Voi vauhdin hurmaa!
Meidän perheemme tykkää retkeillä, ja minä lähden mielelläni mukaan kaikkiin seikkailuihin.
Käpälät ovat meille koirille mieluisin kulkuväline, mutta perheemme reissut ovat kuitenkin toisinaan niin pitkiä, että matkalla alkaisi väsyttää niin koiran tassuja kuin ihmisten koipiakin. Siksi olen tottunut kulkemaan monenlaisissa kulkupeleissä: henkilöautossa, bussissa, metrossa, veneessä ja polkupyörän kyydissä.
Ensimmäisen automatkani torkuin uuden omistajani jaloissa.
Nokoset autossa
Koiranpennut tekevät usein elämänsä ensimmäisen matkan autossa, kun ne matkustavat kasvattajan luota omaan kotiinsa. Niin minäkin.
Jotkin koirat kärsivät matkapahoinvoinnista ja voivat oksentaa autoon, mutta minulle autoilu oli alusta lähtien helppoa. Ensimmäisen matkani nukuin pelkääjän paikalla istuvan aikuisen jaloissa vanhalla lakanalla.
Nykyään matkustan takapenkin keskipaikalla isoveljen ja pikkuveljen välissä, ja minulla on oma valjaisiin kiinnitettävä turvavyö. Joillain koirilla on auton takaosassa oma häkki, jossa ne voivat levätä rauhassa matkan ajan.
Yleensä tapaan käydä nukkumaan heti, kun auto hurahtaa käyntiin ja lähtee liikkeelle. Loppumatkasta saatan alkaa tähystää, minne olemme menossa. Yleensä mennään johonkin superkivaan paikkaan, kuten mökille, papalle tai kansallispuistoon.
Pyöräillessämme saan paljon ihailevia katseita osakseni.
Polleasti pyörällä
Meidän perheemme pyöräilee paljon, ja meillä on hollantilainen laatikkopyörä. Isoveli ja pikkuveli matkustivat ennen paljon sen kyydissä, mutta nyt he jaksavat polkea pitkiäkin matkoja omilla pyörillään, joten saan usein koko laatikon itselleni.
Laatikkopyörän kyydissä en nuku koskaan vaan tähystän valppaasti ympäristöäni. Valjaani on kiinnitetty laatikon pohjalla olevaan koukkuun, etten innostuksissani hyppää kyydistä pois ennen aikojaan. Olen kuin pollea laivan keulakuva, kun kurkotan kaulaani menosuuntaan. Ohikulkijat katselevat menoamme usein naurussa suin.
Kesät vesikoirana
Meillä on kovaa mekkalaa pitävä moottorivene, jolla matkaamme hauskoille kesäretkille saariin. Minä en ole metakasta moksiskaan vaan annan tuulen tuivertaa korvakarvoissa ja nuuhkin meri-ilmaa.
Ihan pentuna räksytin vähän pärskeille ja saatoin lirauttaa pisut veneen kokolattiamatolle, mutta iän karttuessa minusta on tullut mainio laivakoira. Nyt kun olen kasvanut täysikokoiseksi, saan aivan omat pelastusliivit, vaikka olenkin taitava uimari.
Soutuvene on minusta vähän epäilyttävä kapistus, mutta suostun kyllä senkin kyytiin, kun tarpeeksi maanitellaan.
Kaupunkilaisena
Minua on myös totuteltu monenmoisiin julkisiin kulkuvälineisiin. Olen vuoden aikana matkustanut bussissa, metrossa, raitiovaunussa ja lähijunassa.
Niissä on aina hitusen jännittävää, kun kyydissä on niin paljon vieraita matkustajia. Lattialla oman ihmisen jalkojen juuressa on kuitenkin turvallista istuskella ja tarkkailla maailman menoa.
???