Mystinen lepakko – Yön ritari herää horroksesta kevään tullen
Suomessa asuu monia lepakkolajeja, jotka heräilevät horroksesta kevään tullen. Iltahämärissä niitä voi tavata jopa omalla kotipihalla.
Veikeät yöeläimet ovat aktiivisimmillaan kesän jo hämärtyessä. Syyskuussa paras aika havainnoida on auringon laskiessa horisonttiin, noin klo 23 aikaan. Tuolloin verenhimoisen maineen saaneet yön ritarit alkavat suhahdella puiden siimeksissä ja veden pinnassa – ihmisen on kuitenkin aivan turha pelätä niitä, sillä lepakkojen pääasiallista ravintoa ovat pienet hyönteiset.
Talvella osa lepakoista horrostaa yksin tai pienissä yhdyskunnissa rakennusten vinteillä, kellareissa, luolissa tai puun koloissa, ja osa lentää lämpimiin maihin, aivan kuten muuttolinnut, kunnes palaavat jälleen keväällä etsimään itselleen uutta kumppania ja sopivaa paikkaa perustaa pesä.
Korkeat äänet
Suomessa on paljon lepakkoharrastajia, jotka käyttävät havainnointiin lepakkodetektoria – eli yliääni-ilmaisinta. Kaikilla lepakoilla on hieman erilainen tapa viestiä ja eri taajuus, jossa se tapahtuu. Esimerkiksi pohjanlepakko käyttää 30 kHz:n taajuutta. Detektori muuntaa lepakon korkean ääntelyn ihmiskorvalle sopivaan, naksutusta ja säksätystä muistuttavaan muotoon.
Viiksi- ja isoviiksisiippa liitelevät mieluiten pitkin metsäpolkuja, yön heikossa luonnonvalossa. Keinovalo on niiden herkille silmille liikaa. Viiksisiippojen naksuttelua voi kuunnella taajuudella 45 kHz. Ne kaikuluotaavat säksätyksellään hyönteisiä, ja ääntelystä voi päätellä, milloin ne ovat havainneet saaliin: ääntelyn nakuttava rytmi kiihtyy, mitä lähempänä lepakko on saalistaan.
Yllätyshyökkäykset
Lepakko on nisäkäs, joka synnyttää vuodessa 1–2 poikasta. Kevyellä luustolla varustetun pikkunisäkkään vielä pienempi sydän saattaa vauhdikkaassa menossa lyödä 20 kertaa sekunnissa, levossakin 5 kertaa sekunnissa. Ihmisen sydän lyö levossa vain 70 kertaa minuutissa.
Lepakko on myös nopeaan ja äänettömään lentämiseen suunniteltu mestariteos. Jos pääset järven tai meren rantaan ja kiinnität katseesi aivan veden pintaan, voit havaita vesisiippoja saalistamassa ötököitä hämmästyttävällä nopeudella. Viuh! Viuh! Vesisiippa voi suhahtaa vain muutaman metrin päästä!
Kun lepakko hyökkää ja nappaa saaliinsa, ei ihminen ehdi muuta kuin hätkähtää – lepakon lentonopeus voi olla jopa 20 km / h, hyökätessä enemmänkin. Ne haistavat, kuulevat – ja kaikuluotaavat täydellisesti toimivassa, pimeässä maailmassaan.
Pohjanlepakko
Yleisin ja koko maahan levinnyt, tummaturkkinen laji. Selän karvojen kärjissä ja kaulan alueella on hieman keltaista. Vahva pohjanlepakko suosii avaria alueita ja lentää noin 5–10 metrin korkeudessa.
Se ääntelee maiskutukselta kuulostavalla tavalla 28–30 kilohertsin (kHz) alueella ja suosii päiväpiilonaan rakennuksia. Talvet pohjanlepakko viettää yksin tai pienessä seurueessa viileissä tiloissa, kuten kellarissa tai vintillä.
Viiksi- ja isoviiksisiippa
Sekä viiksi- että isoviiksiippa ääntelevät nopearytmisesti samalla 45 kHz:n taajuudella, ja niitä on vaikea erottaa toisistaan myöskään ulkonäön perusteella. Isoviiksiippa on väritykseltään kuitenkin lähes mustaa viiksiippaa ruskeampi, mutta varmin tapa tunnistaa lajit on vertailla niiden hampaita.
Viiksisiippalajit saalistavat metsissä ja karttavat avaria, valoisia aukeita. Päiväpiilo on esimerkiksi ullakolla ja talvipiilo luolassa. Levinneisyys kattaa Itä-Suomen aina Kainuun korkeudelle asti.
Vesisiippa
Vesisiipan tapaa Etelä- ja Keski-Suomen vesistöjen ääreltä, liitelemässä veden pintaa hipoen. Sen turkki on selästä ruskea ja vatsasta harmaa. Vesisiipan erottaa parhaiten pitkänmallisista korvista – pohjanlepakon ja viiksisiipan korvat ovat pyöreämmät.
Vesisiippa ääntelee 45 kHz:n alueella rätisevästi ja nopeasti. Päivisin se oleilee puunkoloissa ja siltojen alla useiden naaraiden kanssa, mutta talvisin yhdyskunnat viihtyvät kosteissa luolissa.
Korvayökkö
Tämän lajin tunnistat hyvällä tuurilla jopa lennosta, sillä sen korvat ovat hyvin pitkät muuhun ruumiiseen verrattuna. Ne ääntelevät saalistaessaan n. 42 kHz:n taajuudella. Harmaanruskean lajin silmätkin ovat hieman suuremmat kuin siippalajeilla.
Tarkasta kuulostaan tunnetut korvayököt ovat myös erittäin taitavia lentäjiä ja niitä on pohjoisimmillaan tavattu Kokkolan korkeudella. Päiväpiilot sijaitsevat rakennusten katonrajassa, jossa ne asustavat yhdyskuntina. Levä tessään ne laittavat suuret korvat kainaloihinsa.
Muita Suomessa tavattuja lajeja ovat isolepakko, kimolepakko, pikkulepakko, kääpiölepakko, vaivaislepakko, lampisiippa, etelänlepakko ja ripsisiippa.
Kommentit
Oma kommentti