Uutta musiikkia julkaisevat Eino ja Aapeli: ”Albumin julkaisu jännittää!”

Syyskuussa ensimmäisen oman albuminsa julkaisevat Eino ja Aapeli odottavat jo, että pääsevät jälleen keikkalavoille.

Einolla ja Aapelilla on tänä syksynä muutakin jännitettävää kuin uuden lukuvuoden alkaminen, sillä tänään perjantaina kaksikolta ilmestyy uusi ”Ooppa”-niminen biisi.

– Biisi kertoo jännityksestä, jota kokee, kun tapaa uuden ihmisen, johon haluaisi tutustua paremmin, 11-vuotiaat laulajakaksoset kertovat uudesta kappaleestaan.

Energisen biisin yhteydessä julkaistaan mukaansatempaava musiikkivideo, jolla nähdään jälleen myös Einon ja Aapelin tanssitaitoja.

Lisää uutta musiikkia kaksikolta on luvassa syyskuussa, jolloin julkaistaan heidän ensimmäinen albuminsa.

– Kyseessä on meidän debyyttialbumi, ja sen julkaisu jännittää! Odotamme kovasti, mitä muut sanovat siitä.

Eino ja Aapeli nousivat julkisuuteen vuonna 2017 esiinnyttyään Robinin musiikkivideolla. Kaksosten ensimmäinen oma kappale ”Mä voisin olla se” julkaistiin seuraavan vuoden syksyllä. Biisi saavutti suuren suosion, ja sen musiikkivideota on katsottu Youtubessa jo yli 12 miljoonaa kertaa. Albumia he ovat työstäneet yli kahden vuoden ajan.

– Uudella albumilla on yhteensä 11 kappaletta, joista osa on vauhdikkaampia ja osa hitaampia. Mukana on myös jo aiemmin julkaistuja kappaleita, pojat kertovat.

Albumin kappaleita on hiottu biisileireillä, joiden aikana laulajat ovat päässeet kertomaan ideoistaan ja toiveistaan sanoittajille, säveltäjille ja muulle tiimille.

Keikkailua luvassa

Koronaviruksen takia Einon ja Aapelin keikat peruuntuivat kesältä, mutta uutta levyä he pääsevät juhlistamaan esiintymällä syyskuussa kotikaupungissaan Turussa.

– Turun Logomossa järjestettävä keikka on meidän ensimmäinen pitkä keikkamme. Siellä kuullaan kaikki albumillamme olevat kappaleet, pojat paljastavat.

Syyskuussa Eino ja Aapeli esiintyvät televisiossakin nähtävässä Elämä lapselle -konsertissa, jossa he olivat mukana ensimmäistä kertaa viime vuonna.

– On ihanaa päästä taas keikkailemaan!

Paluu kouluun

Muiden koululaisten tavoin myös Eino ja Aapeli opiskelivat kevään ajan etäkoulussa.

– Etäkoulu sujui hyvin, mutta oli ikävää, kun keväällä ei voinut nähdä kavereita, he harmittelevat.

Vaikka musiikin tekeminen pitää kaksikon kiireisenä, ehtivät he kesällä myös lomailla.

– Vietimme aikaa kavereidemme kanssa, kävimme uimassa, pyöräilimme ja olimme ulkona, kun oli niin hyvät säät.

Kesäloman päätyttyä Eino ja Aapeli aloittivat kuudennen luokan hyvillä mielin.

– Kesälomaa olisi totta kai voinut jatkaa pidempäänkin, mutta eihän loma tuntuisi lomalta, jos koko ajan olisi vain lomaa, kaksikko muistuttaa.

Koulunkäynnin lisäksi poikien kalenteria täyttävät jokaviikkoiset laulu- ja teoriatunnit sekä tanssiharjoitukset. Poissaoloja koulusta heille tulee kuitenkin vain harvoin.

– Meillä on ympärillämme taitavia ihmisiä, jotka järjestävät aikataulumme niin, että muut asiat eivät mene koulun päälle. Aikaa jää myös kavereille.

Lopuksi Eino ja Aapeli haluavat lähettää terveisiä Koululaisen lukijoille:

– Hyvää syksyä kaikille! Olkaa omia itsejänne ja tehkää sitä, mitä haluatte, kunhan se ei vaikuta huonolla tavalla toisiin.

Kuuntele Ooppa-kappale tästä:

Avainsanat

Kommentit

Oma kommentti