: Mikkeli

Lemmikki: Coton de tuléar -rotuinen Nemo-koira

Youtube: Anniinaws

Instagram: anniinamariaaw

Avainsanat

Kommentit

Oma kommentti