Moi tyypit! Kohta koittaa talviloma! Mitä te ajattelitte tehdä vapaalla? Olen kuullut, että jotkut sanovat talvilomaa hiihtolomaksi. Itse olen nähnyt kodin liepeillä muutamia suksijoita, ja minusta se puuha näyttää vähän epäilyttävältä – sitä pitää oikein seisahtua katselemaan. Nykyään en sentään enää hauku kaikelle kummalliselle niin kuin tein pienempänä.
Masa, tule!
Meidän perheemme lähtee talvilomalla mökille. Se onkin yksi kivoimmista paikoista, joita tiedän. Kaupungissa joudun aina kulkemaan kytkettynä – ainoastaan koirapuistossa saan jolkotella vapaana. Mutta mökkipihalla ja -metsissä saan kirmata ilman talutushihnaa.
Kun hihnani irrotetaan valjaistani, ihminen sanoo minulle ”vapaa”. Siitä tiedän, että nyt saan lähteä viipottamaan. Ja minähän viipotan! Kun tajuan, että olen irti, juoksen ympyrää ja ympäriinsä tuhatta ja sataa. Siis todella kovaa. Kerran koirapuistossa yksi vanha rouva ihan hytkyi naurusta, kun hän katseli vauhdikasta menoani. Alkuhepulien hälvettyä hidastan tahtia ja rauhoitun tutkimaan maailmaa.
Ennen kuin meitä koiruleita voi pitää vapaana, meidän pitää oppia tulemaan luokse käskystä. Näin ulkoiluttaja voi kutsua minut tarpeen tullen tykönsä, etten tee tyhmyyksiä, kuten lähde autotielle tai pupujen perään. Luoksetuloa on hyvä harjoitella säännöllisesti vielä silloinkin, kun koira jo osaa sen. Ihmisen luo tulemisen pitäisi aina olla iloinen asia koiralle: kun saapuu kutsujan luo, saa namin, leikkiä tai rapsutuksia. Sen jälkeen pääsee taas jatkamaan omia puuhiaan vapaana. Näin meille koirille ei tule sellainen käsitys, että aina kun tottelemme, meidät kytketään taas hihnaan.
Tottelisinko?
Pienempänä pentuna pysyin aina uskollisesti perheeni jaloissa, vaikka olin vapaana. Nykyään olen jo aika rohkea ja saatan lähteä omin päin pois näköpiiristä. Välillä käyn kurkkaamassa, että ulkoiluttaja on varmasti tallella.
Luoksetulossa olen aika hyvä silloin, kun mielessäni ei ole mitään erityistä. Jos sen sijaan olen saanut nenääni hurjan kiinnostavan hajun tai näen houkuttelevan pikkulinnun, kutsut kaikuvat kuuroille luppakorvilleni. Hätätapauksessa ulkoiluttaja voi lähteä juoksemaan vastakkaiseen suuntaan, jolloin minulle tulee kiire lähteä perään, etten hukkaa ihmistäni.
Sellaisen ihmisen luo on kiva tulla, joka on iloinen ja tyytyväinen minuun. Jos meille koirille huutaa kamalan kärttyisesti tai vihaisesti, herää epäilys, että kannattaako tuollaisen känkkäränkän luo mennä ollenkaan. Meitä ei kannata myöskään läksyttää hölmöilystä silloin, kun vihdoin suvaitsemme palata ulkoiluttajan luo vaikkapa oravajahdista. Silloin tuumimme, että toiste en tuollaisen rähisijän luo palaa, pitäköön tunkkinsa! Kun ulkoiluttaja on maailman kivointa seuraa, hänen luokseen on aina mukava palata.
Kuono kinokseen
Koska olen vasta 10 kuukautta vanha, tutustuin lumeen vasta tänä talvena. Sehän onkin ihan mukavaa ainetta! Tässä muutama vinkkini hiihtämistä mukavammista lumipuuhista:
1. Työnnä koko kuono pehmeään hankeen: kinoksissa on hurmaavia tuoksuja!
2. Pompi kuin kenguru mahdollisimman pitkiä loikkia, mahdollisimman korkeassa nietoksessa. Kun minä teen näin, minusta ei välillä näy edes hännänpäätä.
3. Yritä saada lumipallo ilmasta suuhun hampaillasi. Eikun onkohan tämä sallittua ihmislapsille…?
4. Kaiva reikä lumilinnaan, jota kaverisi yrittää parhaillaan rakentaa.
5. Etsi jäniksen jäljet ja seuraa niitä.
Kivaa ja toivottavasti lumista lomaa kaikille!
T: Masa
Masalle voi lähettää postia ja kysymyksiä osoitteessa: www.koululainen.fi/kysy-meilta ja postitse: Otavamedia, Koululainen/Masa, 00002 Helsinki.
Tää on aika hauska tää Masan blogi