Jatkosarja: Reilu luokka ja kadonneen opettajan arvoitus, osa 18

JatkosarjaKuka murtautui opettajan asuntoon? Ja voiko luokka saada sen selville?

Luku 18

Sunnuntaina Tommin äiti sai taas ihmettelemisen aihetta pojastaan, kun Tommi ohimennen kysäisi, saisiko muutama kaveri tulla illansuussa käymään. Iltakuudelta Tommin kotona keittiön pöydän ympärillä istui koko jengi: Suvi, Essi, Sara, Meri, Mariama ja Olivia. Tommi tarjoili ammattimaisin ottein vihannessuikeroita ja valkosipulidippejä. Tommin vanhemmat kävivät moikkaamassa mutta olivat sitten kadonneet olohuoneeseen. Tähän voisi tottua, Essi mietti, ei pikkuveljiä häiritsemässä!

Kun edellisen päivän tapahtumat oli kerrattu, kaikki istuivat vähän aikaa mietteissään.

– No, tässä on nyt niin kuin kaksi ongelmaa, Meri sanoi lopulta. – On kysymys siitä, kuka murtautui Pipun asuntoon ja voimmeko me jotenkin auttaa selvittämään sitä asiaa. Ja sitten on kysymys siitä, mitä Pipulle, Venlalle ja pikkupojalle tapahtuu ja pääseekö Pipu enää takaisin kouluun.

– Siihen jälkimmäiseen me emme ehkä voi kauheasti vaikuttaa, Suvi sanoi heti. – Kai ne sosiaalityöntekijät päättävät, onko Venla kykenevä äidiksi ja siitä sitten riippuu Pipunkin paluu.

– Keskitytään nyt ensin tuohon murtautumiseen, Tommi sanoi asiallisesti ja poimi vadilta porkkanasuikeron. – Voisiko sille asialle tehdä jotain?

– Minä kysyin Pipulta tänään tekstiviestillä, onko asunnossa käyty, Essi kertoi. – Hän sanoi, että oli pyytänyt äitiään käväisemään tarkistuskäynnillä ja kuulemma siellä oli näyttänyt samalta kuin Tommin, Olivian ja Mariaman visiitin aikana. Siis papereita hujan hajan, kuin jotain olisi etsitty, mutta mitään arvokasta ei näyttäisi kadonneen. Pipu sanoi harkitsevansa lukkojen vaihdattamista, mutta ei varmaan ihan vielä.

– Tuskin siihen asuntoon enää uudestaan mennään, jos sieltä ei kerralla löydetty mitä etsitään ja jos arvotavarat eivät kelvanneet ensimmäiselläkään kerralla, Mariama sanoi pohtivasti.

– Mutta mitä sieltä haettiin, Olivia mietti ääneen.

– Varmaan Venlan yhteystietoja, Sara sanoi. – Ja minulla on itse asiassa ihan hyvä arvaus, ketkä olivat asialla.

Koko jengi kääntyi katsomaan Saraa, joka punastui vähän katseiden alla.

– Jos jollakulla tässä kaupungissa on jotain kontakteja huumemaailmaan, niin Kaikkosella. Se on yksi tyyppi, josta Pipu varoitti minua ja oli ihan oikeassa kun varoitti. Jos Kaikkosella ja Venlalla on ollut jotain bisneksiä keskenään ja Venla on jättänyt asiat kesken, niin Kaikkonen ja hänen porukkansa ovat varmaan perässä kuin aropuput. – Onko se vaarallinen tyyppi se Kaikkonen, Meri kysyi varovasti.

Sara kohautti olkapäitään.

– Lähinnä ärsyttävä pikkunilkki. Ei siis mikään Sopranos-sarjan ammattirikollinen, enemmän sellainen myymälävaras ja haistattelija. Se oli lusimassakin vähän aikaa, vissiin autovarkauksista. Oli ehdonalaisessa ainakin hetken aikaa, mutta en tiedä, olisiko se jo päättynyt.

– Tunsiko hän Pipun, Tommi kysyi.

– Tiesi ainakin. Mutta ei niin hyvin, että kukaan olisi kertonut hänelle Pipun katoamisesta, Sara sanoi.

– Tuo onkin kiinnostava kysymys, Suvi sanoi. – Tämä on totta kai pieni kaupunki ja jutut liikkuvat. Mutta olisiko joku kertonut hänelle Pipun katoamisesta? Ja jos, niin kuka?

– No, se saadaan selville vain yhdellä tavalla, Sara sanoi huokaisten. – Pitää kysyä Kaikkoselta itseltään.

 

Avainsanat

Kommentit

Oma kommentti