Luminen metsätie, auringonpaiste ja reen edessä innokkaita koiria. Niistä on valjakkoharrastajan täydellinen talvipäivä tehty. Virve Kaivolan kotona asuu lauma alaskanmalamuutteja, jotka ovat hitaanpuoleisia, mutta kestäviä juoksijoita.
– Nopeus ei ole tärkeintä, vaan se, että koiralla on kivaa, Virve sanoo.
Hän ajelee koiriensa kanssa omaksi ilokseen, mutta valjakoilla voi myös kilpailla, ja silloin nopeudella on väliä. Reitin pituus vaihtelee koiramäärän mukaan, mutta yleensä se on vähintään kymmenen kilometriä.
Alaskanmalamuutit ovat niin vahvoja, että jo kaksi koiraa riittää retkeilyajoon, mutta kisavaljakossa voi olla kymmenenkin koiraa kerrallaan. Alun perin malamuutit elivät eskimoyhteisöissä, joissa niillä ei ollut tiettyä isäntää, vaan koiran oli lähdettävä sen mukaan, kuka kulloinkin sattui valjakkoa kuljettamaan. Siksi sanotaankin, että malamuutti ei ole yhden miehen koira.
Jos koirasta kaavaillaan valjakkojuoksijaa, totutus pitää aloittaa jo pentuna.
– Pennun perään laitetaan kulkemaan jotakin kevyttä, mikä kolisee. Näin se tottuu helpommin pulkkaan ja aisoihin, Virve kertoo.
Valjakkokoiran täytyy myös osata pysähtyä sekä kääntyä oikealle ja vasemmalle käskystä. Parhaiten nuoret koirat oppivat seuraamalla konkareiden esimerkkiä.
Hiihdon ja hevosten hurmaa
Jos hiihtäminen tuntuu liian tylsältä, voi tahtipuikon antaa hevoselle! Tampereen ratsastusseuran Riina Lahtomäen mielestä hiihtoratsastus on talvista hauskanpitoa parhaimmillaan. Lajia harrastaakseen ei edes tarvitse olla hevosihminen, sillä pelkällä hiihtotaidollakin pärjää jo pitkälle.
Laukkaava hevonen ja sukset kuulostavat hurjalta yhdistelmältä, mutta Riina muistuttaa, että lajia treenataan vain ratsukoulutettujen hevosten kanssa.
– Vauhtia lajista ei puutu, mutta hevosesta löytyy myös jarru.
Hiihtoratsastuskilpailuissa radalla voi olla hyppyreitä, pujottelutehtäviä tai erilaisia esteitä, joista ratsukon ja hiihtäjän tulee selvitä yhteistyössä. Askeleiden yhteensovitus onkin ratsastajana toimivan Riinan mielestä lajin vaikein osuus.
– Hiljennän ja nopeutan vauhtia sopivissa kohdissa, jotta hiihtäjä pysyy mukana.
Hiihtäjä tarvitsee joko laskettelusukset tai lumilaudan, hevosen varusteiksi riittävät hiihtovaljaat, joista lähtee narut hiihtäjän käsiin. Aloittelevaa vetohevosta suhisevat sukset saattavat pelottaa, mutta suurin osa tottuu niihin nopeasti. Hiihtäjien alkutaival voi olla horjuvampaa.
– Kaatuilua ei voi harjoitteluvaiheessa välttää, mutta yllättävän helposti tasapaino löytyy!
Artikkeli on julkaistu aikaisemmin Koululaisessa 1/2014.
Kommentit
Oma kommentti