Jatkosarja: Reilu luokka ja kadonneen opettajan arvoitus, osa 15

Essi, Suvi ja Tommi lähtevät Tampereelle ja koettavat houkutella opettajan esiin piilostaan. Miten mahtaa käydä?

Luku 15

Seuraava päivä oli lauantai. Tampereen rautatieaseman kahvioon paistoi aurinko ja ihmiset keräilivät kahvikuppeja kilistellen.

Tommi vaihtoi hieman hermostuneesti asentoa pöydän ääressä. Hänellä oli päällään Olivian isoveljeltä lainattu liian iso takki ja sen alla paksu villapaita, jotka saivat koko kropan näyttämään muodottomalta. Jaloissa oli sentään omat farkut ja lenkkarit. Villapaidan kaulukset oli nostettu ylös ja päähänsä Tommi oli painanut lippalakin, joka oli niin syvällä silmillä, ettei kasvoja kunnolla erottunut. Tommi selasi puhelintaan ja cokislasin hiilihapot haihtuivat pikkuhiljaa lasissa hänen edessään.

Suvi ja Essi olivat saaneet vanhempansa eilen vakuutettua siitä, että piipahtaminen Tampereella kaksin olisi oikeastaan tosi hyvä idea. Tommi oli saanut luvan helpommin, tosin hänen äitinsä oli halunnut väen vängällä työntyä mukaan. Lopulta oli saatu sopimus aikaan: Tommin äiti tiputti nuoret Tampereelle ja lähti itse käymään Lempäälän Ideaparkissa. Hän lupasi hakea Tommin ja tytöt muutaman tunnin päästä ja nyt Suvi, Essi ja Tommi pitivät peukkuja, että aika riittäisi. Essi ja Suvi eivät olleet uskaltautuneet kahvilaan, riski, että Pipu tunnistaisi kolme tuttua naamaa, oli liian iso. Sen sijaan he istuivat odotusaulan puolella katsellen lasiovista ohi käveleviä ihmisiä.

Kello tuli yksi, sitten viisi minuuttia yli, ja pienen hetken Suvi ehti miettiä, että tämä olisi sittenkin hukkareissu. Mutta sitten Essi haukkasi henkeä ja tarttui Suvin käsivarteen.

– Pipu! Se meni kahvilaan!

Tommi oli huomannut saman silmäistessään nopeasti ylös puhelimestaan. Pipu se oli, ei pienintäkään epäilystä. Tuttu syystakki, olkalaukku, tukka ponihännälle vedettynä. Pipu näytti aivan entiseltään, mitä nyt hieman laihtuneelta ja väsyneeltä. Ainakaan hänelle ei ollut siis käynyt mitään onnettomuutta, Tommi mietti, samalla kun kumartui muka sitomaan kengännauhojaan. Kunpa Pipu ei nyt huomaisi häntä!

Pipu ei huomannut. Hän vilkuili ympärilleen, haki sitten tiskiltä kahvin ja asettui ikkunapöytään, hyväksi onneksi selin Tommiin.

Tommi näpytti tytöille tekstiviestin ja sai vastauksen. Sitten ei voitu kuin odottaa.

Kului kaksikymmentä minuuttia, sitten puoli tuntia. Kahvilatyöntekijä kävi pyyhkimässä pöytiä ja vilkaisi vinosti Tommin puolityhjää cokislasia, mutta Tommi ei sanonut mitään, hautautui vain kauluksensa sisään.

Lopulta Pipu nousi paikaltaan, venytteli ja antoi vielä katseensa kiertää tutkien ympäri kahvilaa. Tommi pudotti nopeasti kolikon lattialle ja kumartui etsimään sitä. Kun hän kohottautui, Pipusta näkyi enää selkä hänen poistuessaan kahvilasta. Tommille tuli kiire syöksähtää pystyyn ja livahtaa ovelle. Pipu käveli päättäväisesti Hämeenkatua alas.

Essi ja Suvi törmäsivät Tommin luo, he olivat nähneet odotusaulan lasioven läpi Pipun lähdön. Mitään sanomatta kolmikko riensi alas katua seuraten opettajaa.

Pipu ei vilkaissut taakseen ja lauantaina Tampereen keskustassa oli onneksi runsaasti shoppailijoita. Niinpä kukaan ei kiinnittänyt huomiota kolmeen puikkelehtivaan hahmoon.

Metson kirjaston kulmilta Pipu kääntyi oikealle ja nyt ihmisiä alkoi olla harvemmassa. Suvin sydän hakkasi joka kerran kun Pipu kääntyi kadunkulmassa. Heidän oli pysyttävä riittävän kaukana, jottei opettaja huomaisi heitä, mutta jos he jäisivät liian kauas, Pipu saattaisi kadota näköpiiristä ja koko suunnitelma valuisi hukkaan. Kun Pipu lopulta kääntyi punatiilisen kerrostalon pihaan ja katosi näkyvistä, Suvi ajatteli hetken, että peli oli menetetty. Tommi pinkaisi juoksuun ja kun tytöt saivat hänet pihassa kiinni, poika nojasi polviinsa ja puuskutti.

– Rappu A, Tommi sai sanotuksi. – Ehdin juuri nähdä hänen selkänsä.

– Hyvä, Tommi, Essi kehui läpsäyttäen poikaa selkään. – Kyllä sinusta vielä sprintteri tulee!

Rappu A:n alaovi oli auki ja rappukäytävässä hiljaista. Suvi katsoi sukunimitaulua, mutta Malmivaaraa ei näkynyt missään, eikä muutakaan nimeä, joka olisi soittanut kelloja.

– Hissi on pysähtynyt neljänteen kerrokseen. Se on nyt ainoa, mistä voi mitään päätellä, Essi kuiskasi.

– Mennään sinne, Suvi päätti.

He kiipesivät neloseen ja totesivat, että jokaisesta kerroksesta pääsi kolmeen eri asuntoon. Jostain kuului ääniä, mutta mistään ei mitään sellaista, josta olisi ihan saanut kiinni. Essi painoi korvansa lähintä ovea vasten, sitten seuraavaa. Lopulta hän sanoi kolmannen oven kohdalla, että sieltä kuului ainakin jotain ääntä. Ovessa ei ollut nimeä, ainoastaan  maalarinteippiin kirjoitettuja harakanvarpaita, joista ei saanut selvää.

– Ei se pelaa, joka pelkää, Tommi totesi lopulta ja painoi ovikelloa.

Avainsanat

Kommentit

Avatar

Koska tämä jatkuu???????? Se jäi kesken niin jännässä kohdassa!

Oma kommentti