Masa tässä taas, moi! Tänään ajattelin puhua teille vähän yksin olemisesta, joka ei ole ollenkaan helppoa hommaa. Syntymäkodissani olin aina sisarusten ja emon seurassa, joten muutto omaan perheeseen pelkkien ihmisten luokse oli aikamoinen elämänmuutos. Minun piti pikkuhiljaa totutella siihen, että aina joku ei ole lähelläni.
Ensin minua meinasi harmittaa toisessa huoneessakin oleminen: vinguin ja haukuin, kun ihmiset katosivat näkösältä. Mutta jos osasin olla rauhallisesti, sain namin! Ensin olin itsekseni sekunteja, sitten roskapussin viennin ajan, sitten kauppareissun verran. Opin luottamaan siihen, että ihmiset tulevat aina lopulta takaisin. Onneksi oli koko kesä aikaa harjoitella: kun koulut ja työt alkoivat syksyllä, olin jo aika reipas koira. Siis aika…
Kommentit
Oma kommentti