Indica on Jonsulle elämäntapa

Indica viettää kesän keikkaillen sekä Suomessa että ulkomailla. Etenkin Saksassa ja muualla Euroopassa kovassa nosteessa oleva bändi pitää solisti Jonsun kiireisenä, ja lomailuun on aikaa vasta elokuussa. Indica - Koululainen

– Koko kesä menee töitä tehden eikä vapaapäiviä juuri ole. Kiireestä huolimatta kaikesta kuitenkin nauttii, koska Indica on elämäntapa eikä tämä tunnu työltä, Jonsu kertoo iloisesti.

Uudella levyllä Indican esiintymiskieli on vaihtunut englanniksi. On vaikea uskoa, että aiemmin kyseinen kieli on tuottanut Jonsulle päänvaivaa.

– Olen treenannut englantia paljon. Hyvä vinkki kaikkeen opiskeluun on se, että harjoittelee joka päivä vaikka vain kymmenen minuuttia. Kun tarpeeksi kauan harjoittelee, oppii mitä tahansa, Jonsu tsemppaa.

Myös fanit ovat olleet innoissaan Indican uudesta suunnasta.

– Tietysti joitain faneja huolestuttaa, että Indica muuttuu, eikä ole enää se sama ”tuttu ja täydellinen” bändi kuin aikaisemmin. Uudistuminen kuitenkin kasvattaa luovuutta ja siten Indica kehittyy ja bändi pysyy mielenkiintoisena sekä meille että faneille.

Lue lisää Jonsusta heinäkuun Koululaisesta!

Teksti: Hanna Karttunen Kuva:

Kommentit

Avatar

indica on niin ihunaa<3333333333333333333333333333333333333333333

Avatar

mä kuuntelen joskus indicaa!!!!!

mulla on indican kaks levyy
ootteko muuten ollu ikinä jonku laulajan keikalla???
mä oon anna abreun, asteen,ja se yks oli joku jossain torilD:

Avatar

indica on hyvä! mutta twilight on ekana eli voittaa sen:)

Avatar

Indica on paras bändi! Ja kielen vaihtuminen ei haittaa mitään, sittenhän voisi yrittää vaikka euroviisuihin…

Oma kommentti